Ensimmäinen viikko Running Academy -valmennusta on menossa, ja jo nyt on saavutettu isoja asioita. Olen alkanut ymmärtää, mitä olen tehnyt väärin aiempina vuosina, miksi en ole saanut talven aikana tehtyä irti kevään ja kesän tapahtumissa.
Tässä 8 viikon pk-ohjelmassani on kovemmilla viikoilla 3 lenkkiä + lihaskuntotreeniä, kevyillä 2 lenkkiä, 1 lihaskunto + 1 kehonhuolto. Avainasia on juoksulenkkien pituus. Esitietolomakkeella toivoin, että juostaisiin mieluummin aikaa kuin matkaa. Onhan se eri asia mennä kymppi 55 minuttissa tai liki puolessatoista tunnissa. Tämä on huomioitu. On myös mainittu sana "kevyt". Laskin, että ensimmäisellä viikolla lenkkeilyä tulee noin 3 tuntia. Olen myös tajunnut sen, että on ihan ok tehdä osa kevyistä lenkeistä kävellen, esim. tänään tein niin. Toissapäivänä oli intervalli ja eilen salitreeni, joten jaloille oli varmasti hyväksi liikkua sauvakävellen eikä juosten.
Mutta nyt palataan alkuun. Juoksuharrastukseni alkoi syyskuussa 2012. Join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä kaverini seuraksi seuraavan kevään Tukholman maratonille. Kaivoin netistä juoksuohjelman, se oli tossu.comin 5 tunnin maratonohjelma. Taulukossa 4 lenkkiä viikossa, kilometrimäärät. Siinä oli ensimmäinen virhe. Aloittelijalle 4 lenkkiä oli liikaa, varsinkin kun heti ekalla viikolla taisi olla tyyliin 5, 6, 5 ja 10 km. Lisäksi tein sen virheen, että menin melkein kaikki lenkit kovempikuntoisen kaverin kanssa. Vauhti 7.30 min / km ja keskisyke 165. Aina, riippumatta siitä mentiinkö 5 vai 26 km. Mutta pääsin maratonin maaliin, aika 5.28.
Maratonin jälkeen pidin viikon tauon, ja aloin kehittää peruskuntoa. Tiedättehän, pitkiä matalatehoisia. Tarkoittaa sitä, että kuukauden ajan sauvakävelin 2-3 kertaa viikossa, vähintään puolitoista tuntia kerrallaan. Päälle pari jumppakertaa, lähes aina niin että tein peräkkäin kaksi jumppaa tai esim. spinningin ja pumpin. Heinäkuun puolivälissä koitin juosta, ei tullut mitään. Syke oli korkea. Lisää sauvakävelyä! Syksyn 2013 Pirkan Hölkkä meni läpi, sitten viikon tauko ja perunkuntokiilto silmissä treenaamaan. Usein lenkiltä itkien kotiin, mikä on kun ei kulje? Sama syke kuin edellistalvena mutta vauhti minuutin hitaampi. Verikokeissa kaikki arvot loistavat, vaikka välillä makasin sängyllä enkä päässyt ylös kun huone pyöri silmissä.
Alkuvuonna 2014 silloisessa kuntokeskuksessani piti alkaa maratonkoulu. Ei alkanut, osallistujia oli liian vähän. Sain kuitenkin juoksutekniikan kuvauksen, saliohjelman sekä juoksuohjelman. Nyt löysin intervallit. Juoksuohjelma ei kuitenkaan ollut yksilöllinen. Olin sanonut juoksevani HCR:n ja maratonin keväällä, mutta ohjelman mukaan maratonia seuraava viikko olisi ollut kilsamäärältään koko puolivuotisen suurin. Olinkin Tukholmassa, taapersimme kaverini kanssa yhdessä mutta jouduimme jättämään matkanteon kesken. Suurin syy taisi olla kaverini huonot lenkkarit; 18 kilsan kohdalla pysähdyttiin ensiapupisteelle, hän leikkasi lenkkarit sivusta auki että sai varpaille tilaa. Olimme niin hitaita että meidät otettiin pois radalta noin 26 kilsan kohdalla.
Sitten taas peruskuntoilemaan! Pyöräilyä, kävelyä, sauvakävelyä - edelleen mieluusti ainakin se puolitoista tuntia kerralla. Syksyllä muutin toiselle paikkakunnalle, jossa alkoi juoksukoulu. Olin kysynyt, käykö se maratonia tavoittelevalle. Vastaus oli kyllä, mutta todellisuus toista. Meitä aikuisia oli kymmenkunta, osa aloittelijoita, osa palannut liikkumaan pitkän tauon jälkeen. Intervallit juoksimme seuran juniorien kanssa, ja sanotaanko että on kohtalaisen raakaa vetää 400 metrin vetoja SM-tason junnujen kanssa... Ja mieli taas matalalla, olenpa huono kun jään junnuille puoli kierrosta, ja hädin tuskin pääsen maaliviivan yli kun jo alkaa seuraava kierros. Palautusaika kun laskettiin junnuille, ei minun eli viimeisen mukaan. Kauhea morkkis; yhteistreenejä viikonloppuisin eli pitkikset pitää juosta viikolla työpäivän jälkeen vaikka en jaksaisi. Morkkis; en pystynyt juoksemaan kuin puolitoistatuntisia. Ennen kevään 2015 maratonia sain alle vain pari kaksituntista juoksulenkkiä. Taas raahustin maaliin, aika 5.45.
Kyseenalaistus, onko tässä mitään järkeä? En osaa, en pysty.
Syksyllä 2015 vaihdoin taas paikkakuntaa työn perässä. Vantaa osoittautui hyväksi paikaksi. Sain juoksuseuraa, jonkin verran kävin lenkillä Juoksujalka vipattaa - blogin Merituulin sekä Askel ja unelma kerrallaan - blogin Sarin kanssa. Luin juoksukirjoja, kävin salilla ja joogassa, tapailin miestä jonka kanssa lenkkeiltiin yhdessä - hänen pk tarkoitti minulle vk:ta 170 sykkeellä... Kaikki sujui hyväntuntuisesti, olin henkisesti valmis onnistumaan Tukholman maratonilla 2016. Kunnes keväällä juoksin itselleni rasitusvamman. Bursiitti tarkoitti neljän kuukauden juoksutaukoa. Pyöräilin, kävelin, kävin salilla - no niin, nyt peruskunto kasvaa! Tai sitten ei.
Syksyllä pääsin aloittamaan treenin kuukautta myöhemmin kuin yleensä, vasta lokakuussa. Oli siis aivan turha ottaa tavoitteeksi Tukholmaa 2017, en ehdi kuntoon kun aloitin vasta lokakuussa syyskuun sijaan... Taas tutulla kaavalla, kolme juoksulenkkiä + 2 salitreeniä viikossa. Pitkis alussa puolitoista tuntia, parin viikon jälkeen 1 h 45 min, noin kuukauden päästä parituntinen. Niin sanottu kevyt viikko tarkoitti sitä - niin kuin on tarkoittanut tämän koko 5 vuotta - että toinen salitreeni jäi pois ja pitkis lyheni puolitoistatuntiseksi.
Vuoden 2017 tapahtumat olivat: Bodom Night 10 km toukokuussa, HCR toukokuussa, Extreme run Sappee 10 km kesäkuussa, Pirkan Pyöräily 134 km kesäkuussa, Tampereen puolimaraton syyskuussa ja Pirkan Hölkkä 33 km lokakuussa. Nyt maanantaina, eli "vasta" 13.11 aloitin treenin kohti toukokuun puoliväliä ja Helsinki City Marathonia. Aion bujoilla itselleni treenikalenterin :)
Iso oivallus on ollut se, että maratonia kohti lähdetään kevyellä otteella. Nyt vasta alan ymmärtää, että aiemmin olen paahtanut alusta asti liian kovaa, jolloin kevättä kohti mennessä on nousujohteisuuden ja innostuksen sijasta tullut epäusko ja toivottomuus. Nyt kun katson ensimmäistä kahdeksan viikon pk-ohjelmaa, on olo että hei tää on kivaa.
Tätä postausta on ollut vaikea kirjoittaa. On vaikeaa palata toistuviin epäonnistumisiin, niihin muistoihin kun itkin lenkillä ja mietin että kun kotiin pääsen niin en koskaan enää juokse askeltakaan. Samalla tämä on jollain tavalla puhdistavaa. Toisaalta tuntuu pahalta, että viiden juoksuvuoden jälkeen aloitan uuden kauden taas aika lailla nollasta. Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen saanut vielä uuden mahdollisuuden. Että nyt kun noudatan ohjelmaa, niin keväällä nähdään mihin pystyn. Nyt on itketty aiemmat vaikeudet pois ja lähdetään iloisina ja luottavaisina talveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti