lauantai 12. elokuuta 2017

Uusi "lelu": Polar M430

Kyllä se niin taitaa olla, että vanha (syksyllä 4 v) uskollinen Polarin RC3 GPS ei enää herää henkiin :( Nyt on mennyt sen verran monta päivää ilman elonmerkkiä, ja kyllä olen yrittänyt ladata lisää virtaa ja resetoida. Ei auta. Sain kaverilta hänen vanhan Suunto Ambit 2:n, mutta yhden juoksulenkin perusteella se ei ole minun mittarini. Turhan kauan meni että sain asetukset vaihdettua, enkä silti saanut tyhjennettyä kaverin harjoituspäiväkirjaa pois. Kävinkin siis urheilukaupassa josta mukaan tarttui Polar M430.

Koska edellinen oli musta, nyt hankin valkoisen. Väri ei tietenkään ollut ratkaiseva elementti, vaan se että laite toimii! Itsessään ei ole montaa lajia valikoimassa, mutta näköjään Polar Flow:ssa on kymmenittäin, sen kun vaihtaa sieltä mitä tuli tehtyä. Tähän sain asetukset kuntoon jopa ilman ohjekirjaa :) Tärkeää on myös se, että vaikka M430 mittaa sykkeen ranteesta niin siihen saa paritettua sykevyön. Talvella kun on tarkoitus juosta intervalleja, niin täytyy nähdä aika ja tarvittaessa pystyä vaihtamaan kierroksia Start-napista. 

Tänään vein mittarin testilenkille, lähdimme yhdessä Poweri-Paawon kanssa toiselle puolelle kaupunkia. Osittain sama lenkki Pyhäjärven ympäri kuin pari viikkoa sitten, sillä erotuksella että kiersin vähän pidempää reittiä alkumatkasta. Loppupätkää en mennyt suoraa tietä Hatanpään läpi vaan kieppasin Muotialan kautta. Kolmisen kilometriä pidempi lenkki tuli, 38,7 km johon kului 1.58,40. Keskisyke 145, muutaman pykälän korkeampi kuin aiemmilla pyörälenkeillä. Arvelen kylläkin, että syy tähän ei ollut rannemittaus vaan se että riippumatta siitä missä menin ja mihin käännyin niin lähes aina tuntui olevan vastatuuli. Tiedä sitten pyörikö se vai tuntuiko vaan vastaiselta. Mutta ehdinpä kotiin ennen mustaa taivasta ja rankkasadetta! 

Nyt vaan mietin, että onko oikeasti niin että joudun siirtämään neljän vuoden treenit polarpersonaltrainer.comista Polar Flow:hun yksitellen... En ainakaan vielä ole löytänyt vaihtoehtoa massasiirtoon. Kohta "siirrä Flow:hun" näkyy jokaisen yksittäisen treenin tiedoissa, lisäksi siirtäessä joudun valitsemaan jokaiseen lajin. On siinä urakkaa... No, onneksi vielä tulee yleisurheilukisoja telkkarista, tässä voi istua pari päivää näpertelemässä...

maanantai 7. elokuuta 2017

Miten pukeutua sadekelin pk-lenkille?

Kävin eilen lenkillä. Lähtiessä tihkusade, kohta kaatosade. Aika äkkiä huomasin että mikään osa vaatetuksesta ei pidä vettä. Tai no, onhan tuossa takareidessä kaistale kuivaa... Suunnitelma oli 1 h 15 min ja sen myös menin. Kylmä ei ollut, loppumatkasta tosin sormet alkoivat olla jäykät ja ne myös tuntuivat viileiltä. Olin liikkeellä hihattomassa t-paidassa. Kotona lämmin suihku, sitten päälle ohut neule ja jalkaan microfleece-housut. Sukkia ei, ne laitan jalkaan aikaisintaan lokakuussa... Mietin jo eilen, että voiko sateella juostessa kylmettyä / vilustua. Mietin tätä myös facebookin juoksuryhmässä, sain kommentteja että ei niin lyhyellä matkalla ehdi, ja myös että pitää mennä sen verran lujaa ettei tule kylmä. 

Tänään on ollut vähän viluinen olo, toki taas sataa ja on ehkä 15 astetta lämmintä. Mutta vähän myös kurkkua aristaa. Täytyy toivoa ettei mitään tautia tule. 

Miten te pukeudutte sateeseen? Onko t-paita sittenkin liian vähän, etenkin jos on jotain muuta kuin tihkusadetta? Takki on liikaa, ohutkin. Pitäisikö laittaa ohut kerrastopaita? 

Toinen kysymys, vaihteeksi ruoka-aiheinen: Mitä tehdä lehtikaalista? Sain työkaverilta lehtikaalia ison pussillisen, siis tuollaisen roskapussillisen :D Onneksi kirjastossa oli myös keittokirja, saan vähän ideoita. Salaattia ja vihersmoothieta, mutta mitä muuta? Tuossa on raaka-ainetta aika moneen keitokseen :)


torstai 3. elokuuta 2017

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä
Like 2017
165 s.









Kun näin Matti Riekin tekemän juoksukirjan, innostuin heti. Tavis kertoo tiestään juoksijaksi! Tai tavis ja tavis, olen kuunnellut Riekkiä Metalliliiton juontajana ja lukenut hänen kirjoittamiaan juttuja Inferno-lehdestä. Unohtamatta kirjaa yhdestä kaikkien aikojen lempibändistäni, Sentencedistä. Mutta kuitenkin, Riekki ei ole se ensimmäinen hahmo joka tulee mieleen, kun ajattelee heitä jotka painattavat trikoot jalassa talvipakkasilla. 

Niin kuitenkin on käynyt, että sohvaperunana olo on vaihtunut säännölliseen juoksuun. Kirjaimellisesti askel kerrallaan, edeten kävelylenkeiltä maratonille. Tämä on mielestäni tärkeä pointti. Monet juoksukirjat ovat valmentajien tai entisten ja nykyisten aktiiviurheilijoiden kirjoittamia. Todella monissa yleistetään, tyyliin että kaikkien pitäisi pystyä juoksemaan tiettyä vauhtia tietyllä sykkeellä. Kirjojen maratonohjelmista hitaimmat tähtäävät neljän tunnin alitukseen. Siksi on virkistävää ja ennen muuta lohdullista saada juoksukirjojen joukkoon yksi erilainen näkökulma. Toki Riekki kertoo perusasiat, mutta painottaa samalla esim. sitä että sykkeet ovat yksilölliset ja toisaalta että on ihan ok vetää satunnaiset kännit. Lukijan on helppo elää mukana, koska Riekin juoksijaelämä ei ole viimeisen päälle suunniteltua eikä liian tiukkapipoista. Repsahduksiin on varaa, kun tiedostaa että satunnaisina ne eivät tuhoa aiempien treenien vaikutusta. 

Kirjat ja naistenlehdet usein väittävät, että vaikka aloittaisi nollasta niin jo parin kuukauden päästä sykkeet laskevat ja vauhti kasvaa. Itselläni näin ei ole, ei vielä viiden vuoden jälkeenkään. Välillä on vaikeaa, ja vaikeaa on olla vertailematta itseään muihin, kun tuntuu että kaikki muut ovat parempikuntoisia ja nopeampia, kaikki muut rikkovat ennätyksiä treeni ja kisa toisensa jälkeen. Riekin sanat toimivat hyvänä vertaistukena:

Kuten jokaisella elämän osa-alueella, myös liikunnan parissa operoi niin lahjakkaita kuin vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Itse kuulun eittämättä jälkimmäiseen ryhmään. Olen lukenut suurta kateutta tuntien nettikommentteja, joissa joku harrastuksen puoli vuotta aiemmin aloittanut on juossut ensimmäisen maratoninsa puoli tuntia parempaan aikaan kuin minä viidenteni. Tai kuinka valtavia viikkokilometrejä jotkut kykenevät juoksemaan jo varsin vähäisellä kokemuksella. Tai millaista vauhtia ja kuinka helposti jotkut tavalliset kuntoilijat normaalisti juoksevat peruskuntolenkkinsä.

Mieleeni on myös porautunut tuokiokuva kirjoissani surullisenkuuluisalta toiselta Tukholman maratoniltani. Aloin olla 30 kilometrin kohdalla henkihieverissä, kun ohitseni pyyhälsi taatusti seitsemänkymppinen mummeli helpon oloisesti, hymy kasvoillaan. Hetki voi tuntua tähän painettuna hauskalta, mutta itse tilanteessa ei naurattanut yhtään. Miten, jumalauta, moinen on edes mahdollista! Tällaisia mietin kateudesta entistä vihreämpänä. 

Kateus on toki aivan turhaa. Meitä on moneen lähtöön, ja etenkin, kun harrastus koostuu kilpailusta vain ja ainoastaan itseä vastaan, muihin peilaaminen on hyödytöntä. Kannattaa muistaa, että juoksupolulla ohitsesi helponnäköisesti painava kanssakansalainen voi olla vain parin kilometrin lenkillä. Tai simahtaa heti kun näköyhteys katkeaa. Mainittu mummo taas saattoi olla nuorempana huippujuoksija - kuka tietää. 

Viisaita sanoja! Nämä kun oppisi pitämään mielessä... Ja tajuamaan sen, että kun aloittaa juoksemisen yli 30-vuotiaana, niin ei pidä verrata itseä muihin, jotka ovatkin kenties juosseet 10-vuotiaista saakka. Kun kilpailee vain itseään vastaan, saa todenäköisesti enemmän onnistumisia kuin kilpailusta toisia vastaan. Kun malttaisi keskittyä omaan suoritukseen eikä ajattelisi sitä mitä toiset tekevät ja ajattelevat. En tiedä mitä muut "etanajuoksijat" tekevät, mutta itse katson juoksutapahtumista edellisen vuoden tuloksia, katson millä ajalla naisten sarjassa on oltu viimeinen, ja tutkailen mihin kohtaan tuloslistan häntäpäätä olisin tämänhetkisellä oletusajallani sijoittunut. Tyhmää, eikö? Pitäisi oppia hyväksymään se, että joskus voi olla viimeinen, ja joku on viimeinen. Pitäisi sisäistää, että vaikka olisi viimeinen niin on kuitenkin kyennyt suoriutumaan maaliin asti. Se on iso asia, oli tapahtuma mikä ja missä tahansa. 

Riekin kirja ei ole tarkoitettu pelkästään aloittelijoille tai hitaasti kehittyville juoksuharrastajille, vaan kokeneetkin tekijät saavat siitä iloa. Siinä on hyviä tilannekuvauksia juoksutapahtumista, niin niistä joissa on mennyt hyvin kuin niistä jotka ovat jääneet väliin. Riekki pohtii treenaamista ja siihen liittyviä asioita (muun muassa varusteita, korvaavaa harjoittelua, miestissejä, treenin ja muun elämän keskinäistä suhdetta) monelta kantilta. On yleisesti tunnettuja juttuja ja ohjeita siitä miten asiat pitäisi tehdä. Riekki miettii eri asioiden järkevyyttä ja kertoo miten itse tekee. Hän ei suinkaan väitä olevansa oikeassa, vaan toteaa että tietyt jutut toimivat hänen kohdallaan, ja että joitakin olisi syytä ottaa päiväohjelmaan, kunhan saisi aikaiseksi. Tässäkin siis täydellisen tekemisen tai täydellisyydentavoittelun sijaan mennään inhimillisyys ja oman kehon rajat edellä.  

Kirja on luettu myös blogeissa Also sprach Jussi - ajatuksia vähän kaikesta sekä Tuhansia sivuja.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kimppalenkki Kaupin poluilla

Hah! Kovin äkkiä unohdan asioita. En muista, missä Facebook-ryhmässä ja minkä keskustelun kommenteissa törmäsin ryhmään nimeltä Tampere Trail Running. Heti siihen kuitenkin liityin, ja eipä mennyt kuin hetki niin jo siellä kyseltiin lenkkiseuraa polulle. Aika nopeasti kommenteissa todettiin, että aloittelevia ja hitaasti meneviä on monta. Siispä kimppalenkki pystyyn, ja tapaaminen muutaman päivän päähän!

Tänään meitä oli 5 naista kirmaamassa Kaupin metsään. Yksi oli niin sanotusti opas, vaikka ei hänkään tunne jokaista polkua. Mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä tutkimusretket kuuluvat asiaan. Juoksimme tunnin verran, reilut 6 km. Suurin osa matkasta meni poluilla, jonkun verran jouduimme tyytymään hiekkatiehen / latupohjaan. Minä tietysti taas läähätin monin paikoin, vaikka joitain pahimpia mäkiä käveltiin. Keskisykkeeksi tuli 153, ehkä sen verran laski alamäissä kun ylämäkien päällä oli aina päälle 160. Totesimme että kivaa oli, otetaan uusiksi. Seuraavalla kerralla ehkä Lamminpäähän Teivo Trailin merkatuille reiteille. Hyvä tuuri kävi, muutama sadekuuro tuli juuri ennen lenkkiä, juosta saatiin auringonpaisteessa. Kävelin kotiin paisteessa, mutta kohta kun olin päässyt sisälle niin tuli hirveä sadekuuro. Sen seurauksena sain naapuriin sateenkaaren :)

Viikonloppuna olin siskoni luona Helsingissä, vanhempanikin olivat siellä. Lauantaina kävimme legendaarisella Eltsun kentällä, Lintsillä sekä piknikillä Pihlajasaaressa. Sunnuntaina piipahdimme Suomenlinnassa. Ihana aurinkoinen sää oli koko viikonlopun, kivaa ja rentouttavaa!



Sen verran myöhään olin kotona sunnuntaina, että liikuntaa ei tullut viikonlopulle ollenkaan. Pitkis olikin perjantainen pyöräily. Kahden kaverini kanssa ajettiin Pyhäjärvi ympäri, matkaa oli inasen vajaa 35 km johon meni 1 h 53 min. Poweri-Paawo kulkee hyvin, kulkisi paremminkin jos emäntä jaksaisi polkea tehokkaammin ja osaisi vaihtaa vaihteita! Isommalle vaihtaminen sujuu, mutta pienemmälle ei. En tiedä painanko liian lujaa tai pitkään, mutta aika usein sain polkea tyhjää kun pyörä vaihtaa naksutti useamman kerran pienemmälle. No, harjoittelu jatkuu tänä viikonloppuna.



torstai 27. heinäkuuta 2017

Urheiluhierojan tuomiolla

Lopultakin sain varattua ajan urheiluhierojalle! Pohkeita kiristeli jo pari kuukautta; ennen toukokuun HCR:ää koin pari kertaa yöllisiä kramppeja. Maanantaiaamuna huomasin, että oli vaikeaa kävellä portaita alas. Olin saanut ajan tiistaiksi, varasin heti koko tunnin. Ilmoitin hierojalle, että kolme paikkaa on "viallisia". Ensinnäkin pohkeet jotka on tosi pahat, toiseksi vasen pakara juilahti pari viikkoa sitten mutta se meni ohi kylmäpakkauksella ja tennispallolla, kolmanneksi oikea olkapää joka on kipuillut Lahden MM-hiihdoista asti, syynä oletettavasti se että tietokoneet olivat olkapään tasolla eli työasento oli ergonomisesti katastrofaalinen. 

Tuomio oli odotettu, mitään ei ole hajalla vaan kaikessa on kyse lihaskireydestä. Pohkeissa pintakerros oli ok, kireyttä oli syvemmällä. Se kuulemma johtuu suurelta osin siitä, että akillesjänteen alue oli tosi kireä molemmissa jaloissa. Kun sinne saadaan rentoutta ja liikkuvuutta, myös pohkeet sulavat. Pakaran juiliminen johtui lonkan sivusta, siellä kalvo ja lihakset ovat kireällä. Ja olkapään kipuilun taustalla ovat hauiksen yläosa sekä lapaluun yläpuolinen lihas. Pohkeita käsiteltiin varmaan lähes kolme varttia ja loppuaika lonkkaa ja olkapäätä. Tuumasin, että ei taida yksi kerta riittää. Aion varata uuden ajan johonkin noin parin - kolmen viikon päähän. Ja jos sen jälkeen kävisi huollattamassa itseään säännöllisesti, esim. kerran kuussa tai edes joka toinen kuukausi. Tunnin käynti maksoi 50 €, mutta sarjakortilla hinta on hiukan pienempi. Toisaalta, 50 € ei ole kovin paljoa siitä, että jalat pysyvät kunnossa ja treenit saa tehtyä suunnitelman mukaan ilman kipua. 

Hieronnan jälkeen oli hurja olo. Palelin niin että hampaat kalisi. Menin sieltä suoraan töihin, piti juoda kaksi isoa kupillista teetä että lämpeni. Pohkeet oli hurjan kipeät, kävely oli hidasta ja tuskaisaa. Mutta seuraava aamu oli mahtava: kiristelyä ei tuntunut eikä rappusissa ollut ongelmia. Kun nousen varpaille, pohkeiden keskiosaan sattuu. Paikoitellen muljahtelee hieroessa, mutta paljon vähemmän sekä määrältään että kiputasoltaan. Hämmästyttävää, miten iso vaikutus jo yhdellä käynnillä oli!

Keskiviikkona pidin vielä lepopäivän, ajattelin että parempi antaa jalkojen olla rauhassa, toipua kunnolla käsittelystä. Tänään käytiin kaverini kanssa hölköttelemässä 35 minuuttia. Muutama lyhyt ylämäki osui matkalle, ne käveltiin. Loppupuolella tuntui pohkeissa pienen pientä kiristystä, mutta ei niin että se olisi haitannut. Tästä se taas lähtee!

Vielä voin fiilistellä Extreme Runia, tuolla kuvan esteellä sain käsivarteen mahtavan mustelman. Kuten näkyy, nojasin vasemmalla kädellä aika vahvasti "ylärimaan", sen verran epävakaata oli verkon ylittäminen :D Kuva on Kunto-Susien sivulta. 

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Uusi treenikaverini Poweri-Paawo

Siinä se nyt on: elämäni ensimmäinen maantiepyörä! :) Kävin heti heittämässä 13 kilsan testilenkin, ihan ok menoa oli. Tampereella on vaan kevyen liikenteen väylät aika karmeassa kunnossa, erikokoisia halkeamia riittää, ja lähes joka risteyksessä rotvallin reunat. 

Hyvä että taustalla oli Pirkan pyöräily, ei mennyt turhia aikoja tasapainon hakemiseen eikä vaihteiden opetteluun :) Lähikaupassani XXL:ssä on varaston tyhjennysmyynti, sieltä löysin tämän melkein puoleen hintaan. Polkimineen maksoi tuli 400 €, mielestäni oikein kohtuullinen hinta. Tässä vaiheessa riittää peruspolkimet, ehkä ensi kesänä (tai seuraavana...) on lukkopolkimien aika. Ajoasento oli nyt parempi kuin Pirkassa, ei tuntunut siltä että lennän koska tahansa ohjaustangon yli. Johtunee siitä että lainapyörässä oli säädöt omistajan mittojen mukaan. Tähän ei kylläkään tarvinnut tehdä juuri mitään, myyjä nosti satulaa "millin verran" mutta siinä kaikki. Tästä nyt sitten tulee vaihtelua juoksutreeniin, kivaa! Nimesin treenikaverini Poweri-Paawoksi, vielä en tiedä onko se lopullinen nimi, selviää sitten kun ollaan tultu paremmin tutuiksi :D

Eilinen pitkikseni suuntautui taas Kaupin kuntoradalle. Tällä kertaa jatkoin Niihamasta Atalaan, ja sieltä asfalttia pitkin Linnainmaalle. Inasen alle kaksituntinen. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat, lämpöä vähän alle 20 astetta, kevyt tuuli, osittain aurinkoista, osittain pilvistä, pari pikku vesitippaa tuli. Eli siitä ei ollut kiinni, että tuli huono lenkki. Meno oli tahmeaa, syke tahtoi väkisin nousta. Keskisykkeeksi tuli 151 keskivauhdilla 8.49. No, aina ei voi kulkea.

Yöllä heräsin muutaman kerran ja taas on pohkeet kireät ja kivistävät. Lopultakin sain aikaiseksi varata ajan urheiluhierojalle, menen sinne tiistaiaamuna. Katsotaan mitä ammattilainen sanoo ja tekee. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Peruskuntoilua eri alustoilla

Sunnuntaina juoksin ensimmäisen yli kaksituntisen pitkiksen reiluun kuukauteen. Matkaa ei tosin tullut kuin 13,5 kilsaa mutta aikaa meni 2 h 7 min. Ensin oli puolisentoista kilometriä asfalttia ja hiekkakävelytietä kotoa Kaupin urheilupuistoon. Siellä noin 4 km kuntorataa Niihamaan, josta siirtyminen polulle. Kolmen minuutin jälkeen Niihaman luontopolku päättyi tiehen enkä nähnyt mitään opastetta mihin suuntaan pitäisi mennä. Muutama metri tietä ja sitten siirryin polulle jonka alussa oli luonnonsuojelualueen merkki. Yhtään en tiedä missä olin. Polkuja meni sinne tänne, suurin osa leveitä ja hyväkuntoisia. Missään ei kuitenkaan ollut mitään, ei maalia puunrungossa, ei nauhaa, ei värillisiä keppejä. Mietin, että täytyy varmaan googlettaa että pitäisikö siellä olla merkattuja polureittejä. Puoli tuntia polkuilin, sitten tulin tielle jossa huomasin että Niihaman luontopolun lähtöpiste on edessä olevan lammen toisella puolella. Siitä taas nelisen kilsaa kuntorataa ja puolitoista asfalttia kotiin.

Polkumeno oli hauskaa mutta raskasta. Isolta osin meni kävelyksi että sain sykkeen pysymään aisoissa. Haastavaa oli sikäli, että virallisella Niihaman polulla oli sekä kiviä että juuria, muualla oli runsaasti juuria. Ei oikein ollut sellaista polkua, missä olisi päässyt astumaan maahan. Mutta tämä oli vasta ensikäynti, menen uudelleen :) Keskisyke 149, vauhti 9.23.

Tälle viikolle on tähän mennessä tullut kolme lyhyttä juoksulenkkiä sekä yksi salitreeni. Lenkkien pituus tai siis lyhyys johtuu käytännön syistä; jokaisen olen juossut Orivedellä iltavuoron jälkeen odottaessani bussia Tampereelle. Tiistaina pääsin lähtemään vähän myöhemmin, ehdin juosta 29 minuuttia / 3,43 km / syke 147 / vauhti 8.27. Eilisen lenkki oli 33 minuuttia / 3,89 km / syke 146 / vauhti 8.27. Tänään oli puoli tuntia enemmän odotusaikaa, lenkki 57 min / 6,79 km / syke 149 / vauhti 8.27. Sinänsä hauskaa, että keskivauhti oli aina sama vaikka lenkkireitti oli sama vain osittain. Tänään oli vähän enemmän tasaista ja vähemmän alamäkeä. Vaikka keskisyke oli viikon korkein, silti tänään tuntui että se pysyi melko helposti kurissa.

Vauhti on hidas, mutta nyt saan sitä että syke on alle 150. Tätä vielä pari viikkoa, sitten taas intervallit mukaan kuvioon.

Viikolla vasen pakaralihakseni oireili. Se oli kipeä, niinkin paljon että tuntui aina kun oli pienessäkin liikkeessä. Yhden illan hieroin sitä tennispallolla ja pidin kylmäpakkausta, seuraavana päivänä vein tennispallon töihin ja istuin sen päällä muutamaan otteeseen. Tai ei se ihan silkkaa istumista ollut, kipein piste on keskikohdasta sivussa niin jouduin vähän asettelemaan itseäni työtuoliin :) Mutta mikä tärkeintä, palloilusta oli hyötyä ja tänään kipukohta tuntuu vain kun sitä painaa, liikkuessa ei tunnu.

Huomenna lähden vanhempieni mökille yökylään. Pakkaan varuiksi lenkkivermeet mukaan, voi olla että äidin kanssa käydään kävelyllä. Pidempi juoksulenkki jäänee joko sunnuntaille tai kokonaan pois. Sinänsä ei haittaa, koska kahtena edellisenä viikonloppuna on tullut tehtyä nuo vähän yli ja vähän alle kaksituntiset Kaupin mäissä ja poluilla.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Heinäkuu on pk-kuu

Blogi on viettänyt tahatonta hiljaiseloa puolitoista viikkoa. Liikunta ei ole jäänyt tauolle mutta enpä vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Täytyy myöntää, että reissu painoi kintereissä kaksi viikkoa. Vaikka aikaero Islantiin on vain kolme tuntia, valvoin ensimmäisen viikon öisin yhteen asti ja vähän pidempäänkin. Aamuvuoropäivinä herätys on klo 6.45 eli jäi siinä unet välillä aika vähiin. Vielä tälläkin viikolla olen ollut tavanomaista väsyneempi, oikeastaan vasta perjantaina alkoi tuntua normaalilta. 

Pirkan pyöräilyn jälkeen pidin sen viikon palauttelutaukoa, sitten tulikin reissu jossa liikunta oli satunnaisempaa. Vaellukset olivat hitaita ja täynnä kuvaustaukoja :) Kotiin tultua aloin miettiä, että tässä kohtaa lienee paikallaan pieni pk-kausi. HCR meni penkin alle osittain aamuisen migreenin takia, lisäksi kylkipistokset pakottivat kävelemään. Extreme Runissa huomasin, että en meinaa pysyä muiden tahdissa pehmeällä pohjalla. 

Siispä viikko sitten perjantaina eli 30.6 aloitin heinäkuun loppuun asti kestävän pk-kauden. Tarkoittaa sitä, että juoksulenkeillä keskisykkeen pitäisi olla aina alle 150, vaatikoon se sitten kuinka hidasta vauhtia tahansa. Koska en saanut keväällä ja alkukesästä haluamiani tuloksia sillä, että talven ja kevään lenkit menivät pääosin keskisykkeellä 150-156, niin on vaan annettava periksi ja hidastettava. Tällä kertaa keskisyke 149 vaati keskivauhdin 8.49. Vauhti siis samaa tasoa kuin mitä yleensä syksyllä kun aloittelen juoksua kesätauon jälkeen (oli tauon syynä sitten alkukesän maraton tai rasitusvamma), mutta syksyisin syke tahtoo olla aina yli 155. Nyt se siis pysyi kurissa.

Lauantaina 2.7 kävin korkkaamassa Kaupin urheilupuiston maastot. Aloituskuvassa näyttää vielä suhteellisen iisiltä mutta toisin kävi... Menin kilpaviitosen ja helpon kolmosen, jestas mitä mäkiä! Kavereilleni sanoin että tuonne en sitten mene ikinä hiihtämään, koska ylämäet on niin jyrkkiä etten pääse niitä suksilla ylös, ja alamäet on niin jyrkkiä ja mutkaisia etten uskalla laskea niitä alas! :D

Kotoa Kauppiin on pari kilsaa, semmoinen pätkä siis sekä alku- että loppuverkkaa. Koko retken saalis oli 12,1 km johon kului 1 h 48 min. Keskisykkeen sain pysymään lukemassa 150, toki joudun tunnustamaan että pahimmissa ylämäissä pysähdyin puolimatkassa tasaamaan hengitystä. Keskivauhti oli kuitenkin 8.57, siitä saanen kiittää alamäkiä.

Kauppi oli sinänsä hyvä ratkaisu, koska metsään pääsi pakoon tuulta ja auringon paahdetta. Aion mennä uudestaan, ja tutustua myös polkuihin jotka näyttivät kovasti houkuttelevilta. Hyvä mieli myös siitä, että en eksynyt! Urheilukentän lähellä näin viitan kilpaviitoselle ja helpolle kolmoselle, mutta seuraavassa risteyksessä en. Myöhemmin osuin vahingossa reitille. En ollut tajunnut, että kun menee kaksi baanaa vierekkäin niin vain se vasemmanpuoleinen johtaa oikealle reitille ja opasteiden luo. No, ensi kerralla viisaampi. 

Koska sunnuntainakin oli ihana aurinkoinen päivä, oli pakko mennä ulos. Juoksun sijaan hitusen vajaa puolitoista tuntia sauvakävelyä. Aioa virhe siinä, että laitoin päälle juoksuhameen. Ei se toimi kävellessäkään, ihan yhtä lailla lahkeet nousevat nivustaipeisiin. 

Tällä viikolla palasin lihaskuntotreenin pariin, ja sultä tuntuikin... Maanantaina 47 minuuttia, keskiviikkona 48. Keskiviikon treeni oli lähinnä korjaussarja maanantaille; esim. vatsalihakset oli vielä niin kipeänä että ylävartalon nosto pallon päällä oli aika kivuliasta. Mutta auttoi, koska torstaina oli jo hyvä olo! Koko kropalle tein liikkeitä molempina päivinä. 

Perjantaina juoksulenkki livahti ohi pk-alueen. Syy on yksinkertainen, kaverini treenaa Polarin ohjelman mukaan ja hänellä oli vuorossa intervallit. Eipä siinä, kyllä tähän yksi tehotreenikin mahtuu. 15 minsaa lämmittelyä, sitten 5 x 3 minuuttia 2 minuutin palautuksella. 10 minsan loppuverkka mentiin kävellen koska koko matka oli ylämäkeä. Tässä taas vähän ihmettelen sykemittarin näyttämiä vauhtilukemia. Ensimmäinen 3 minuuttia keskivauhti 6.23, matka 460 metriä. Toinen 6.07 / 480 m. Kolmas 6.11 / 480 metriä. Neljäs 6.00 / 500 metriä. Viides 6.19 / 470 metriä. Että miten vauhdissa voi olla 23 sekunnin ero vaikka matkassa eroa on hitaimman ja nopeimman välillä vain 40 metriä? Ja entäs tuo, missä matka on sama mutta vauhdissa ero on neljä sekuntia? 

Illalla tuntui, että pohkeet kiristävät kunnolla, taas siihen malliin että pelkään yöllisten kramppien palaavan. Hieroin pohkeita ennen nukkumaanmenoa, ja lauantaina aamulla käsittelin niitä tennispallolla. Aivan umpijumissa ovat molemmat, ihan hirveästi muljahtelee tennispallon alla, niin ylä- kuin alaosassa ja molemmilla sivuilla. Nyt on pakko varata aika hierojalle.

Tänään olin päivällä Pirkkahallissa katsomassa urheilun SM-viikkoa. Eilen illalla jo käytiin katsomassa triathlonin viestit. Se olikin ainoa tuttu laji. Tänään seurattiin roller derbyä, taekwondoa, dartsia, shakkia, bridgeä ja kasa-ammuntaa. Olen tiennyt jo kauan olevani menossa juuri tänä päivänä katsomaan kisoja, olisin ehkä voinut etukäteen googletella mitä lajeja on luvassa ja tutustua sääntöihin. Ei sillä, ihan hauskaa oli seurata tapahtumia vaikka ei tiennytkään mitä tapahtuu ja kenellä kilpailijoista menee hyvin :) 

Illalla lähdin vielä lenkille, sain hyvän pk:n. Tänään keskisyke 148 vaati keskivauhdin 8.41. Ihan ok, kun vertaa vaikka maaliskuuhun. 12.3 lenkki on vauhtia 8.13 sykkeellä 156. Tuntemus ihan eri. Polarpersonaltrainer.com kertoo, että maaliskuun lenkki on tuntunut raskaalta, nyt oli varsin kevyt olo. Pitää vaan jaksaa uskoa siihen, että tämä hissuttelu tuottaa tulosta jossain vaiheessa.

Olen miettinyt vakavissani juoksukouluun menoa. Syyskuussa tulee viisi vuotta ensimmäisestä juoksulenkistä, ja kehitys on ollut olematonta. Toki nyt jaksan liikkua pitkään kerralla, mutta liian usein vuosien varrella on ollut epäonnistunut olo niin lenkeillä kuin juoksutapahtumissa. Syke ei laske eikä vauhti kasva, juoksen sitten yhtäjaksoisesti tai pidän taukoa. Huomasin Facebookin eräästä juoksuryhmästä, että Tampereella alkaa juoksukoulu muistaakseni elokuussa. Kunto-Ritareiden nettisivulta en löytänyt tietoa joten täytyy lähettää kyselyä. Juoksuryhmän linkin perusteella tämä olisi juuri sitä mitä tarvitsisin. Vuoden kestävä setti, jossa voi itse valita minkä kolmesta vaihtoehdosta haluaa. Se mitä ajattelin (hinta 340 €) sisältää lenkit, luennot, ohjelmat, 2 laktaattitestiä ja max. 12 kehonkoostumusmittausta vuoden aikana. Juoksukoulu kokoontuisi kerran viikossa Kalevan uimahallilla, eli sijaintikin olisi aika lailla täydellinen. Parisataa metriä kotiin, ja jos tai kun menee suoraan töistä niin bussipysäkin ja kodin puolivälissä. Kun en kerta omin voimin kehity ja saa tuloksia aikaan, niin on syytä turvautua ammattilaisten apuun. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Vaeltelua Islannissa

Hraunfossar
Tämän kesän lomareissu suuntautui Islantiin, neljän naisen voimin valloitimme saaren. 10 päivän reissuun kuului saaren kiertäminen autolla, niin että 7 yötä yövyttäisiin teltassa maastossa ja leirintäalueilla, ja 2 viimeistä yötä oltaisiin majatalossa Reykjavikissa. Aika hyvin toteutui. 4 sadeyötä kestettiin teltassa, sitten oli pakko ottaa ylimääräinen majataloyö koska teltta alkoi päästää vettä sisälle. Kun saimme kamppeet kuiviksi niin pari viimeistä yötä meni taas hyvin. Ainoa vaan että oli hirveän kylmä, melkein aina yölämpötila oli vain 2-3 astetta. Tarkoittaa sitä, että pyjamahousujen alla oli pitkät kalsarit ja jalassa villasukat. Yläkerrassa merinovillapaita, fleecetakki ja untuvatakki, unohtamatta pipoa päässä!

Viikossa kun etenimme 2000 kilometriä niin aika paljon oli autossa istumista. Pari ekaa päivää oli kunnon ajopäiviä, pääsimme pohjoiseen Mývatnin aluelle. Piti jäädä Akureyriin toisena iltana ja mennä kolmantena päivänä Mývatnille, mutta päätimme ajaa 100 km pidemmälle jolloin pystyimme jäämään kahdeksi yöksi samaan paikkaan. Kun jäi yksi teltan purkaminen ja kasaaminen pois, oli aikaa liikunnalle.

Olimme suunnitelleet vaeltavamme Dimmuborgiriin mutta toisin kävi. Grjólagjá-luolan kohdalla missasimme merkityn reitin ja lähdimme taivaltamaan ryteikön läpi kohti Hverfelliä. Se on sammuneen tulivuoren kraateri. Porukasta kaksi hermostui jossain kohtaa ja kääntyi takaisin. Sovittiin, että ajavat autolla Hverfellin juurelle ja kiivetään sitten kraaterin laelle yhdessä. No, niinhän siinä kävi että me kaksi osuimme merkitylle polulle vain 150 metrin päässä eroamispaikasta. Kraaterille oli matkaa kymmenisen minuuttia. Totesimme, että odotusaika on turhan pitkä joten kiipeämme noin 600-metrisen nousun. Kävimme ylhäällä ja kipitimme alas. Banaanin ja skyriä välipalaksi ja kavereita odottamaan.

Anna ja Henna aseistautuivat ötököitä vastaan
Hverfellin kraateri
Kun kaverit saapuivat paikalle, kiipesimme uudelleen kraaterin laelle. Lähdimme kävelemään sen ympäri. Halkaisija oli noin kilometri ja ympärysmitta noin kolme kilometriä. Mäkiä ja kovaa tuulta oli laen täydeltä! Matkamittarini sanoi, että matkaa koko vaellukselle kertyi 10,09 km johon meni aikaa 2 h 18 min. Keskisyke 124 reitillä, jossa nousua oli 305 ja laskua 320 metriä. Alas päästyä totesimme, että menemme Dimmuborgiriin autolla. Sen verran oli takapuolet ja reidet kovilla noissa nousuissa.

Tämä vaellus tapahtui sunnuntaina. Toisen vuoro oli torstaina. Olimme ajaneet tiistaina etelään ja yöpyneet Skaftafellin kansallispuistossa. Koska satoi, päätimme jättää lenkkeilyn siellä väliin, ajaa Hellaan ja ostaa sieltä bussiliput Landmannalaugariin. Meidän vuokra-Toyota Corollalla ei ollut mitään asiaa sisämaahan... Keskiviikkoiltana saavuimme perille, ja aikaisin torstaiaamuna lähdimme noin viiden kilometrin vaellukselle. Aika kova maasto oli taas, ensin 3,5 kilsaa ylämäkeen ja sitten 2,5 kilsaa alamäkeen. Kyllä sai alamäessäkin varoa, sellaisessa Mordorin kivikossa mentiin... 4,88 km aikaan 1 h 19 min. Nousua 160 ja laskua 165 metriä.

Islannin Mordor

Torstaille saimme toisenkin vaelluksen. Lähdimme yöksi kuumalle joelle, jonne pääseminen vaatii joko kuntoa tai suurta päättäväisyyttä. Parkkialueelta joelle on 3,5 kilometriä, ja polku kulkee vuoren seinää ylöspäin. Kannoimme joelle telttakamat vain huomataksemme, että joka puolella on telttailun kieltävät merkit. Emme luovuttaneet, vaan lähdimme patikointipolulle. Pystytimme teltan ensimmäisen mäen taakse, niin ettei sitä nähnyt ihan suoraan joelta :D Ei antanut luonne periksi raahata telttakamoja - ja juhannusjuomaksi hankittua 3 litran punaviinipänikkää - takaisin alas. Ja hei, perjantaina pysähdyimme vesiputouksille, ja Skogafossin luona kävelimme 400 porrasta putouksen ylle!

Jaksaa jaksaa...

Kuuma joki
Kotiin tulimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Nukkumaan pääsin 2.30, ja herätys oli klo 8.30. Vähän meni työpäivä sumussa... Viime yönäkin valvoin yhteen asti. Mieli tekisi juoksemaan, mutta en lähde ennen kuin saan väsymyksen pois. Vaikka reissussa nukuttiin näennäisesti hyvin, noin klo 22.30-8.00, oli varsinkin telttailu kovin levotonta. Toisinaan tuuli niin kovaa, että pelkäsimme teltan lentävän tiehensä. Sadekuurot hakkasivat teltan pintaa, ja kylmyys hiipi makuupussiin. Automatkoilla ei oikein saanut päikkäreitä, kun aina jonkun piti ajaa ja toisen lukea karttaa. Lisäksi pysähtelimme kuumiin lähteisiin, uimahalleihin sekä nähtävyyksille. 

Kiva oli reissu mutta kiva on olla taas kotona. Olisi kyllä pitänyt kotiutua jo lauantaina että oltaisiin saatu yksi toipumispäivä ennen töihin menoa :D Loppuun vielä muutama fiilsitelykuva hienoista maisemista: 

Vik. Tänne meren rannalle jäi sydämeni ja pääni

Seljalandfoss. Putouksen takana meni polku  jossa taatusti kastui

Godafoss

Mannerlaatat kohtaavat Thingvellirin kansallispuistossa

Merivesi oli kylmää...

... mutta kuumissa altaissa ja lähteissä tarkeni!
Etsi kuvasta lammas tai kaksi. Ihmisasukkaita saarella on 330 000, lampaita 481 000.

Reykjavikissa paistoi tietysti aurinko, sisätiloissa kun yövyttiin

Paluumatka lentokentälle. Ei huonot näkymät auton sivuikkunasta

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pirkan pyöräily 2017

Toissapäivänä oli taas yhden päähänpiston toteutus. Ystäväni kysyi minua ajoseuraksi Pirkan pyöräilyyn, esitti kysymyksen pari viikkoa sitten eikä minun tarvinnut kauaa miettiä. Etenkään kun ystäväni sai tutultaan minulle maantiepyörän lainaan. Kisapäivänä kuulin, että kyseessä on cyclocross-pyörä (kirjoitinkohan oikein). 

Lähtökohdat ei olleet mitenkään erinomaiset. Olen pyöräillyt pidempiä eli reilu puolitoistatuntisia lenkkejä viimeksi vuosi sitten kesällä. Muutossa pyöräni - vaihteeton mummokiituri - unohtui Vantaalle enkä ole ehtinyt sitä hakea pois, jos se edes on enää tallella. Kevään aikana olen tehnyt noin kolme puolituntista kuntopyöräilyä salilla, jumpan alkua odotellessa. Viikko sitten sunnuntaina tein tunnun kuntopyöräilyn ja tunnin spinningin. Lainapyörällä piti tehdä testilenkki, olin suunnitellut parituntista mutta toisin kävi. Heti ensimmäisessä ylämäessä totesin että vaihteet ei toimi. Yksivaihteisella pyörällä lenkki jäi 40-minuuttiseksi. Myöhemmin selvisi, että vaihteissa ei suinkaan ollut vikaa, en vaan osannut käyttää niitä!

Kahdensadan metrin matkalla ulkoiluvälinevaraston ovelta jäähallille kokeilin että juu, nyt vaihtuu. Ystävälleni nauroin että alkumatka menee sitten opetellessa, että kummalta puolelta vaihtuu isommalle ja kummalta pienemmälle. Ehkä parikymmentä kilometriä meni totutellessa, sen jälkeen ystäväni sanoi että kuljen jo paljon kovempaa.

Kuten kuvasta näkyy, pääsin maaliin :) Ajoaika omalla mittarilla oli 6 tuntia 19 minuuttia. Mutta mikä hauskinta, vaihdepyörällä ajaessa keskisyke oli vain 138! Keskivauhti oli 21,2 km/h. Mietin että olisi päästy lujempaa, jos minulla olisi enemmän pyöräilyhistoriaa ja alla tuttu vekotin. Nyt en uskaltanut nousta polkemaan seisoviltaan ylämäessä, koska vähän takapuolta nostaessa tuntui siltä että lennän ohjaustangon yli. Mummopyöräni ohjaustanko on sen verran korkealla, että ajoasento on selkä pystysuorassa. Muutenkin jouduin keskittymään, koska heti kun irrotin toisen käden niin pyörä lähti kääntymään sivulle päin. Lisäksi pisin pyöräilylenkkini mummokiiturilla on alle 40 km. En siis uskaltanut painaa polkimia ylämäessä täysillä, koska en luottanut siihen että voimat riittää loppuun asti.

Aamulla kotona kuuntelin, kun seitsemän jälkeen alkoi kuulutukset kaikua. Ensimmäinen porukka lähti liikkeelle klo 7.30. Ystäväni kanssa mentiin käymään hallilla kahdeksan maissa. Ilmoittauduin sen verran myöhään etten saanut numerolappua postissa kotiin, mutta kisatoimisto oli auki niin ehdin hakea lapun sunnuntaiaamuna. Sen jälkeen ehdittiin vielä käväistä asunnollani hakemassa juomapullot ja lisäenergiat matkaan mukaan. Enne puolta yhdeksää oltiin valmiina hallin parkkipaikalla, ja matkaan lähdimme noin klo 8.40.

Tapahtumasta jäi kaikkinensa erittäin hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat erinomaisesti. En tiedä moneltako meidän virallinen lähtöaikamme olisi ollut, tuskin ihan noin aikaisin yli 5500 numeroilla. Livahdimme kuitenkin porukan mukaan, juontaja tosin nyökkäsi meille että saadaan mennä. Oli ennustettu sadetta, niin ajattelimme että jos pääsisimme edes 50 km kuivana. Niinhän siinä sitten kävi, että sääennusteesta huolimatta tippaakaan ei tullut, sen sijaan aurinko paistoi niin että nenänpääni ja käsivarteli paloivat lievästi.

Huoltopisteiden sijoittelu oli todella hyvä. Alkujännityksestä kun toivuin niin matkanteko alkoi sujua, kuitenkin ensimmäinen huolto 30 kilsan kohdalla tuntui olevan ihan paikallaan. Yläkroppani alkoi jumiutua, johtui ehkä sekä lauantain juoksusta että näin pitkäkestoisesta pyöräilystä. Join urheilujuomaa ja vettä, söin rusinoita ja tein yläkropalle erilaisia kiertoliikkeitä. 

Toinen huoltoväli 30-60 km oli aika raskas. Lähinnä siksi, että tie oli jatkuvaa ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki - säätöä. Huoltopisteellä totesin ystävälleni, että ei ollut aikaa juoda koska koko ajan joutui räpsimään vaihteita. Tällä toiseella pisteellä Kurussa joimme mehua ja vettä. Emme huomanneet tarjolla olleita energiapatukoita ennen kuin olimme käyneet kaupassa ostamassa ruisleipää ja banaania. Toisaalta, kummallekin tuli nälkä 50 kilsan kohdalla niin todennköisesti olisimme tarvinneet joka tapauksessa enemmän syötävää kuin patukan. Otimme ne sitten mukaan.

Kolmas huoltopiste oli Muroleessa, noin 75 kilsan kohdalla. Tässä pysähdyimme lyhyesti. Tarjolla oli samaa mahdottoman hyvää mehua, ja lisäksi yhtä mahdottoman hyvää suklaakakkua! Tällä välillä huomasin, että kämmeneni hietyi rikki peukalon ja etusormen välistä. Syynä varmasti pyörän vaihteet; käytin lähinnä oikeanpuoleista kahvaa. Onneksi paikalla oli paloauto, josta sain ensiapua. Pikkulappu pehmusteeksi ja keinoihoa päälle, sain myös mukaan palan keinoihoa siltä varalta että ensimmäinen viritelmä irtoaa hikisestä kädestä. Niin se irtosikin mutta pysyi jotenkin mukana 98 kilsan huoltopisteelle Terälahteen. Tällä pätkällä energiani kävivät vähiin. Teiskon mäet olivat suht lyhyitä mutta jyrkkiä. Jokaisen mäen päällä tuntui, että nyt on energiat ihan lopussa, sitten taas alamäessä palauduin niin että jaksoin seuraavan mäen puoliväliin ennen tuttua ajatusta että jaksankohan mäen päälle asti...

Aika ruttuiselta ja rypistyneeltä alkoi tuntua tuolla sadan kilometrin hoodeilla... Sanoin ystävälleni, että olen kyllä aika sissi kun tänne asti jaksoin. Ja maaliin enää 36 kilsaa, kyllä se menee vaikka väkisin. Mehun, suolakurkun ja kaverilta saadun banaanin voimalla eteenpäin! Itse asiassa kävi niin, että loppupätkä olikin yllättävän helppo. Kaipailin tuolla 30-90 kilsan välissä sellaista maastoa, että voisi vaan rullailla sillä yhdellä tai korkeintaan muutamalla vaihteella. Täällä sitä sain. Todellista vauhdin hurmaa ja pyöräilyn iloa! Etukäteen olimme kuulleet, että Terälahden jälkeen on kauhea ylämäki. No se vähän ennen viimeistä huoltopistettä, jossain ehkä 120 kilsan kohdalla. Ja ainakin minulle ne Teoskon mäet olivat pahempia, tämä oli pitkä mutta loiva, ja toisin kuin Teiskossa, minulla oli mäen päällä voimia polkea vauhtia alamäkeen.

Viimeinen huoltopiste oli 122 kilsan kohdalla Sorilan koululla. Täällä otin taas mehua ja rusinoita. Vähän harmitti että pysähdyttiin tässäkin, oli niin hyvä alamäki että oli sääli jarruttaa huoltoon käännyttäessä! Aika moni taisi polkea ohi. Itse koen kuitenkin, että pysähtyminen oli oikea ratkaisu. 36 kilsaa olisi ollut pitkä matka, kuitenkin voimat vähenivät vääjäämättä. Nyt pikkuvälipalan jälkeen tuntui että 12 kilsan "loppusuora" menee kevyesti. Toki tunnelmaan vaikutti se, että alettiin olla tutuilla kulmilla. Sorilasta on ehkä 5 kilsaa Linnainmaalle, jossa lenkkeilen säännöllisesti. Linnainmaan kohdalla alkoi jo vähän itkettää; ei hitto, mä tein sen!

Maaliviiva kun ylittyi ja mitali ilmestyi kaulaan niin itkuhan siinä pääsi. Samalla nauroin. Halasin ystävääni, että kaikkeen sä mua kysyt ja kaikkeen mä suostun! Muistan eräänkin keskustelun, kun hän kysyi lähdenkö 90 kilsan pyöräilyyn ja sanoin että äää, se on liian pitkä matka, mutta voin kokeilla 60 kilsaa. No, näin kävi, lähdettiin sitten liikkeelle 134 kilometristä :D 

Maalissa oli tarjolla kanakeittoa, sämpylöitä sekä täytekakkua. Ihanaa! Huoltopisteistä vielä sen verran, että siellä 60 kilsassa olisi saanut olla reilummin syötävää, muuten kaikkea oli riittävästi. Mehu oli ihan huippujuttu, koska urheilujuoma olisi joka pisteellä nautittuna vetänyt mahani sekaisin. Pyörässäni oli kiinni pullollinen vettä ja toinen urheilujuomaa, mutta en käyttänyt niitä ollenkaan. Huoltopisteitä oli riittävän paljon ja kun joka kohdassa join 2-3 mukillista niin janon tunnetta ei tullut kuin juuri ennen seuraavaa huoltoa. 

Seuraavana päivänä olo oli yllättävän hyvä. Kuvittelin, että kroppani olisi uupunut ja jumissa moisen polkemisen jälkeen. Mutta ei. Takapuoli tietysti otti osumaa, ja on osittain vieläkin puoliksi kipeä, puoliksi tunnoton. Yksi pieni hiertymä tuli takapuoleen mutta se ei ole kipeä, lisäksi on yksi  kivuton vesikello. Käden hietymä on kipeä, siitä kuitenkin ehti lähteä nahka kokonaan. Keinoihon ja 98 kilsassa tutulta lainaan saatujen pyöräilyhanskojen ansiosta se ei kuitenkaan päässyt kovin pahaksi. Pakaralihakset olivat vähän kipeät sunnuntai-illan mutta venyttelyn ansiosta maanantaina ei tuntunut yksittäisessä lihaksessa miltään. Koko kroppa tuntui siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle, mutta sekin tunne helpottui maanantaipäivän aikana. Ja mieli on tietysti ollut kepeä koko ajan. Hittolainen, että tuohonkin suoritukseen pystyin! Nyt ei varmaan auta muu kuin alkaa etsiä itselle maantiepyörää, sillä sitten peruskuntoa niin jospa juoksukin alkaisi kulkea vauhdikkaammin...

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Finland X Run

No niin! Extreme-viikonloppu on ohi, ja tässä postauksessa puin lauantain tapahtumat. 

Suuntasimme kolmen naisen voimin Sappeelle, tiimimme nimi oli KasariBöönat. Tietysti pukeuduttiin teeman mukaan! Taitaa olla Tukholman tuliainen tuo paita, josta nyt vasta tajusin että se on aika neonvärinen. Kaverilta lainasin sukat ja helmet, housut on omat. Eikös ole äklö väri, ei oikein violetti eikä oikein pinkkikään :D Harmi ettei minulla ole yksiäkään riittävän räväkän värisiä lenkkareita, menin ihan perussinisissä.

Perillä oltiin hyvissä ajoin, ehdittiin fiilistellä maisemia ja jännittää esteitä. Ja laittaa aurinkorasvaa; paiste alkoi kunnolla alkulämmittelyjumpan aikana. Pakko myöntää että jännitin lähdössä, koska en ole ikinä ennen ollut tällaisessa. Esteet mietityttivät, että selviänkö niistä vai joudunko tekemään korvaavia liikkeitä eli joko 20 burpeeta tai 30 punnerrusta. 

Lähtöalue oli aika epäselvästi merkitty. Alueen kartasta päättelimme sen sijainnin. Sen sijaan vielä alkulämmittelyn jälkeenkään ei ollut selvää, että mihin suuntaan lähdetään. Onneksi aika moni oli kääntynyt naama tiettyyn suuntaan ja sinne mekin sitten painuttiin. Heti lähtölaukauksen jälkeen kohdattiin amerikkalaisen jalkapallon pelaajia, jotka yrittivät taklata juoksijat patjoilla. Siitä sitten ylämäkeen.

Viiden kilsan reitillä oli 14 estettä. Piti olla 15, mutta joku aitaeste oli todettu vaaralliseksi ja jätetty pois. Ei haittaa, ihan riittävästi oli tekemistä noissakin! Ylitettiin autoja ja isoja työkoneiden renkaita, ryömittiin putkien läpi, kiivettiin rakennustelineille ja verkon yli, laskeuduttiin kontin päältä maahan... Viimeinen este oli ainoa jota en selvittänyt, mutta onneksi meillä oli tiimi. Ensin kiivettiin lavalle, jossa oli tyhjiä autonrenkaita. Sen jälkeen olisi pitänyt puntata itsensä kontin päälle. Meikäläisen voimat ei riitä siihen, että lähtötilanteessa kädet on olkapään tasolla. Onneksi jalka nousi riittävän korkealle. Toinen jalka siis kontin reunalle, ja sitten tiimikaverit kiskoivat jalasta ja hartioista. Vieläpä kahdesti, koska osallistuimme 10 kilsan joukkuekisaan ja kiersimme radan kahdesti. Bonuksena oli juoksupätkien haastavuus, sisältäen aika pitkän polkupätkän sekä laskettelurinteen kapuamista ylös (kolmesta kohtaa). Vähän tuli osumaa, pahin on käsivarsi mutta ihan hyvin on mustelmia myös polvissa ja säärissä :D

Tärkeintä kuitenkin on, että meillä oli hauskaa! Ja yllätys, sijoituimme joukkuekisassa kakkoseksi (tosin joukkueita taisi olla vain kaksi, mutta silti!). Vähän hämäsi, kun maaliintullessa kuulutettiin että KasariBöönat sijalle 11. Emme uskoneet, koska ennakkoilmoittautuneissa oli kympille vain kaksi joukkuetta. En tiedä, mistä tuo 11 tuli. Tulokset oli kuitenkin aika pian netissä katsottavissa, tosin saimme google-haulla kaksi osumaa, joista toisen mukaan olimme kakkosia ja toisen mukaan kolmosia. Päätimme odottaa palkintojenjakoa ja katsoa miten on. No, olimme toisia ja saimme tuotepalkinnon. Se oli hiukan pettymys, paketti kylmägeeliä, siis yksi paketti meille kolmelle. Saatiin jokainen yksi pullo, mutta entäs jos joukkueessa olisi ollut neljä jäsentä? Harmi myös että vain voittajajoukkue sai pokaalin. Tosin niitäkin oli vain yksi, eli jos me olisimme voittaneet niin olisimme joutuneet joko tappelemaan siitä kuka pokaalin saa tai kierrättämään sitä vuorotellen jokaisen kotona. 

Ihan putkeen ei järjestelyt menneet. Esim. pitkällä polkujuoksuosuudella metsässä ei ollut ketään. Jos joku olisi taittanut nilkkansa, hän olisi ollut sen varassa että muut juoksijat ilmoittavat polkuosuuden jälkeisellä esteellä tapaturmasta. Huomioitavaa on, että valtaosa ihmisistä osallistui hupisarjaan eli juoksi yhden viiden kilometrin kierroksen. Toisella kierroksella meidän kolmikkomme näki viisi muuta henkilöä. Jos joku näistä yksin juoksevista olisi loukkaantunut polulla, hän olisi saattanut joutua odottamaan apua kauankin. Mietimme myös, että valvottiinko esteiden suorittamista. Varsinkin toisella kierroksella tuntui muutamassa kohtaa, että paikalla olevat henkilöt vain juttelivat keskenään, toisinaan jopa selkä esteeseen päin. Maalissa tarjolla oli vain vettä ja urheilujuomaa, ei esim. banaania. Se olisi tullut tarpeeseen, koska meidän tultua maaliin oli palkintojenjakoon vielä reilusti toista tuntia aikaa. Lisäksi kun palkintojenjako alkoi kymmenisen minuuttia myöhässä, olimme jo todella nälkäisiä ennen kuin pääsimme kotimatkalle. Ja joo, toki olisimme voineet ostaa paikalta syötävää mutta kun yleensä aina kaikissa tapahtumissa on ollut maalissa jotain pikkusyötävää niin sitä odotin tälläkin kertaa. 

Kaikkinensa kuitenkin jäi hyvä fiilis. Ensimmäisellä kierroksella esteillä oli tietenkin ruuhkaa mutta odotusajat olivat kuitenkin lyhyet. Esteet olivat mukavan monipuolisia ja niitä oli sopiva määrä. Fiilis tapahtumapaikalla oli letkeän hyvä. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis!

Tämän päiväisestä Pirkan pyöräilystä postaan alkuviikolla, nyt en jaksa. Olo on puhkiväsynyt niin täytyy mennä yöunille.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Tulossa: kaikin puolin extreme viikonloppu

Niin se kuulkaa on, että meikäläisen kyky sanoa ei on hyvin valikoiva! 

Viikon päästä viikonloppuna on tapahtumia koko rahan edestä. Lauantaina menemme kolmen naisen voimin Sappeeseen juoksemaan Finland X Runin 10 km. Mennään porukalla ja nautiskellen, ei siis veren maku suussa. Kahdelle kolmesta kyseessä on ensikosketus tällaiseen juoksutapahtumaan. 

Viime viikolla ystäväni alkoi houkutella minua Pirkan pyöräilyyn. Klassikko eli 134 km olisi kuulemma meille hyvä päiväretki. Houkuttaa joo, mutta kun polkupyöräni on yhä - tai toivottavasti on - Vantaalla, ja kevään pyöräilyt on tähän mennessä koostuneet kolmesta puolituntisesta, tehtynä kuntopyörällä jumpan alkua odotellessa. Sitä taustaa vasten 134 kilsaa tuntuu hurjalta. No, kaverini buukkasi tutultaan minulle maantiepyörän lainaksi, ja maali on kuulemma auki 11 tuntia. Ei siinä sitten mitään, menin ja ilmoittauduin mukaan. Ensi viikolla teen tutun kanssa testilenkin että pääsen vähän sujuiksi vieraan pyörän kanssa. Ja pakko käydä parilla spinningtunnillakin... Sitten täytyy ostaa oikeat pyöräilyhousut ja myös saumattomat urheilukalsarit, ihan vaan tuon alakerran hyvinvointia ajatellen :D Ja täytyy toivoa ettei lauantain juoksussa satu jaloille mitään. 

Äitini pudisteli päätään ja kysyi, enkö koskaan voi sanoa ei. Kyllä voin, mutta joku toinen kerta :)

maanantai 29. toukokuuta 2017

Lenkkireviirin laajennusta

Keskiviikkoinen syketestaus urheilukentällä aiheutti sen, että etureidet olivat betonia kolme päivää. Täytyy ehkä käydä radalla vähän useammin... Totta puhuen se olisi ihan mukavaa vaihtelua tehdä intervallitreeni siellä, olkoon kenttä sitten Hervannassa tai missä lie.

Sunnuntaina lähdin laajentamaan lenkkireviiriä. Olin lukenut Aamulehdestä, että Niemenranta on Tampereen kauneinta lenkkimaisemaa. Päätin kävellä sen kautta Lielahteen ruokakauppaan. Huvin ja hyödyn yhdistämistä siis! Olin jo aiemmin miettinyt, että voisin mennä Kekkosentien vartta joko Lielahteen tai niin että bussilla sinne ja lenkkeillen kotiin. En vaan ole tiennyt, meneekö rannan puolella kävelytie koko matkalla. Ei mene, kuten käy ilmi tuonnempana.

Alkumatka sujui hyvin ja "virheettömästi". Osasin suunnata Kalevasta kohti Kauppia ja kääntyä kävelytielle ison tien viereen. Huomasin opasteet kohti Ylöjärveä. Yhdessä risteyksessä ei ollut tienviittaa, mutta sen verran tunnen kaupunkia jo ennestään että tiesin kumpaan suuntaan mennä. Pian taas tuli opaskylttejä näkyviin. Rantakaistale oli varsin mukava pätkä edetä, suurelta osalta asfalttia ja Näsijärvi oikealla puolella. Yllättävän paljon oli väkeä lenkkeilemässä, sekä kävellen että pyörällä. 

Särkänniemen kohdalla arvoin, pitäisikö vaihtaa ison tien toiselle puolelle. Päätin kuitenkin jatkaa tätä puolta, osittain siitä syystä että halusin nähdä Onkiniemen uusia taloja. Samalla pystyin ihailemaan Pispalan rinteiden taloja.

Täällä tuli ensimmäiset epätietoisuuden hetket. Ylöjärvi-kylttejä ei enää näkynyt, ja kävelytiekin loppui. Pysähdyin risteykseen miettimään, mitäs nyt. Kekkosentie meni vieressä, mutta ei näyttänyt siltä että suojatietä olisi ollut lähimaillakaan. Onneksi näin ensin pari ihmistä ja sitten auton tulossa vastaan, uskaltauduin jatkamaan suoraan eteenpäin. Koska alueella rakennetaan paljon, voi olla että kävelyteitä on levennetty ja niistä on tullut työkoneiden säilytyspaikkoja. 

Matka jatkui kohti Santalahtea. Vastassa oli melkein kaikkea mahdollista; asfalttitien piennarta, hiekkatietä, asfaltoitua kävelytietä ja metsäpolkua. Polulle päädyin vahingossa, kun jäin arpomaan muuntamon viereen että päättyikö tie tähän. Päättyi se, mutta kierrettyäni paikan polun kautta näin pyöräilijän joka sujuvasti kurvasi muuntamon ohi, 

Santalahdessa kävelytie päättyi Uittotunnelin kahvilaan. Pakko oli siinä kohtaa uskoa, että rantaa pitkin ei pääse pidemmälle. Oli mentävä tunnelia pitkin Kekkosentien toiselle puolelle, Pispalaan.

Tunneli oli sen verran pitkä, että gps-signaali katosi hetkeksi. Tuntui aika eksoottiselta. Pispalan puolelle päästyäni huomasin kaksi suuntavaihtoehtoa. Päätin, että Tahmelaa ja Pyhäjärveä kohti menen seuraavalla kerralla, nyt jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siispä suuntasin heti seuraavasta risteyksestä takaisin rantatielle. Päätin mennä tien toista reunaa Lielahteen asti. En päässyt pitkälle ennen kuin suunnitelma muuttui lennosta. Näin pyöräilijän, joka tuli Hiedanrannan teollisuusalueen suunnasta ja jäi odottamaan liikennevirran katkeamista. Pysähdyin minäkin odottamaan, ja sopivassa raossa kipitin tien yli. Niin olin taas Näsijärven rannalla! Suunta kohti Lielahden kartanoa ja viimeinen kilometri kaupoille. 

Teollisuusalueella oli varsin jännittävää. Ensin vastaan tuli lumenajopaikka, joka tietysti nyt oli valtaisa hiekka- ja sepelikasa. Sen jälkeen oli paljon punatiilisiä rakennuksia. En tiedä, onko kartanorakennus se jossa näytti olevan ravintola. Rakennuksen takaa lähti kävelytie, jota on joskus mentävä tutkimaan tarkemmin. Kohta vasemmalla puolella oli tehdas, josta en tiedä onko se toiminnassa. Jotain ääntä kuului ja parkissa oli rekka, mutta toisaalta portissa oli kyltti että se ei ole käytössä. Yhden tehdasrakennuksen seinästä löytyi tällainen parivaljakko:

Lenkin pituudeksi tuli 11,1 km, aikaa kului 1 h 46 min. Ruokaostoksilta palasin suosiolla bussilla kotiin. Alkoi olla aikamoinen nälkä. Vesipulloa kuljetin repussa mutta ruokaa ei ollut. Kaupasta olisin halunnut Elovenan välipalajäätelön, sellaisen minkä sai HCR:n maalissa. Mutta en löytänyt, kahdessa suuressa ketjukaupassa vaikka kävin. 

Kotiin päästyä oli väsynyt mutta samalla pirteä olo. Kropassa kivaa kihelmöintiä, ajatus että voi vitsi mitä kaikkia ihania maisemia ja reittejä löydänkään kesän aikana. Toivottavasti on paljon lämpimiä ja poutaisia viikonloppuja!

Tänään koitti kohtalaisen karu paluu arkeen. T-paitakeli oli aamulla, kun lähdin juoksemaan intervalleja. 10 minuuttia verkkaa, sitten 5 x 6 minuuttia 2 minuutin palautuksella. Tahmealta tuntui. Suoraa vastatuulta ei ollut, mutta raskasta ja tukkoista silti. Taas olin ajatuksella reippaasti mutta rennosti, kuitenkin syke oli viimeistään vedon puolivälissä jo päälle 175. Vauhti oli ensimmäisessä vedossa 6.19, ei ihme kun oli melkein pelkkää alamäkeä. Kolme seuraavaa vauhdilla 6.36 ja viimeinen 6.23, alamäkivoittoinen sekin. 

Ihmettelen, miten vauhti heittelee noin paljon. Ensimmäisen vedon kesto oli 5.59,9, vauhti siis 6.19, matkaa 940 metriä. Toinen veto 6.00.5, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Kolmas 6.00.8, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Neljäs 6.00.6, vauhti 6.36, matkaa 900 metriä. Viides 6.02.6 (meni vähän yli kun ylitin risteystä ja vaihdoin palauttelukierrokselle vasta risteyksen jälkeen), vauhti 6.23, matkaa 940 metriä. Ihmettelen siis sitä, että miten alle sekunnin lyhyempi mutta 30 metriä pidempi veto on keskivauhdiltaan 17 sekuntia nopeampi (ensimmäinen verrattuna kolmeen seuraavaan)? Olen joskus aiemminkin pohtinut samaa ja miettinyt, näyttääköhän Polarini vauhdit oikein?




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Sykealuetestaus

Kuten viimeksi kerroin, GoGolla alkoivat juoksutreenit tällä viikolla. Kävin molemmissa. Maanantai oli aluksi tuskaa; muille kevyt lämmittelyhölkkä Hämeenpuistosta Eteläpuiston kentälle oli minulle taas läähätysmallia. Onneksi matka ei ollut pitkä, vajaat 10 minuuttia. Kentällä tehtiin tekniikkaharjoitteita kuten polvennosto- ja saksijuoksua, lisäksi lyhyet avaavat venytykset. Päätreeni oli lyhyet vedot. Koska mentiin hiekkakentällä eikä radalla, matka oli suunnilleen 100 metriä, kävelypalautus takaisin. Vetoja sai tehdä oman maun mukaan 8-15, luulen kyllä että kukaan meistä kuudesta mukanaolijasta ei laskenut. Ohjaaja sanoi että vetoja juostaan noin vartti, että eiköhän niitä kymmenkunta tullut minullekin.

Tänään uskaltauduin Hermiaan jossa ohjelmassa oli sykealuetestaus urheilukentällä. Jännitin tätä aika paljon. En tiennyt kuinka pitkä matka juostaan kerralla, mietin että mitä jos olen kaikkia muita kauhean paljon hitaampi, jos läähätän siinä vaiheessa kun muilla hengitys vähän tihenee...Lähdettiin porukalla kuntokeskukselta, ja matkalla ohjaaja selitti mitä tehdään. Meitä oli 5, ja jokainen teki 400 metrin juoksupätkiä omaan tahtiinsa. Ensin kaksi kierrosta pk-alueen määrittämiseksi putkeen, välissä vaan kirjattiin syke paperille. Sitten vk-kierros ja pienen tauon jälkeen toinen. Pidemmän tauon jälkeen haettiin maksimia 200-metrisellä vedolla, ja pienen tauon jälkeen toisella. Tällainen setti tuloksineen:

Pk 1 niin että pystyy puhumaan kokonaisia lauseita, kävellen, syke lopussa 142
Pk 2 niin että pystyy puhumaan muutaman sanan mutta ei kokonaisia lauseita, 165

Vk 1 niin että pystyy puhumaan yksittäisiä sanoja 176
Vk 2 ei pysty puhumaan mutta jaksaisi juosta pidempään kuin 400 metriä 184

Maksimia en saanut enää irti tasaisella radalla, molemmilla kerroilla syke oli lopussa 180. Se ei voi olla maksimi kun jo vk-osuudessa meni yli vaikka en mennyt täysiä. No, täytyy hakea maksimisyke jollain toisella viikolla mäkitreenistä. Nyt kyllä pohkeet olivat jo lähtiessä aika jumissa, etenkin vasemman yläosa on tosi kipeä. En ole vieläkään saanut aikaiseksi varata aikaa hierojalle...

Olen melko tyytyväinen lukemiin. Toki tiedostan sen, että testi on varmasti enemmänkin suuntaa-antava kuin absoluuttinen totuus, koska tässä ei mitattu happoja verinäytteellä vaan mentiin tuntemuksen mukaan. Mietin kuitenkin, että aika lailla oikein olen treenannut, kun olen pyrkinyt pitämään pk-lenkillä sykkeen alle 155:n. Nyt on ehkä kesän aikana käveltävä ja sauvakäveltävä enemmän, jotta tulisi myös niitä lenkkejä missä syke on lähempänä tuota lukemaa 142. Vk-lenkit ja intervallit on menneet noin 170-175 keskisykkeellä, se taitaa olla aika hyvin kohdillaan. Ymmärsin ohjaajan puheista, että juoksuvauhti paranee kun treenatessa syke on alueiden välissä. Tietysti pohjat pitää olla kunnossa. Loppukesästä kuulemma tehdään testi uudelleen, kiinnostavaa nähdä mitä tässä välillä tapahtuu.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Palauttelua ja pään nollausta

Tämä viikko on ollut totaalista juoksutaukoa, palauttelua HCR:stä ja sen pohtimista, mitä ja miksi haluan tehdä. Kerron heti loppupäätelmän: haluan juosta, haluan kehittyä juoksijana, haluan saada lisää osallistujamitaleja ja haluan tutustua muihin juoksijoihin. :) Tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät säät ovat osaltaan kohottaneet mielialaa ja lisänneet ulkoilukipinää.

Tiistaina kävin astangajoogassa, ajattelin että sitä voin tehdä kipeistä varpaankynsistä huolimatta. Ihan se ei mennyt niin... Ohjelman jälkipuolisko on joka viikko erilainen, ja tällä viikolla tehtiinkin paljon seläntaivutuksia, osa niin että olisi pitänyt olla polviseisonnassa - jalkapöytä lattiaa vasten. No minähän jouduin olemaan polviseisonnassa nilkat koukussa, paino varpailla. Ihan kohtalaisesti se sujui, toki tasapaino oli hivenen huonompi niin. 

Torstaina aamulla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Jalkoja en vielä treenannut, ajattelin antaa niiden levätä. Keskityin ylä- ja keskikroppaan ja se kyllä tuntui parina seuraavana päivänä :) On jääneet salitreenit vähemmälle samaan tahtiin kun intervallijuoksun määrä on lisääntynyt. No, nyt jos pitää muutaman viikon pk-kauden (ennen parin viikon tehojaksoa Paavo Nurmen puolikkaalle) niin siinä on hyvä käydä myös salilla. Kun käy aamulla ennen iltavuoroa niin suuri osa laitteista on vapaana, sen kun valitsee mihin menee.

Eilen tein taas päiväretken Helsinkiin, kävin Kansallisbaletissa katsomassa esityksen Voima - neljä suomalaista koreografia. Hetkeksi sain uppoutua visuaaliseen ilotulitukseen, joka vei ajatukset tehokkaasti pois liikunnasta. Näitä irtiottoja tarvitsen, ja myös jatkan syksylläkin. Toki samalla voi ihailla sitä, miten monipuolista tanssi on. Tarvitaan peruskuntoa, staattista voimaa, räjähtävää voimaa, notkeutta... Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tanssijat muistavat koreografiat, miten he osaavat liikuttaa kaikkia raajoja eri aikaan ja eri suuntiin. Itsellä on välillä tekemistä että juostessa vastakkainen käsi ja jalka liikkuvat samaan aikaan :D 



Balettikuvat: Mirka Kleemola.

Tänään kävelin Pyynikille, kävimme parin kaverin kanssa katsomassa Rosendahl GP -pyöräkilpailua. Pyöräilijät kiersivät parin kilometrin lenkkiä näkötornin ja Varalan urheiluopiston välillä, kierroksia oli kaiketi 30. Vajaa pari tuntia siinä meni. Otin videota näkötornin alamäestä, hurjaa oli katsoa:

Tuli mieleen että onni on olla "sunnuntaipyöräilijä" joka voi nauttia maisemista ja joka saa jarruttaa alamäessä jos siltä tuntuu :D

Kotoani Pyynikille on ehkä nelisen kilometriä, mutta kävelin sen mutkien kautta. Aamupäivällä googlettelin Tampereen luontopolkuja ja virkistysalueita. Olisin halunnut kävellä Iidesjärven luontopolun, 7 km, mutta en (vielä) keksinyt mistä se lähtee järven siltä puolelta, joka on lähempänä Kalevaa. Enkä löytänyt Iidesjärven lintutornia, joka on virallinen lähtöpaikka. Ensi kerralla on siis tehtävä niin, että menen reilut pari kilsaa Viinikan liikenneympyrään ja lähden siitä hiekkatielle järven rantaan. Katson josko pääsisin ympäri. Tänään kiersin järveä sivummalta, Muotialan ja Nekalan suunnalla. Viinikan liikenneympyrästä suuntasin Ratinaan - josta on postauksen aloituskuva - ja edelleen Pyynikille. Matkaa tuli 10,45 km johon kului 1 h 39 min, keskisyke 135. 

Tämän päivän päiväkävely oli iso mielialan nostattaja. Kuljin repun kanssa, mukana vesipullo ja viinirypäleitä. Ajattelin, kuinka ihanaa kun tulee kesäaika, kuinka voi ulkoilla viikonloppuisin tuntikausia, kuinka paljon on erilaisia kävelyteitä ja ulkoilureittejä joihin tutustua. Vaikka HCR oli mikä oli, on silti iloinen ja odottavainen olo, myös luottavainen sen suhteen että kesästä tulee hyvä. Toivottavasti syksy osoittaa, että olin oikeassa!

Ai niin, GoGolla alkaa huomenna juoksutreenit. Tarkistin jo että saa osallistua molemmissa paikoissa, Parkissa ja Hermiassa. Vuorotyön takia en ehdi joka viikko jompaan kumpaan, en välttämättä kumpaankaan. Mutta ajattelin mennä mukaan aina kun suinkin pääsen. Etenkin keskiviikon syketestaus kiinnostaa kovin, toki myös tuo että treenit ovat monipuolisia ja kaiken saa tehdä oman kunnon mukaan, ei siis tarvi revitellä täysiä pysyäkseen porukan mukana niin kuin joskun on käynyt...