perjantai 23. helmikuuta 2018

Tehotreeniä

Tehoviikko tuntuu vähän hassulta, koska en ole kokenut viikkoa lainkaan raskaaksi. Pitkistä ei ole ohjelmassa lainkaan, sen sijaan mukana ovat sekä vk-lenkki että mäkivedot. Vauhtikestävyyttä kipittelin heti maanantaina, tosin vauhti on vielä pahasti hakusessa... Juoksin taas iltavuoron jälkeen, rautatieasemalta kotiin. Lenkin loppupäässä tein ylimääräisen kierroksen, että sain ajan täyteen. Ohjelmassa oli vk 30-40 min, menin alkuverkan 10 min + vk:ta 36 min. Vauhdikkaampi osuus meni keskivauhdilla 7.11, keskisykkeellä 159. Vähän on epätoivoinen ja pelokas olo: hittolainen, toukokuussa jos aion juosta maratonin viiteen tuntiin niin se vaatii keskivauhtia 7.17. No, on siinä se etu että silloin tiet ovat oletettavasti lumettomia ja jäättömiä. 

Viikon edetessä pakkanen on kiristynyt. Olen huomannut aamuisin bussipysäkille kävellessä, että hengittäminen on vähän vaikeaa. Tuntuu että syke nousee jo siitä. Mäkivedot tein torstaina Orivedellä, heti töiden jälkeen. Neljän jälkeen aurinko vielä lämmitti. Lisäksi ehdin vielä käydä lenkin jälkeen työpaikalla, vaihtamassa kuivan paidan ja paksumman takin bussimatkalle. Ohjelmassa oli mäkivedot 2 x 4 x 40-60 metriä. Yhtään en tiedä, kuinka pitkä mäki oli, mutta noin minuutin kesti juosta ylös ja kävellä alas. Alkuun tein 10 minuuttia verryttelyä, hölkkäsin töistä mäen alle, sitten pumppaavia venyttelyä, paikallaan hyppelyä ja polvennostoja. Ensimmäisen vetosetin jälkeen pidin kolmen minuutin tauon, en kuitenkaan seisonut paikallani vaan pyörittelin nilkkoja ja tein yläkropalle kiertoja. Toisen vetosarjan jälkeen kolmen minuutin rauhallinen kävely, ja sitten hissuttelu takaisin työpaikalle. Puoli tuntia tähän meni, ja jäi sellainen olo että oliko tämä treeni ollenkaan. Tai siis olihan se, koska valmentajat olivat sellaisen kirjoittaneet ohjelmaan. Jotenkin olen vaan ajatellut, että mäkivetoja pitää tehdä kymmeniä kerralla, uupumukseen saakka. Ehkä se on taas se somemaailman luoma kuva, että mäkiveto on sitä että mennään puoli kilometriä laskettelurinnettä ylöspäin. Juoksuhaasteesta kuitataan nyt kohta 7: Juokse mäkivetoja.

Viikko-ohjelmaan sisältyy vain yksi voimatreeni eli lihaskunto. Sen tein keskiviikkoiltana kotona, iltavuoron jälkeen. Alkulämmittelynä kävely pysäkiltä kotiin ja päälle kevyttä kahvakuulaheiluttelua., yhteensä 10 minuuttia Kotitreenissä on lisäksi 4 ensimmäistä liikettä sellaisia, että ne lasketaan lämmittelyksi ja tehdään vain ensimmäisellä kierroksella. Muuten yksi kierros koostuu 12 liikkeestä, jotka tein kehonpainolla. Ihan tarpeeksi raskasta oli silti! Muutamia yhdistelmiä, kuten esimerkiksi askelkyykky taakse + polvennosto ja samalla vartalon kierto nousevan polven suuntaan. Tai kyykky ja hyppy. Toistoja liikkeestä riippuen 6-15. Yhden kierroksen jälkeen pidin kolmen minuutin tauon. Kahteen kierrokseen kului 26 minuuttia, eli lämmittelyn kanssa 36. Hiki virtasi, ja tuli olo että onko minulla oikeasti noin huono voimataso ja vartalon hallinta. Hämähäkkipunnerrus piti tehdä polvet maassa, muuten ei ollut toivoakaan saada käsiä koukistumaan ja jalkaa tulemaan kohti kainaloa. Aika hutera oli myös kylkilankku, jossa päällimmäinen käsi ja jalka tulevat toisiaan kohti. No, se oli vasta ensimmäinen kotitreeni, myöhemmin lisää ja toivottavasti paremmalla kehonhallinnalla! 

Muuten ohjelmassa on tutut pk-lenkit, 2 x 45 minuuttia. Paitsi että aion yhdistää ne yhdeksi pidemmäksi. En halua olla kahta viikkoa ilman pitkistä. Huomenna on lenkkipäivä, toivottavasti aurinko paistaa edelleen, ja toivottavasti tuuli tyyntyy huomiseksi. 

Ensi viikolle varasin ajan urheiluhierojalle, pohkeissa ja säärien etuosissa on sen verran tuntemuksia, että on käsittelyn aika. Yhtenä yönä jouduin nousemaan puoli yhdeltä venyttelemään ja rullailemaan vasenta pohjetta, jalka tuntui tosi levottomalta eikä mikään asento ollut hyvä. Ensi viikolla on hyvää aikaa hieronnalle, on palauttava viikko ja vain kolme aerobista treeniä + astangajooga.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti