keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kimppalenkki Kaupin poluilla

Hah! Kovin äkkiä unohdan asioita. En muista, missä Facebook-ryhmässä ja minkä keskustelun kommenteissa törmäsin ryhmään nimeltä Tampere Trail Running. Heti siihen kuitenkin liityin, ja eipä mennyt kuin hetki niin jo siellä kyseltiin lenkkiseuraa polulle. Aika nopeasti kommenteissa todettiin, että aloittelevia ja hitaasti meneviä on monta. Siispä kimppalenkki pystyyn, ja tapaaminen muutaman päivän päähän!

Tänään meitä oli 5 naista kirmaamassa Kaupin metsään. Yksi oli niin sanotusti opas, vaikka ei hänkään tunne jokaista polkua. Mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä tutkimusretket kuuluvat asiaan. Juoksimme tunnin verran, reilut 6 km. Suurin osa matkasta meni poluilla, jonkun verran jouduimme tyytymään hiekkatiehen / latupohjaan. Minä tietysti taas läähätin monin paikoin, vaikka joitain pahimpia mäkiä käveltiin. Keskisykkeeksi tuli 153, ehkä sen verran laski alamäissä kun ylämäkien päällä oli aina päälle 160. Totesimme että kivaa oli, otetaan uusiksi. Seuraavalla kerralla ehkä Lamminpäähän Teivo Trailin merkatuille reiteille. Hyvä tuuri kävi, muutama sadekuuro tuli juuri ennen lenkkiä, juosta saatiin auringonpaisteessa. Kävelin kotiin paisteessa, mutta kohta kun olin päässyt sisälle niin tuli hirveä sadekuuro. Sen seurauksena sain naapuriin sateenkaaren :)

Viikonloppuna olin siskoni luona Helsingissä, vanhempanikin olivat siellä. Lauantaina kävimme legendaarisella Eltsun kentällä, Lintsillä sekä piknikillä Pihlajasaaressa. Sunnuntaina piipahdimme Suomenlinnassa. Ihana aurinkoinen sää oli koko viikonlopun, kivaa ja rentouttavaa!



Sen verran myöhään olin kotona sunnuntaina, että liikuntaa ei tullut viikonlopulle ollenkaan. Pitkis olikin perjantainen pyöräily. Kahden kaverini kanssa ajettiin Pyhäjärvi ympäri, matkaa oli inasen vajaa 35 km johon meni 1 h 53 min. Poweri-Paawo kulkee hyvin, kulkisi paremminkin jos emäntä jaksaisi polkea tehokkaammin ja osaisi vaihtaa vaihteita! Isommalle vaihtaminen sujuu, mutta pienemmälle ei. En tiedä painanko liian lujaa tai pitkään, mutta aika usein sain polkea tyhjää kun pyörä vaihtaa naksutti useamman kerran pienemmälle. No, harjoittelu jatkuu tänä viikonloppuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti