tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pirkan pyöräily 2017

Toissapäivänä oli taas yhden päähänpiston toteutus. Ystäväni kysyi minua ajoseuraksi Pirkan pyöräilyyn, esitti kysymyksen pari viikkoa sitten eikä minun tarvinnut kauaa miettiä. Etenkään kun ystäväni sai tutultaan minulle maantiepyörän lainaan. Kisapäivänä kuulin, että kyseessä on cyclocross-pyörä (kirjoitinkohan oikein). 

Lähtökohdat ei olleet mitenkään erinomaiset. Olen pyöräillyt pidempiä eli reilu puolitoistatuntisia lenkkejä viimeksi vuosi sitten kesällä. Muutossa pyöräni - vaihteeton mummokiituri - unohtui Vantaalle enkä ole ehtinyt sitä hakea pois, jos se edes on enää tallella. Kevään aikana olen tehnyt noin kolme puolituntista kuntopyöräilyä salilla, jumpan alkua odotellessa. Viikko sitten sunnuntaina tein tunnun kuntopyöräilyn ja tunnin spinningin. Lainapyörällä piti tehdä testilenkki, olin suunnitellut parituntista mutta toisin kävi. Heti ensimmäisessä ylämäessä totesin että vaihteet ei toimi. Yksivaihteisella pyörällä lenkki jäi 40-minuuttiseksi. Myöhemmin selvisi, että vaihteissa ei suinkaan ollut vikaa, en vaan osannut käyttää niitä!

Kahdensadan metrin matkalla ulkoiluvälinevaraston ovelta jäähallille kokeilin että juu, nyt vaihtuu. Ystävälleni nauroin että alkumatka menee sitten opetellessa, että kummalta puolelta vaihtuu isommalle ja kummalta pienemmälle. Ehkä parikymmentä kilometriä meni totutellessa, sen jälkeen ystäväni sanoi että kuljen jo paljon kovempaa.

Kuten kuvasta näkyy, pääsin maaliin :) Ajoaika omalla mittarilla oli 6 tuntia 19 minuuttia. Mutta mikä hauskinta, vaihdepyörällä ajaessa keskisyke oli vain 138! Keskivauhti oli 21,2 km/h. Mietin että olisi päästy lujempaa, jos minulla olisi enemmän pyöräilyhistoriaa ja alla tuttu vekotin. Nyt en uskaltanut nousta polkemaan seisoviltaan ylämäessä, koska vähän takapuolta nostaessa tuntui siltä että lennän ohjaustangon yli. Mummopyöräni ohjaustanko on sen verran korkealla, että ajoasento on selkä pystysuorassa. Muutenkin jouduin keskittymään, koska heti kun irrotin toisen käden niin pyörä lähti kääntymään sivulle päin. Lisäksi pisin pyöräilylenkkini mummokiiturilla on alle 40 km. En siis uskaltanut painaa polkimia ylämäessä täysillä, koska en luottanut siihen että voimat riittää loppuun asti.

Aamulla kotona kuuntelin, kun seitsemän jälkeen alkoi kuulutukset kaikua. Ensimmäinen porukka lähti liikkeelle klo 7.30. Ystäväni kanssa mentiin käymään hallilla kahdeksan maissa. Ilmoittauduin sen verran myöhään etten saanut numerolappua postissa kotiin, mutta kisatoimisto oli auki niin ehdin hakea lapun sunnuntaiaamuna. Sen jälkeen ehdittiin vielä käväistä asunnollani hakemassa juomapullot ja lisäenergiat matkaan mukaan. Enne puolta yhdeksää oltiin valmiina hallin parkkipaikalla, ja matkaan lähdimme noin klo 8.40.

Tapahtumasta jäi kaikkinensa erittäin hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat erinomaisesti. En tiedä moneltako meidän virallinen lähtöaikamme olisi ollut, tuskin ihan noin aikaisin yli 5500 numeroilla. Livahdimme kuitenkin porukan mukaan, juontaja tosin nyökkäsi meille että saadaan mennä. Oli ennustettu sadetta, niin ajattelimme että jos pääsisimme edes 50 km kuivana. Niinhän siinä sitten kävi, että sääennusteesta huolimatta tippaakaan ei tullut, sen sijaan aurinko paistoi niin että nenänpääni ja käsivarteli paloivat lievästi.

Huoltopisteiden sijoittelu oli todella hyvä. Alkujännityksestä kun toivuin niin matkanteko alkoi sujua, kuitenkin ensimmäinen huolto 30 kilsan kohdalla tuntui olevan ihan paikallaan. Yläkroppani alkoi jumiutua, johtui ehkä sekä lauantain juoksusta että näin pitkäkestoisesta pyöräilystä. Join urheilujuomaa ja vettä, söin rusinoita ja tein yläkropalle erilaisia kiertoliikkeitä. 

Toinen huoltoväli 30-60 km oli aika raskas. Lähinnä siksi, että tie oli jatkuvaa ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki - säätöä. Huoltopisteellä totesin ystävälleni, että ei ollut aikaa juoda koska koko ajan joutui räpsimään vaihteita. Tällä toiseella pisteellä Kurussa joimme mehua ja vettä. Emme huomanneet tarjolla olleita energiapatukoita ennen kuin olimme käyneet kaupassa ostamassa ruisleipää ja banaania. Toisaalta, kummallekin tuli nälkä 50 kilsan kohdalla niin todennköisesti olisimme tarvinneet joka tapauksessa enemmän syötävää kuin patukan. Otimme ne sitten mukaan.

Kolmas huoltopiste oli Muroleessa, noin 75 kilsan kohdalla. Tässä pysähdyimme lyhyesti. Tarjolla oli samaa mahdottoman hyvää mehua, ja lisäksi yhtä mahdottoman hyvää suklaakakkua! Tällä välillä huomasin, että kämmeneni hietyi rikki peukalon ja etusormen välistä. Syynä varmasti pyörän vaihteet; käytin lähinnä oikeanpuoleista kahvaa. Onneksi paikalla oli paloauto, josta sain ensiapua. Pikkulappu pehmusteeksi ja keinoihoa päälle, sain myös mukaan palan keinoihoa siltä varalta että ensimmäinen viritelmä irtoaa hikisestä kädestä. Niin se irtosikin mutta pysyi jotenkin mukana 98 kilsan huoltopisteelle Terälahteen. Tällä pätkällä energiani kävivät vähiin. Teiskon mäet olivat suht lyhyitä mutta jyrkkiä. Jokaisen mäen päällä tuntui, että nyt on energiat ihan lopussa, sitten taas alamäessä palauduin niin että jaksoin seuraavan mäen puoliväliin ennen tuttua ajatusta että jaksankohan mäen päälle asti...

Aika ruttuiselta ja rypistyneeltä alkoi tuntua tuolla sadan kilometrin hoodeilla... Sanoin ystävälleni, että olen kyllä aika sissi kun tänne asti jaksoin. Ja maaliin enää 36 kilsaa, kyllä se menee vaikka väkisin. Mehun, suolakurkun ja kaverilta saadun banaanin voimalla eteenpäin! Itse asiassa kävi niin, että loppupätkä olikin yllättävän helppo. Kaipailin tuolla 30-90 kilsan välissä sellaista maastoa, että voisi vaan rullailla sillä yhdellä tai korkeintaan muutamalla vaihteella. Täällä sitä sain. Todellista vauhdin hurmaa ja pyöräilyn iloa! Etukäteen olimme kuulleet, että Terälahden jälkeen on kauhea ylämäki. No se vähän ennen viimeistä huoltopistettä, jossain ehkä 120 kilsan kohdalla. Ja ainakin minulle ne Teoskon mäet olivat pahempia, tämä oli pitkä mutta loiva, ja toisin kuin Teiskossa, minulla oli mäen päällä voimia polkea vauhtia alamäkeen.

Viimeinen huoltopiste oli 122 kilsan kohdalla Sorilan koululla. Täällä otin taas mehua ja rusinoita. Vähän harmitti että pysähdyttiin tässäkin, oli niin hyvä alamäki että oli sääli jarruttaa huoltoon käännyttäessä! Aika moni taisi polkea ohi. Itse koen kuitenkin, että pysähtyminen oli oikea ratkaisu. 36 kilsaa olisi ollut pitkä matka, kuitenkin voimat vähenivät vääjäämättä. Nyt pikkuvälipalan jälkeen tuntui että 12 kilsan "loppusuora" menee kevyesti. Toki tunnelmaan vaikutti se, että alettiin olla tutuilla kulmilla. Sorilasta on ehkä 5 kilsaa Linnainmaalle, jossa lenkkeilen säännöllisesti. Linnainmaan kohdalla alkoi jo vähän itkettää; ei hitto, mä tein sen!

Maaliviiva kun ylittyi ja mitali ilmestyi kaulaan niin itkuhan siinä pääsi. Samalla nauroin. Halasin ystävääni, että kaikkeen sä mua kysyt ja kaikkeen mä suostun! Muistan eräänkin keskustelun, kun hän kysyi lähdenkö 90 kilsan pyöräilyyn ja sanoin että äää, se on liian pitkä matka, mutta voin kokeilla 60 kilsaa. No, näin kävi, lähdettiin sitten liikkeelle 134 kilometristä :D 

Maalissa oli tarjolla kanakeittoa, sämpylöitä sekä täytekakkua. Ihanaa! Huoltopisteistä vielä sen verran, että siellä 60 kilsassa olisi saanut olla reilummin syötävää, muuten kaikkea oli riittävästi. Mehu oli ihan huippujuttu, koska urheilujuoma olisi joka pisteellä nautittuna vetänyt mahani sekaisin. Pyörässäni oli kiinni pullollinen vettä ja toinen urheilujuomaa, mutta en käyttänyt niitä ollenkaan. Huoltopisteitä oli riittävän paljon ja kun joka kohdassa join 2-3 mukillista niin janon tunnetta ei tullut kuin juuri ennen seuraavaa huoltoa. 

Seuraavana päivänä olo oli yllättävän hyvä. Kuvittelin, että kroppani olisi uupunut ja jumissa moisen polkemisen jälkeen. Mutta ei. Takapuoli tietysti otti osumaa, ja on osittain vieläkin puoliksi kipeä, puoliksi tunnoton. Yksi pieni hiertymä tuli takapuoleen mutta se ei ole kipeä, lisäksi on yksi  kivuton vesikello. Käden hietymä on kipeä, siitä kuitenkin ehti lähteä nahka kokonaan. Keinoihon ja 98 kilsassa tutulta lainaan saatujen pyöräilyhanskojen ansiosta se ei kuitenkaan päässyt kovin pahaksi. Pakaralihakset olivat vähän kipeät sunnuntai-illan mutta venyttelyn ansiosta maanantaina ei tuntunut yksittäisessä lihaksessa miltään. Koko kroppa tuntui siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle, mutta sekin tunne helpottui maanantaipäivän aikana. Ja mieli on tietysti ollut kepeä koko ajan. Hittolainen, että tuohonkin suoritukseen pystyin! Nyt ei varmaan auta muu kuin alkaa etsiä itselle maantiepyörää, sillä sitten peruskuntoa niin jospa juoksukin alkaisi kulkea vauhdikkaammin...

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Finland X Run

No niin! Extreme-viikonloppu on ohi, ja tässä postauksessa puin lauantain tapahtumat. 

Suuntasimme kolmen naisen voimin Sappeelle, tiimimme nimi oli KasariBöönat. Tietysti pukeuduttiin teeman mukaan! Taitaa olla Tukholman tuliainen tuo paita, josta nyt vasta tajusin että se on aika neonvärinen. Kaverilta lainasin sukat ja helmet, housut on omat. Eikös ole äklö väri, ei oikein violetti eikä oikein pinkkikään :D Harmi ettei minulla ole yksiäkään riittävän räväkän värisiä lenkkareita, menin ihan perussinisissä.

Perillä oltiin hyvissä ajoin, ehdittiin fiilistellä maisemia ja jännittää esteitä. Ja laittaa aurinkorasvaa; paiste alkoi kunnolla alkulämmittelyjumpan aikana. Pakko myöntää että jännitin lähdössä, koska en ole ikinä ennen ollut tällaisessa. Esteet mietityttivät, että selviänkö niistä vai joudunko tekemään korvaavia liikkeitä eli joko 20 burpeeta tai 30 punnerrusta. 

Lähtöalue oli aika epäselvästi merkitty. Alueen kartasta päättelimme sen sijainnin. Sen sijaan vielä alkulämmittelyn jälkeenkään ei ollut selvää, että mihin suuntaan lähdetään. Onneksi aika moni oli kääntynyt naama tiettyyn suuntaan ja sinne mekin sitten painuttiin. Heti lähtölaukauksen jälkeen kohdattiin amerikkalaisen jalkapallon pelaajia, jotka yrittivät taklata juoksijat patjoilla. Siitä sitten ylämäkeen.

Viiden kilsan reitillä oli 14 estettä. Piti olla 15, mutta joku aitaeste oli todettu vaaralliseksi ja jätetty pois. Ei haittaa, ihan riittävästi oli tekemistä noissakin! Ylitettiin autoja ja isoja työkoneiden renkaita, ryömittiin putkien läpi, kiivettiin rakennustelineille ja verkon yli, laskeuduttiin kontin päältä maahan... Viimeinen este oli ainoa jota en selvittänyt, mutta onneksi meillä oli tiimi. Ensin kiivettiin lavalle, jossa oli tyhjiä autonrenkaita. Sen jälkeen olisi pitänyt puntata itsensä kontin päälle. Meikäläisen voimat ei riitä siihen, että lähtötilanteessa kädet on olkapään tasolla. Onneksi jalka nousi riittävän korkealle. Toinen jalka siis kontin reunalle, ja sitten tiimikaverit kiskoivat jalasta ja hartioista. Vieläpä kahdesti, koska osallistuimme 10 kilsan joukkuekisaan ja kiersimme radan kahdesti. Bonuksena oli juoksupätkien haastavuus, sisältäen aika pitkän polkupätkän sekä laskettelurinteen kapuamista ylös (kolmesta kohtaa). Vähän tuli osumaa, pahin on käsivarsi mutta ihan hyvin on mustelmia myös polvissa ja säärissä :D

Tärkeintä kuitenkin on, että meillä oli hauskaa! Ja yllätys, sijoituimme joukkuekisassa kakkoseksi (tosin joukkueita taisi olla vain kaksi, mutta silti!). Vähän hämäsi, kun maaliintullessa kuulutettiin että KasariBöönat sijalle 11. Emme uskoneet, koska ennakkoilmoittautuneissa oli kympille vain kaksi joukkuetta. En tiedä, mistä tuo 11 tuli. Tulokset oli kuitenkin aika pian netissä katsottavissa, tosin saimme google-haulla kaksi osumaa, joista toisen mukaan olimme kakkosia ja toisen mukaan kolmosia. Päätimme odottaa palkintojenjakoa ja katsoa miten on. No, olimme toisia ja saimme tuotepalkinnon. Se oli hiukan pettymys, paketti kylmägeeliä, siis yksi paketti meille kolmelle. Saatiin jokainen yksi pullo, mutta entäs jos joukkueessa olisi ollut neljä jäsentä? Harmi myös että vain voittajajoukkue sai pokaalin. Tosin niitäkin oli vain yksi, eli jos me olisimme voittaneet niin olisimme joutuneet joko tappelemaan siitä kuka pokaalin saa tai kierrättämään sitä vuorotellen jokaisen kotona. 

Ihan putkeen ei järjestelyt menneet. Esim. pitkällä polkujuoksuosuudella metsässä ei ollut ketään. Jos joku olisi taittanut nilkkansa, hän olisi ollut sen varassa että muut juoksijat ilmoittavat polkuosuuden jälkeisellä esteellä tapaturmasta. Huomioitavaa on, että valtaosa ihmisistä osallistui hupisarjaan eli juoksi yhden viiden kilometrin kierroksen. Toisella kierroksella meidän kolmikkomme näki viisi muuta henkilöä. Jos joku näistä yksin juoksevista olisi loukkaantunut polulla, hän olisi saattanut joutua odottamaan apua kauankin. Mietimme myös, että valvottiinko esteiden suorittamista. Varsinkin toisella kierroksella tuntui muutamassa kohtaa, että paikalla olevat henkilöt vain juttelivat keskenään, toisinaan jopa selkä esteeseen päin. Maalissa tarjolla oli vain vettä ja urheilujuomaa, ei esim. banaania. Se olisi tullut tarpeeseen, koska meidän tultua maaliin oli palkintojenjakoon vielä reilusti toista tuntia aikaa. Lisäksi kun palkintojenjako alkoi kymmenisen minuuttia myöhässä, olimme jo todella nälkäisiä ennen kuin pääsimme kotimatkalle. Ja joo, toki olisimme voineet ostaa paikalta syötävää mutta kun yleensä aina kaikissa tapahtumissa on ollut maalissa jotain pikkusyötävää niin sitä odotin tälläkin kertaa. 

Kaikkinensa kuitenkin jäi hyvä fiilis. Ensimmäisellä kierroksella esteillä oli tietenkin ruuhkaa mutta odotusajat olivat kuitenkin lyhyet. Esteet olivat mukavan monipuolisia ja niitä oli sopiva määrä. Fiilis tapahtumapaikalla oli letkeän hyvä. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis!

Tämän päiväisestä Pirkan pyöräilystä postaan alkuviikolla, nyt en jaksa. Olo on puhkiväsynyt niin täytyy mennä yöunille.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Tulossa: kaikin puolin extreme viikonloppu

Niin se kuulkaa on, että meikäläisen kyky sanoa ei on hyvin valikoiva! 

Viikon päästä viikonloppuna on tapahtumia koko rahan edestä. Lauantaina menemme kolmen naisen voimin Sappeeseen juoksemaan Finland X Runin 10 km. Mennään porukalla ja nautiskellen, ei siis veren maku suussa. Kahdelle kolmesta kyseessä on ensikosketus tällaiseen juoksutapahtumaan. 

Viime viikolla ystäväni alkoi houkutella minua Pirkan pyöräilyyn. Klassikko eli 134 km olisi kuulemma meille hyvä päiväretki. Houkuttaa joo, mutta kun polkupyöräni on yhä - tai toivottavasti on - Vantaalla, ja kevään pyöräilyt on tähän mennessä koostuneet kolmesta puolituntisesta, tehtynä kuntopyörällä jumpan alkua odotellessa. Sitä taustaa vasten 134 kilsaa tuntuu hurjalta. No, kaverini buukkasi tutultaan minulle maantiepyörän lainaksi, ja maali on kuulemma auki 11 tuntia. Ei siinä sitten mitään, menin ja ilmoittauduin mukaan. Ensi viikolla teen tutun kanssa testilenkin että pääsen vähän sujuiksi vieraan pyörän kanssa. Ja pakko käydä parilla spinningtunnillakin... Sitten täytyy ostaa oikeat pyöräilyhousut ja myös saumattomat urheilukalsarit, ihan vaan tuon alakerran hyvinvointia ajatellen :D Ja täytyy toivoa ettei lauantain juoksussa satu jaloille mitään. 

Äitini pudisteli päätään ja kysyi, enkö koskaan voi sanoa ei. Kyllä voin, mutta joku toinen kerta :)

maanantai 29. toukokuuta 2017

Lenkkireviirin laajennusta

Keskiviikkoinen syketestaus urheilukentällä aiheutti sen, että etureidet olivat betonia kolme päivää. Täytyy ehkä käydä radalla vähän useammin... Totta puhuen se olisi ihan mukavaa vaihtelua tehdä intervallitreeni siellä, olkoon kenttä sitten Hervannassa tai missä lie.

Sunnuntaina lähdin laajentamaan lenkkireviiriä. Olin lukenut Aamulehdestä, että Niemenranta on Tampereen kauneinta lenkkimaisemaa. Päätin kävellä sen kautta Lielahteen ruokakauppaan. Huvin ja hyödyn yhdistämistä siis! Olin jo aiemmin miettinyt, että voisin mennä Kekkosentien vartta joko Lielahteen tai niin että bussilla sinne ja lenkkeillen kotiin. En vaan ole tiennyt, meneekö rannan puolella kävelytie koko matkalla. Ei mene, kuten käy ilmi tuonnempana.

Alkumatka sujui hyvin ja "virheettömästi". Osasin suunnata Kalevasta kohti Kauppia ja kääntyä kävelytielle ison tien viereen. Huomasin opasteet kohti Ylöjärveä. Yhdessä risteyksessä ei ollut tienviittaa, mutta sen verran tunnen kaupunkia jo ennestään että tiesin kumpaan suuntaan mennä. Pian taas tuli opaskylttejä näkyviin. Rantakaistale oli varsin mukava pätkä edetä, suurelta osalta asfalttia ja Näsijärvi oikealla puolella. Yllättävän paljon oli väkeä lenkkeilemässä, sekä kävellen että pyörällä. 

Särkänniemen kohdalla arvoin, pitäisikö vaihtaa ison tien toiselle puolelle. Päätin kuitenkin jatkaa tätä puolta, osittain siitä syystä että halusin nähdä Onkiniemen uusia taloja. Samalla pystyin ihailemaan Pispalan rinteiden taloja.

Täällä tuli ensimmäiset epätietoisuuden hetket. Ylöjärvi-kylttejä ei enää näkynyt, ja kävelytiekin loppui. Pysähdyin risteykseen miettimään, mitäs nyt. Kekkosentie meni vieressä, mutta ei näyttänyt siltä että suojatietä olisi ollut lähimaillakaan. Onneksi näin ensin pari ihmistä ja sitten auton tulossa vastaan, uskaltauduin jatkamaan suoraan eteenpäin. Koska alueella rakennetaan paljon, voi olla että kävelyteitä on levennetty ja niistä on tullut työkoneiden säilytyspaikkoja. 

Matka jatkui kohti Santalahtea. Vastassa oli melkein kaikkea mahdollista; asfalttitien piennarta, hiekkatietä, asfaltoitua kävelytietä ja metsäpolkua. Polulle päädyin vahingossa, kun jäin arpomaan muuntamon viereen että päättyikö tie tähän. Päättyi se, mutta kierrettyäni paikan polun kautta näin pyöräilijän joka sujuvasti kurvasi muuntamon ohi, 

Santalahdessa kävelytie päättyi Uittotunnelin kahvilaan. Pakko oli siinä kohtaa uskoa, että rantaa pitkin ei pääse pidemmälle. Oli mentävä tunnelia pitkin Kekkosentien toiselle puolelle, Pispalaan.

Tunneli oli sen verran pitkä, että gps-signaali katosi hetkeksi. Tuntui aika eksoottiselta. Pispalan puolelle päästyäni huomasin kaksi suuntavaihtoehtoa. Päätin, että Tahmelaa ja Pyhäjärveä kohti menen seuraavalla kerralla, nyt jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siispä suuntasin heti seuraavasta risteyksestä takaisin rantatielle. Päätin mennä tien toista reunaa Lielahteen asti. En päässyt pitkälle ennen kuin suunnitelma muuttui lennosta. Näin pyöräilijän, joka tuli Hiedanrannan teollisuusalueen suunnasta ja jäi odottamaan liikennevirran katkeamista. Pysähdyin minäkin odottamaan, ja sopivassa raossa kipitin tien yli. Niin olin taas Näsijärven rannalla! Suunta kohti Lielahden kartanoa ja viimeinen kilometri kaupoille. 

Teollisuusalueella oli varsin jännittävää. Ensin vastaan tuli lumenajopaikka, joka tietysti nyt oli valtaisa hiekka- ja sepelikasa. Sen jälkeen oli paljon punatiilisiä rakennuksia. En tiedä, onko kartanorakennus se jossa näytti olevan ravintola. Rakennuksen takaa lähti kävelytie, jota on joskus mentävä tutkimaan tarkemmin. Kohta vasemmalla puolella oli tehdas, josta en tiedä onko se toiminnassa. Jotain ääntä kuului ja parkissa oli rekka, mutta toisaalta portissa oli kyltti että se ei ole käytössä. Yhden tehdasrakennuksen seinästä löytyi tällainen parivaljakko:

Lenkin pituudeksi tuli 11,1 km, aikaa kului 1 h 46 min. Ruokaostoksilta palasin suosiolla bussilla kotiin. Alkoi olla aikamoinen nälkä. Vesipulloa kuljetin repussa mutta ruokaa ei ollut. Kaupasta olisin halunnut Elovenan välipalajäätelön, sellaisen minkä sai HCR:n maalissa. Mutta en löytänyt, kahdessa suuressa ketjukaupassa vaikka kävin. 

Kotiin päästyä oli väsynyt mutta samalla pirteä olo. Kropassa kivaa kihelmöintiä, ajatus että voi vitsi mitä kaikkia ihania maisemia ja reittejä löydänkään kesän aikana. Toivottavasti on paljon lämpimiä ja poutaisia viikonloppuja!

Tänään koitti kohtalaisen karu paluu arkeen. T-paitakeli oli aamulla, kun lähdin juoksemaan intervalleja. 10 minuuttia verkkaa, sitten 5 x 6 minuuttia 2 minuutin palautuksella. Tahmealta tuntui. Suoraa vastatuulta ei ollut, mutta raskasta ja tukkoista silti. Taas olin ajatuksella reippaasti mutta rennosti, kuitenkin syke oli viimeistään vedon puolivälissä jo päälle 175. Vauhti oli ensimmäisessä vedossa 6.19, ei ihme kun oli melkein pelkkää alamäkeä. Kolme seuraavaa vauhdilla 6.36 ja viimeinen 6.23, alamäkivoittoinen sekin. 

Ihmettelen, miten vauhti heittelee noin paljon. Ensimmäisen vedon kesto oli 5.59,9, vauhti siis 6.19, matkaa 940 metriä. Toinen veto 6.00.5, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Kolmas 6.00.8, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Neljäs 6.00.6, vauhti 6.36, matkaa 900 metriä. Viides 6.02.6 (meni vähän yli kun ylitin risteystä ja vaihdoin palauttelukierrokselle vasta risteyksen jälkeen), vauhti 6.23, matkaa 940 metriä. Ihmettelen siis sitä, että miten alle sekunnin lyhyempi mutta 30 metriä pidempi veto on keskivauhdiltaan 17 sekuntia nopeampi (ensimmäinen verrattuna kolmeen seuraavaan)? Olen joskus aiemminkin pohtinut samaa ja miettinyt, näyttääköhän Polarini vauhdit oikein?




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Sykealuetestaus

Kuten viimeksi kerroin, GoGolla alkoivat juoksutreenit tällä viikolla. Kävin molemmissa. Maanantai oli aluksi tuskaa; muille kevyt lämmittelyhölkkä Hämeenpuistosta Eteläpuiston kentälle oli minulle taas läähätysmallia. Onneksi matka ei ollut pitkä, vajaat 10 minuuttia. Kentällä tehtiin tekniikkaharjoitteita kuten polvennosto- ja saksijuoksua, lisäksi lyhyet avaavat venytykset. Päätreeni oli lyhyet vedot. Koska mentiin hiekkakentällä eikä radalla, matka oli suunnilleen 100 metriä, kävelypalautus takaisin. Vetoja sai tehdä oman maun mukaan 8-15, luulen kyllä että kukaan meistä kuudesta mukanaolijasta ei laskenut. Ohjaaja sanoi että vetoja juostaan noin vartti, että eiköhän niitä kymmenkunta tullut minullekin.

Tänään uskaltauduin Hermiaan jossa ohjelmassa oli sykealuetestaus urheilukentällä. Jännitin tätä aika paljon. En tiennyt kuinka pitkä matka juostaan kerralla, mietin että mitä jos olen kaikkia muita kauhean paljon hitaampi, jos läähätän siinä vaiheessa kun muilla hengitys vähän tihenee...Lähdettiin porukalla kuntokeskukselta, ja matkalla ohjaaja selitti mitä tehdään. Meitä oli 5, ja jokainen teki 400 metrin juoksupätkiä omaan tahtiinsa. Ensin kaksi kierrosta pk-alueen määrittämiseksi putkeen, välissä vaan kirjattiin syke paperille. Sitten vk-kierros ja pienen tauon jälkeen toinen. Pidemmän tauon jälkeen haettiin maksimia 200-metrisellä vedolla, ja pienen tauon jälkeen toisella. Tällainen setti tuloksineen:

Pk 1 niin että pystyy puhumaan kokonaisia lauseita, kävellen, syke lopussa 142
Pk 2 niin että pystyy puhumaan muutaman sanan mutta ei kokonaisia lauseita, 165

Vk 1 niin että pystyy puhumaan yksittäisiä sanoja 176
Vk 2 ei pysty puhumaan mutta jaksaisi juosta pidempään kuin 400 metriä 184

Maksimia en saanut enää irti tasaisella radalla, molemmilla kerroilla syke oli lopussa 180. Se ei voi olla maksimi kun jo vk-osuudessa meni yli vaikka en mennyt täysiä. No, täytyy hakea maksimisyke jollain toisella viikolla mäkitreenistä. Nyt kyllä pohkeet olivat jo lähtiessä aika jumissa, etenkin vasemman yläosa on tosi kipeä. En ole vieläkään saanut aikaiseksi varata aikaa hierojalle...

Olen melko tyytyväinen lukemiin. Toki tiedostan sen, että testi on varmasti enemmänkin suuntaa-antava kuin absoluuttinen totuus, koska tässä ei mitattu happoja verinäytteellä vaan mentiin tuntemuksen mukaan. Mietin kuitenkin, että aika lailla oikein olen treenannut, kun olen pyrkinyt pitämään pk-lenkillä sykkeen alle 155:n. Nyt on ehkä kesän aikana käveltävä ja sauvakäveltävä enemmän, jotta tulisi myös niitä lenkkejä missä syke on lähempänä tuota lukemaa 142. Vk-lenkit ja intervallit on menneet noin 170-175 keskisykkeellä, se taitaa olla aika hyvin kohdillaan. Ymmärsin ohjaajan puheista, että juoksuvauhti paranee kun treenatessa syke on alueiden välissä. Tietysti pohjat pitää olla kunnossa. Loppukesästä kuulemma tehdään testi uudelleen, kiinnostavaa nähdä mitä tässä välillä tapahtuu.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Palauttelua ja pään nollausta

Tämä viikko on ollut totaalista juoksutaukoa, palauttelua HCR:stä ja sen pohtimista, mitä ja miksi haluan tehdä. Kerron heti loppupäätelmän: haluan juosta, haluan kehittyä juoksijana, haluan saada lisää osallistujamitaleja ja haluan tutustua muihin juoksijoihin. :) Tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät säät ovat osaltaan kohottaneet mielialaa ja lisänneet ulkoilukipinää.

Tiistaina kävin astangajoogassa, ajattelin että sitä voin tehdä kipeistä varpaankynsistä huolimatta. Ihan se ei mennyt niin... Ohjelman jälkipuolisko on joka viikko erilainen, ja tällä viikolla tehtiinkin paljon seläntaivutuksia, osa niin että olisi pitänyt olla polviseisonnassa - jalkapöytä lattiaa vasten. No minähän jouduin olemaan polviseisonnassa nilkat koukussa, paino varpailla. Ihan kohtalaisesti se sujui, toki tasapaino oli hivenen huonompi niin. 

Torstaina aamulla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Jalkoja en vielä treenannut, ajattelin antaa niiden levätä. Keskityin ylä- ja keskikroppaan ja se kyllä tuntui parina seuraavana päivänä :) On jääneet salitreenit vähemmälle samaan tahtiin kun intervallijuoksun määrä on lisääntynyt. No, nyt jos pitää muutaman viikon pk-kauden (ennen parin viikon tehojaksoa Paavo Nurmen puolikkaalle) niin siinä on hyvä käydä myös salilla. Kun käy aamulla ennen iltavuoroa niin suuri osa laitteista on vapaana, sen kun valitsee mihin menee.

Eilen tein taas päiväretken Helsinkiin, kävin Kansallisbaletissa katsomassa esityksen Voima - neljä suomalaista koreografia. Hetkeksi sain uppoutua visuaaliseen ilotulitukseen, joka vei ajatukset tehokkaasti pois liikunnasta. Näitä irtiottoja tarvitsen, ja myös jatkan syksylläkin. Toki samalla voi ihailla sitä, miten monipuolista tanssi on. Tarvitaan peruskuntoa, staattista voimaa, räjähtävää voimaa, notkeutta... Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tanssijat muistavat koreografiat, miten he osaavat liikuttaa kaikkia raajoja eri aikaan ja eri suuntiin. Itsellä on välillä tekemistä että juostessa vastakkainen käsi ja jalka liikkuvat samaan aikaan :D 



Balettikuvat: Mirka Kleemola.

Tänään kävelin Pyynikille, kävimme parin kaverin kanssa katsomassa Rosendahl GP -pyöräkilpailua. Pyöräilijät kiersivät parin kilometrin lenkkiä näkötornin ja Varalan urheiluopiston välillä, kierroksia oli kaiketi 30. Vajaa pari tuntia siinä meni. Otin videota näkötornin alamäestä, hurjaa oli katsoa:

Tuli mieleen että onni on olla "sunnuntaipyöräilijä" joka voi nauttia maisemista ja joka saa jarruttaa alamäessä jos siltä tuntuu :D

Kotoani Pyynikille on ehkä nelisen kilometriä, mutta kävelin sen mutkien kautta. Aamupäivällä googlettelin Tampereen luontopolkuja ja virkistysalueita. Olisin halunnut kävellä Iidesjärven luontopolun, 7 km, mutta en (vielä) keksinyt mistä se lähtee järven siltä puolelta, joka on lähempänä Kalevaa. Enkä löytänyt Iidesjärven lintutornia, joka on virallinen lähtöpaikka. Ensi kerralla on siis tehtävä niin, että menen reilut pari kilsaa Viinikan liikenneympyrään ja lähden siitä hiekkatielle järven rantaan. Katson josko pääsisin ympäri. Tänään kiersin järveä sivummalta, Muotialan ja Nekalan suunnalla. Viinikan liikenneympyrästä suuntasin Ratinaan - josta on postauksen aloituskuva - ja edelleen Pyynikille. Matkaa tuli 10,45 km johon kului 1 h 39 min, keskisyke 135. 

Tämän päivän päiväkävely oli iso mielialan nostattaja. Kuljin repun kanssa, mukana vesipullo ja viinirypäleitä. Ajattelin, kuinka ihanaa kun tulee kesäaika, kuinka voi ulkoilla viikonloppuisin tuntikausia, kuinka paljon on erilaisia kävelyteitä ja ulkoilureittejä joihin tutustua. Vaikka HCR oli mikä oli, on silti iloinen ja odottavainen olo, myös luottavainen sen suhteen että kesästä tulee hyvä. Toivottavasti syksy osoittaa, että olin oikeassa!

Ai niin, GoGolla alkaa huomenna juoksutreenit. Tarkistin jo että saa osallistua molemmissa paikoissa, Parkissa ja Hermiassa. Vuorotyön takia en ehdi joka viikko jompaan kumpaan, en välttämättä kumpaankaan. Mutta ajattelin mennä mukaan aina kun suinkin pääsen. Etenkin keskiviikon syketestaus kiinnostaa kovin, toki myös tuo että treenit ovat monipuolisia ja kaiken saa tehdä oman kunnon mukaan, ei siis tarvi revitellä täysiä pysyäkseen porukan mukana niin kuin joskun on käynyt...

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

HCR 2017 - huonosti meni

Siinä se nyt on, osallistujamitali. Se olikin ainoa iloinen asia lauantain suorituksessa.


Jo päivän alku näytti huonolta. Klo 6.15 heräsin migreenisärkyyn. Lääkkeet kehiin, niin kipu oli poissa herätyskellon soittoon mennessä. Bussimatkalla Tampereelta Helsinkiin ehdin torkahtaa pari kertaa ja nukkua lääkeväsymyksen pois. On kuitenkin todennäköistä, että lääkkeet vaikuttivat suorituskykyyn.

En voi syyttää yksin migreeniä ja lääkkeitä. Koko kevät - tai oikeastaan koko kausi lokakuusta asti - on ollut vaikeampaa kuin aiempina vuosina. Viime kevään ja kesän bursiittivaiva jätti pienen pelon, ja olen juossut vähemmän kuin aiemmin. Pk-lenkeillä ja intervalleilla vauhti on kuitenkin ollut vain hivenen hitaampaa kuin vuosi sitten. Ehkä olen tehnyt liikaa juoksuvetoja ja liian vähän vk-lenkkejä, ja siksi kroppa ei jaksanut koko matkaa.

Verryttelyjumppaa
Tavoite juoksuun oli selvä. 15 km omaa reipasta vauhtia, noin 7 min /km. Sen jälkeen vahdin pitäisi kiristyä hiukan, ja lopun alamäissä sitten niin kovaa kun pääsee. Selkeä tavoite mutta vikaan meni.

Ensimmäinen 5 km meni muuten hyvin, mutta vauhti vaihteli liikaa. Eka kilsa 7.01, siinä pari hidastusta ruuhkan takia. Toinen 6.45, kolmas 6.56, neljäs 6.39 ja viides 7.05. En näköjään osaa säädellä vauhtia niin että se pysyisi tasaisena. 26 sekuntia on aika iso heitto kilometriajassa, kun kuitenkin mentiin tasaisessa maastossa. Jo ensimmäisellä juomapisteellä viiden kilsan kohdalla huomasin, että vesi jää hölskymään mahaan ja aiheuttaa kuvotusta. Se ehti tuskin helpottaa ennen kympin kohtaa, jossa join vettä ja urheilujuomaa. Kumpaakaan en koko mukillista vaan ehkä puolet. 

Toisella pätkällä vauhti oli tasaisempi, kilsat 7.07, 6.55, 6.59, 6.57 ja 7.14. Laskin, että alle kahden ja puolen tunnin on täydet mahdollisuudet, koska se vaatisi keskivauhtia 7.07. Olin siis aikataulussa ja vähän edelläkin. Sykkeistä ei ole tietoa, mittari näytti sillä saralla ihan omiaan, minimi 69 ja maksimi 190. 

Kolmas viitonen alkoi tuottaa vaikeuksia. Omassa mittarissa oli 14,7 km kun vasempaan kylkeen alkoi pistää ja jouduin ottamaan kävelypätkän. Silti olin edelleen vauhdissa, kilsat 7.07, 7.04, 7.05, 7.13 ja 7.32. Nyt alkoi vähän huolettaa; mitenkähän tässä käy?

Lähdössä on tunnelmaa
Kun pistos helpotti, jatkoin juoksua. Mutta ei aikaakaan kun se vaihtoi oikealle puolelle. Olin sitä vähän pelännytkin; viikko sitten kun matkasimme Bodom Nightiin, sain kylkipistoksen oikealle vaikka istuin autossa! Ja muutenkin on ollut kyljen seudulla hiukan kiristävä tunne. Tarkoittaa sitä, että kilsat 15-20 menivät surkeasti. Tuli paljon kävelypätkiä, ja sen mitä pystyin juoksemaan oli vauhti lönköttelyä. Jokseenkin paljon ketutti, kun olisi tehnyt mieli kiihdyttää alamäkeen mutta kylki ei antanut periksi. Ja edelleen juomat aiheuttivat kuvotuksen tunteen. Tällä pätkällä meni lopullisesti toivo kahden ja puolen tunnin alituksesta, kilsavauhdit 7.25, 7.32, 7.14, 7.43 ja 7.45. Otti päähän ja ottaa edelleen, rankasti. 

Viimeisen kilsan juoksin väkisin, 7.12. Virallinen loppuaika 2.33,24, seitsemän sekuntia vähemmän kuin mitä oma mittarini näytti. Matkaa tosin Polariini kertyi 21,45 km, keskivauhdilla 7.09. 

New Balancen tsemppiseinä
Juoksu siis meni persiilleen, taas. Odotan yhä sitä ehjää suoritusta, jossa matkalla ei ole minkäänlaista pahoinvointia, pistosta tai kipua, ja jossa maalissa on hyvä mieli. Jos kaverini olisi ollut maalin jälkeen vastassa halaamassa, olisin revennyt itkemään. Olin huono. Treeniä on ehkä sittenkin ollut liian vähän, yhdistettynä viime viikkoina krampanneisiin jalkoihin. Pohjekramppien jälkeen viime torstaina kramppasi oikean jalan varvas, se isovarpaan viereinen. Magnesiumia olen syönyt mutta ei näköjään auta. Äitini kysyi syönkö riittävästi suolaa, hänen neuvostaan kävin ostamassa merisuolaa ja syön sitä. Kaverini kerran sanoi että jos kehon suolatasapaino on kohdillaan, maistuu suola makealta. Jos näin on, niin se asia on kropassani vinossa. Yhden kiteen söin ja pahaa oli! Nyt sitten mietin että paljonko sitä merisuolaa pitäisi syodä päivässä? Yksi kide? Hyppysellinen? Teelusikallinen?

Olen myös käsittämättömän kipeä, melkein yhtä pahasti kuin maratonin jälkeen. Varpaat ja etenkin isovarpaiden kynnet on niin kipeät, etten voinut nukkua vatsallani. Etureidet jumittaa niin että on vaikea kävellä portaita alas. Pääsen 90 asteen kyykkyyn mutta en pääse lattialle istumaan. Takareidet ja pakarat kiristää, penikoihin sattuu, selän keski- ja alaosat ovat kipeät, kylki on kosketusarka... On siis ehdottoman korkea aika varata aika hierojalle!

Vaikka juoksusta jäi paha mieli, oli HCR tapahtumana jälleen kerran tosi hieno. Etukäteistiedotus oli riittävää, vaikka en saanutkaan kisalehteä postissa. Tapahtumapaikalla järjestelyt toimivat kaikilta osin. Uusi reitti oli aivan mahtava, ihanaa juosta pitkät pätkät rannoilla. Juoksusuoritukseni oli pettmys, mutta en heitä vieläkään lenkkareita nurkkaan vaan ilmoittauduin tänään jo ensi vuoden HCR:lle. Todennäköisesti kokeilen kahden ja puolen tunnin alitusta jossain muualla tänä vuonna. Joskus sen on onnistuttava. Joskus on oltava hyvä juoksupäivä.


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Night

Maailmanhistorian ensimmäinen Bodom Night kirmattiin perjantai-iltana. Osallistumispäätökseni tuli aika äkkiä; reilua viikkoa ennen kaverilta tuli viesti että lähdenkö mukaan. Kauaa ei tarvinnut miettiä myöntävää vastausta. Kaksi kertaa olen käynyt Bodom Traililla juoksemassa 12 km, molemmilla kerroilla olen viihtynyt erittäin hyvin.

Yöjuoksusta jäi kaksijakoinen fiilis. Tapahtuma itsessään oli aivan huikea, taas kerran kaikki järjestelyt toimivat, reitti oli hyvin merkitty ja kannustusta riitti reitin varrella. Oma suoritus jätti toivomisen varaa.


Saavuimme kaverini kanssa paikalle puolitoista tuntia ennen lähtöä. Ajoitus oli kohdillaan; ehdittiin hakea numerolaput, vaihtaa vaatteet, käydä vessassa jonottamatta ja käyskennellä alueella fiilistelemässä. Valotaideteokset olivat kyllä kertakaikkisen hienoja ja kohottivat tunnelmaa entisestään. 

Ei ollut turhaa aikaa jännittämiseen eikä ehtinyt tulla kylmä. Sään haltijat olivat muutenkin suosiolliset, juostessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ei tuullut eikä satanut. Totesimme metsässä että on täydellinen yö juosta. Ensimmäinen viitonen meni mukavasti. Aika nopeasti päästiin rytmiin ja saimme kuutamolta valaistusapua. Jälkimmäinen viitonen meni osaltani aikamoiseksi murinaksi. Suurin syy oli varmastikin otsalamppuni, jonka teho osoittautui liian heikoksi. Näin polun, mutta useimmiten en nähnyt onko pinta pehmeä vai kova. Se tietysti vaikutti tasapainoon, kun välillä upposinkin nilkkoja - tai pahimmillaan vasen jalka sujahti polvea - myöten kuraan. Kaverini olisi varmasti päässyt etenemään lujempaa, mutta olimme päättäneet mennä matkan yhdessä. Hän juoksi edellä ja välillä kääntyi näyttämään valoa minulle, etenkin pehmeimmissä ja vetisimmissä paikoissa. 

Etukäteen mietimme, että varmaankin olemme maalissa viimeisiä. Ajomatkalla päätimme ottaa tavoiteeksi olla toiseksi viimeisiä... Yllättäen ohitimme muita kisaajia! Lopun hiekkatiepätkällä oli sellainen olo että nyt sitten mennään mitä kintereistä lähtee, ketään ei päästetä ohi. Viimeisessä ylämäessä oli rakennettu oikea kunniakuja kynttilöistä ja valotaiteesta. Mäen päällä odotti valokuvaaja joka huusi nostamaan kädet ylös ja tuulettamaan. Hämäännyimme niin että kuvaajan ohitettuamme pysähdyimme: mistä sinne maaliin mennään?! Hetken arvoimme että pitäisikö jatkaa eteenpäin vai kääntyä metsään, onneksi kuvaaja huikkasi että "tuosta puun jälkeen vasemmalle" niin pääsimme juoksemaan viimeiset metrit eikä kukaan onneksi ehtinyt takavasemmalta ohi :D Kotimatkalla sitten naurettiin, että akat vähän juoksemassa kun ei osaa maaliinkaan mennä. Onneksi ei lähdetty metsään, olisihan se ollut aikamoista tulla sivusuunnasta maaliin ja pahimmillaan tulla teippauksen ali vähän ennen maaliviivaa :D 

Huono otsalamppu oli varmasti suurin syy siihen, miksi käytimme matkaan aikaa 1 h 46 min ja sekunnit päälle. Kun en ollut varma onko edessä kovaa vai pehmeää maata, jouduin varomaan enemmän kuin päivänvalossa. Takaraivossa pyöri myös ajatus siitä että viikon päästä on HCR, eli loukkaantumista oli vältettävä parhaansa mukaan. Näkyi myös se että olen juossut lähinnä vain asfaltilla; varoin kiviä ja juuria ehkä liikaakin. Hyvä oli kuitenkin se, että että lopun tiepätkällä jaksettiin mennä lujaa ja maalissa olo oli sellainen että oltaisi jaksettu juosta kauemminkin. Pientä lihasten jumitusta on mutta vähemmän kuin odotin. Kaverini sanoi että juostiin enemmän mitä hän kuvitteli, oli ajatellut että joudumme kävelemään enemmän. Sykkeeni oli korkea koko matkan, mittari näytti mitä sattuu /alin 41, ylin 197) mutta kesken matkaa nähty lukema 165 on varmasti kohtalaisen oikea. Olin hengästynyt mutta puhe kulki. Osittain sykkeen korkeus johtui varmasti jännityksestä, siitä että selviääkö kaatumatta, törmäämättä puuhun, liukastumatta... Kuten kaverini, paljon poluilla juossut, sanoi, varmuutta etenemiseen saa vain juoksemalla poluilla paljon. Siinä onkin itselleni kesäksi tavoitetta, etsiä Tampereelta polkuja joiden luo pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. Olettaisin että Kaupista niitä löytyy, ehkä Pyynikiltäkin. 

Lopputulema kuitenkin on, että kaksi päivää kisan jälkeen niin minä kuin kaverini ollaan edelleen aivan fiiliksissä. Kaverini puolesta olen erityisen onnellinen; hänellä on ollut juoksemisen ilo kateissa ja nyt hän löysi sen taas, nautittuaan joka ikisestä askeleesta. Lupasin lähteä mukaan niin Pirkan Hölkkään kuin ensi vuoden NUTS Kuusamoon. Ja ensi vuonna, jos yöjuoksu järjestetään, niin osallistumme sekä siihen että päiväkisaan. Koska se tunne, metsän äänet, yöllinen linnunlaulu, suopursun tuoksu, riemu siitä että kengät on märät ja kynnenaluset on mustat vielä tänäänkin.

Kyllä te tiedätte.  




maanantai 1. toukokuuta 2017

Oi ihana toukokuu!

Siinä se nyt on: Tampereen ensimmäinen kunnon kevätpäivä! Ensimmäinen päivä, että tarkenin lähteä sauvakävelemään ilman hanskoja ja lakkia :) Hurja tuuli oli, mutta silti varsin lämmin. Oli muuten sellainen tuuli, että muutaman kerran meinasin kompastua sauvoihin. 

Viimeksi kerroin että olin suunnitellut intervalleja perjantaiksi. No, suunnitelma hiukan muuttui. Piti olla tunti aikaa, mutta eihän se niin mennyt. Kirjasto menee kiinni klo 17, mutta aina menee oma aikansa että saadaan kaikki asiakkaat ulos, koneet kiinni, kassan rahalaatikko piilopaikkaansa jne. Käytännössä olin lähtövalmiina klo 17.10 jolloin oli enää 50 minuuttia bussin lähtöön. Ja loppupäähän piti jättää sen verran aikaa, että ehdin poiketa töissä hakemassa repun. En viitsinyt ottaa sitä selkään, aina on helpompaa juosta ilman mitään ylimääräistä painolastia, olkoon reppu kuinka kevyt tahansa. 

Ajan vähyyden takia päätin vaihtaa vedot vk-lenkiksi. Kevään toinen vk ja ihan yhtä karmean tuntuinen kuin se edellinenkin... Satelliittien löytyminen kesti Polarilla tällä kertaa todella kauan. Ehdin kävellä varmaan 5 minuuttia ennen kun sain mittauksen käyntiin. Siispä juosten tehty lämmitely oli vain 5 minuuttia, jonka perään vk-osuus kesti 20 minuuttia 20 sekuntia. Matkaa kertyi 3,6 km keskisykkeellä 168. Keskivauhti 7.04, jaettuna niin että alkuverkka keskivauhdilla 8.20 / matka 0,6 km / keskisyke 145 ja vk keskivauhdilla 6.45 / matka 3 km tasan / keskisyke 174 (maksimi 184). Vähän ihmetytti, että syke oli noin korkea, olkoonkin että loppumatkalla oli vähän ylämäkeä. Vk:n keskivauhti 6.45 ei kuitenkaan juurikaan eroa siitä, mitä juoksuvedoissa menen. Ehkä juoksutauko vaikuttaa, samoin se että juoksin heti työpäivän päättymisen jälkeen, ja huolissani että ehdinhän varmasti bussiin.

Eilen kävin sitten tekemässä ne intervallit. Aamupäivällä satoi vielä räntää mutta illaksi kirkastui. Tein alkuverryttelyn 12 minuuttia ja vedot 5 x 6 minuuttia 2 minuutin kävelypalautuksella. Setti oli aika epätasainen, koska kolme ensimmäistä vetoa oli myötätuuleen ja kaksi viimeistä vastatuuleen. Aika vaikea oli lopussa kiihdyttää, kun tuuli puski rajusti vastaan. Syke oli edelleen tavanomaista korkeampi, vaikka vauhdit noudattelevat aika tuttuja lukemia. Vetojen data: 1. keskisyke 172 (maksimi 176), keskivauhti 6.59, matka 850 m; 2. 172 (178), 6.31, 910 m; 3. 173 (181), 6.23, 940 m; 4. 174 (185), 6.27, 930 m; 5. 175 (182), 6.36, 910 m. Eli vastatuuleen tehdyt vedot sujuivat hitusen hitaammin ja syke oli muutaman pykälän korkeampi. 

En silti ole erityisemmin huolissani. Facebookissa satuin näkemään keskustelun, jossa yksi ihmetteli flunssan sairastettuaan että mihin vauhti on kadonnut, kun on hidastunut minuutilla. Siihen joku kommentoi, että kyllä se vauhti on kropassa mutta sen ulosmittaaminen ei onnistu niin pian sairastelun jälkeen. Toivon että myös minun kohdallani olisi tästä kyse. Tai siis vauhtihan on samaa kuin ennen lämpöilyä mutta syke korkeammalla, vaikka eilenkin olo oli sellainen että menen rennon kovaa hengästyneenä, en täysillä läähättäen. 

Nyt on enää alle kaksi viikkoa HCR:lle. Tänään kävin sauvakävelemässä 1 h 17 min, 8.38 km keskisykkeellä 133 ja keskivauhdilla 9.14. Mietin matkalla, että pk-lenkkejä ei nyt enää tarvita ennen kisakoitoksia, vaan nyt on etsittävä sitä vauhtia. Teen siis tämän ja ensi viikon lenkit vain intervalleja ja vk:ta. Ei tässä montaa ehdi mutta muutaman kuitenkin, niin että viimeisen jälkeen on muutama palautumispäivä puolikkaalle. Bodom Night varmaan menee pk-tasolla, tuskin uskallan pimeässä metsässä mennä kovinkaan lujaa... 


torstai 27. huhtikuuta 2017

Ilmainen ämpäri ja Bodom Night

Hups. Numerolappukausi alkaakin jo perjantaina 5.5! Kaverini laittoi eilen ryhmäviestin, kysyi lähtisikö joku hänen seurakseen Bodom Nightin kympille. Toisen kaverin kanssa oltiin sitä suunniteltu mutta ei tehty mitään asian eteen, no nyt on ilmoittauduttu. Ajatuksella että juostaan mitä jaksetaan ja loput kävellään. Tosin meikäläisen vähäisellä polkujuoksukokemuksella on ehkä parempikin ottaa kävelyaskelia mukaan, etenkin kun mennään pimeässä. Mutta hauskaa on lähteä kokeilemaan!

Viime viikon lämpöilyjen jälkeen olo alkaa normalisoitua. Paitsi että taas kramppaa... Tiistaina kävin astangajoogassa ja tälle päivälle suunnittelin intervalleja. Aamukuudelta heräsin siihen, että vaihteeksi oikea pohje kramppasi tosi pahasti. Kun kramppi oli ohi, pohje oli kipeä monta tuntia. Tiistaina hieroin pohkeita tennispallolla ja eilen käsin mutta näköjään jumittaa edelleen pahasti. Aamulla hieroin taas ja laitoin kylmägeeliä. Toivottavasti alkaa helpottaa. Aion kokeilla intervalleja huomenna, kun töiden jälkeen on tunti aikaa bussin lähtöön. 

Voi toki olla, että kramppiin vaikutti eilinen. Olin töitten jälkeen Näin on kirjat - tapahtumassa, jossa esiteltiin keväällä ilmestyneitä kirjoja. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja useita kirjailijahaastatteluita. Ja kruununa päälle 100 ensimmäistä sai ilmaisen kirjaämpärin! Mitäs niillä kirjoilla väliä, olivat vanhempia niin muutaman olin jo lukenut, mutta kun sai ämpärin! :D Tilassa ei ollut minkäänlaisia istuimia eli seisottiin jalat väsyksiin. Tänään ostin magnesiumpurkin, josko siitäkin saisi apua. Ohjelmaan tulee myös lisää jalkojen rullailuja. Taas kävi samoin kuin viime viikolla, heräsin kiristävään tunteeseen ja kun aloin venyttää pohjetta niin kivulias kramppi iski. 

Onhan tuo vähän ärhäkkä marjaämpäriksi mutta eiköhän sille käyttöä löydy :) 

Joka tapauksessa, nyt on takana jo kaksi viikkoa todella vähällä liikunnalla, vähän jännittää miten käy. Onko vauhti hidastunut vai kiihtynyt pakkolevon aikana? Huomenna saanen lisätietoa ja joko luottamusta tai panikointia HCR:lle.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Puoli viikkoa puolikipeänä

Kohtalaisen hyviä treeniviikkoja seurasi huono viikko. Tiistaina pääsin salille, poljin kuntopyörää puoli tuntia ja sen jälkeen suuntasin astangajoogaan. Iltavuorojen takia edelliskerrasta oli kolme tai neljä viikkoa, ja sen kyllä huomasi. Hiki valui aiempaa enemmän, välillä oli vaikea olla asanoissa kun jalkapohjat ja kämmenet luistivat hikisinä. 

Keskiviikkona olo huononi rajusti kesken päivän. Aamulla olin vain tavattoman väsynyt, päivällä alkoi särkeä päätä ja palella hirveästi. Iltavuorosta kun pääsin kotiin niin kuumemittari näytti 37,8. Mitään flunssan oireita ei kuitenkaan ollut, ei tukkoisuutta eikä kurkkukipua. Yöllä hikoilin lämmön pois, aamulla oli pikemminkin alilämpöä eli 36 tasan. Lähdin töihin koska edelleenkään ei ollut flunssan tuntua. No, torstain ja perjantain välisenä yönä vaivana oli jalkakramppi. Muutamaan kertaan tuntui, että kohta iskee kramppi päälle. Kerran päätin koittaa venyttää pohkeita, mutta heti kun koukistin vasemman jalan nilkkaa ja vedin varpaita itseäni kohti, niin tuskallinen kramppi iski. Hieroin pohkeen alaosaa niin kohta helpotti. Jalka oli kuitenkin kipeä vielä aamupäivälläkin.

Perjantaina oli vähän samanlainen päivä kuin keskiviikkona. Väsytti kovasti, ja iltapäivän puolella iski päänsärky sekä palelu. Lähdin iltavuorosta 10 minuuttia etuajassa jotta ehdin aikaisempaan bussiin eikä tarvinnut odotella tuntia. Kotona kuumemittari kainaloon, lukema pikkulämpö 37,3. Yöllä olikin sitten vatsa sekaisin... 

Lauantaille oli jo kuukausi sitten buukattu teatterireissu kirjabloggaajien joukolla. Kävimme Svenska Teaternissa katsomassa Tove-näytelmää. Nukuin bussimatkalla mennen tullen, ja pakko myöntää että katsomossakin nukutti. Ei tosin siksi että näytelmä olisi ollut tylsä :) Pieni päänsärky vaivasi koko päivän ja vatsaa nipisteli.

Ylva Ekblad ja Hellen Willberg. Kuva: Cata Portin
Tänään on ensimmäistä kertaa sitten keskiviikon hyvä ja normaali olo. Viime yö oli rauhallinen, nyt olo tuntuu varsin virkeältä eikä mihinkään satu. En silti aio harrastaa liikuntaa tänään. Jos kroppa noin oireilee, kertoo se siitä että sillä ei ole kaikki hyvin. On siis syytä ottaa hetki rennosti. Ensi viikolla palaan ruotuun, mutta väliin tarvitaan ainakin yksi tällainen täysin terveen tuntuinen päivä.

Yritän tässä samalla takoa päähäni, että viikon juoksutauko ei tee hallaa HCR:lle. Enemmän hallaa varmasti tulisi, jos lähtisin vetämään intervalleja väsyneenä tai lämpöilevänä. 


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen ilman kärsimystä

Viime viikonloppu oli liikunnallinen, joten se vaati pari vapaapäivää. Tämän viikon ensimmäinen treenipäivä oli keskiviikko. Ystäväni kanssa suunniteltu juoksulenkki muuttui kuitenkin ihan toisenlaiseksi kuin piti. Erinäisten sattumusten jälkeen pääsimme matkaan puolisen tuntia suunniteltua myöhemmin. Mukanamme oli ystäväni koira sekä hänellä kylässä ollut 5 kk:n ikäinen pentukoira. Alkumatka meni hyvin, noin kilometri. Mutta kun menimme vähän syrjemmälle hiekkateille, missä koirat voisivat juosta vapaana, meno muuttui. Tiet olivatkin paikoitellen niin mutavelliä, että koirat piti nostaa syliin ja kävelyttää pahimpien kohtien yli. Melko pian totesimme, että nuorempi koirista ei taida kestää juoksua - tai sitten jostain muusta syystä sen vatsa oli kuralla ja jouduimme pysähtymään usein. Päätimme kääntyä ympäri ja kävellä kotiin. Tämä juoksu-kävelyn yhdistelmä kesti 35,5 minuuttia / 4 km. Keskivauhti 8.57, josta siis vain ensimmäinen kilometri juosten (7.39).

Olin päättänyt tehdä koko treenikauden tähän asti pisimmän pitkiksen pääsiäisenä. Pitkäperjantai oli onneksi puoliaurinkoinen, joten oli helppo päätös lähteä hoitamaan lenkki pois alta heti pyhien aluksi. Tuulista oli edelleen, mutta se oli enemmänkin puuskittaista ja vain yhdessä kohtaa hetken aikaa suoraan vastaista. Lenkki oli ihan ok. Huomasin, että puolitoista tuntia jaksan, ei tunnu yhtään väsyneeltä eikä jaloissa paina. Noin 15 kilsan kohdalla alkaa tuntua pohkeissa ja syke nousee. Alkumatkasta tuntui että on liikaa vaatetta päällä mutta loppumatkasta ei. Saaliina pisin lenkki sekä ajallisesti että matkassa, 19 km / 2,5 h. Keskidyke 156 keskivauhdilla 7.54. Viimeisessä ylämäessä jouduin kävelemään jyrkimmän kohdan, sen verran väsytti. Matkaeväänä oli viinirypäleitä, jotka söin noin kahden tunnin kohdalla.

Tänään oli taas säätilana kaikkea mahdollista. Aamulla paistoi aurinko, joka vaihtui lumisateeseen tai pikemminkin märkiin rätteihin. Sitä seurasi auringonpaiste. Koska lihakset alkoivat jumiutua eilisestä, päätin lähteä sauvakävelylle. 1 h 22 minuuttia / 8,68 km, keskisyke 127 keskivauhdilla 9.23. Kotiin palatessa satoikin taas lunta...

Koska olin syönyt tukevan päiväruuan, en ollut sauvakävelyn jälkeen nälkäinen. Ajattelin kuitenkin, että jotain olisi hyvä syödä. Tein vallan maukkaan setin: rasvatonta makeutusaineella makeutettua vaniljajogurttia, sokeritonta metsämarjamehukeittoa, viipaloitua banaania ja viinirypäleitä. Hyvää! Isoon nälkään tämä välipala ei tehoa mutta pienenä palauttavana toimii mainiosti.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Matalaa tehoa ja koti-balettia

Tämä treeniviikko on ollut edellisiin verrattuna hyvin erilainen ja siksi ehkä myös tavanomaista hauskempi. Tiistaiaamuna en jaksanut nousta tekemään lihaskuntoa kotona, joten siirsin sen keskiviikkoon iltavuoron jälkeen. Tein jotain täysin uutta: lainasin kirjastosta baletti-dvd:n ja tein 55-minuuttisen ohjelman. Se oli varsin hauskaa ja yllättävän raskasta. Lyhyen alkulämmittelyn jälkeen oli 20-minuuttinen setti, jossa oli paljon kyykkyjä, varpaillenousuja ja tasapainoilua yhdellä jalalla. Sitä seurasi cardio-osuus, jossa oli lisää kyykkyjä, hyppyjä ja kyykkyhyppyjä. Hiki tuli! Syke oli korkeimmillaan 150. Loppuun muutama vatsaliike ja venyttely.

Koska viikonlopuksi oli muuta ohjelmaa, tein pitkiksen torstaina. Tai ei siitä varsinaista pitkistä tullut, meno oli sen verran väsynyttä että suunnittelemani kahden tunnin sijaan saldoksi tuli 1 h 27 min. Väsymyksestä huolimatta data on ihan ok seurattavaa; keskisyke 152 keskivauhdilla 7.53. Ensimmäinen kilometri kesti 8.20 (ylämäkeen ja vastatuuleen) mutta kaikki muut menivät alle kasin.

Viikonloppuna oltiin taas naisporukalla mökillä Oriveden Eräpyhässä. Viisi naista oli mukana, mutta treenit vedettiin hyvin eri kombinaatiolla. Mökin emännän kanssa lähdimme paikalle lauantaina puoliltapäivin. Koska muut olivat tulossa myöhemmin, lähdimme sauvakävelemään kahdestaan. Kävelimme 1 h 10 min, ja perään teimme mökin pihalla 20 minuuttia lihaskuntoa. Setti oli tabata, eli 20 sekunnin työosuutta seurasi 10 sekunnin tauko, yhteensä 8 kertaa per kierros, yhteensä kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella oli vatsaliike, jossa käsissä oli kahvakuula, minulla 6 kg. Selinmakuulla kädet ojentuvat pään yli samalla kun jalat suoristuvat. Toisena liikkeenä oli syväkyykky, jonka tein 12 kilon kahvakuulalla. Näitä siis 4 sarjaa molempia. Toisella kierroksella aloitimme punnerruksella portaita vasten. Portaiden korkeus vastasi ehkä kahden steppilaudan korkeutta. Toinen liike oli sellainen, että kämmenet olivat portaita vasten, ja jalkoja nostettiin vuorotellen suorana yläs. Alkuasento oli kuin väärinpäin käännetty v-kirjain. Näitä siis 4 sarjaa kumpaakin. 

Alkuillasta teimme 40-minuuttisen kahvakuula-tabatan. Edelleen työosuus 20 sekuntia, tauko 10 sekuntia, tauon aikana siirtyminen pisteeltä toiselle. Pisteitä oli 6: kyykky 16 kg:n kahvakuulalla, 6 kg:n kuulan pyöritys pään ympäri, maastaveto 20 kg:n kuulalla, etuheilautus 12 kg:n kuulalla, vapaavalintainen vatsa/selkäliike oman kehon painolla ja askelkyykkykävely 8 kg:n kuulan kanssa. Yhdellä kierroksella oli 8 liikettä, eli joka pisteellä pysähdys kerran ja parissa toisen kerran. 

Aloitimme tietysti lämmittelyllä, teimme viitisen minuuttia erilaisia liikkeitä kevyimmillä kuulilla. Työosuus oli puolisen tuntia. Musiikin mukaan tehty viiden kierroksen tabata-setti kesti 5 x 4 min 20 sek. Jokaisen kierroksen jälkeen pidimme pidemmän tauon, suunnilleen minuutin-puolitoista. Loppuun vielä jäähdyttely. Tässä treenissä meitä oli kolme. Yhdellä porukasta oli jalka kipeä ja toinen tuli nelituntiselta spinning-maratonilta, joten he olivat saunanlämmitysjoukko :)

Viikonloppu huipentui pitkään sauvakävelylenkkiin. Matkaa kertyi 11.94 km johon käytimme 2 h 5 min. Kävimme Eräpyhän Nunnankirkon laavulla. Matka sinne oli pääosin soratietä, lopussa oli muutama sata metriä polkua. Kiva että metsänkin puolella oli jo sulaa ja kuivaa. Ihanaa oli olla tällaisella pitkällä lenkillä; kun on seuraa niin aika menee nopeasti. Yksin saattaa tuntua jo tunnin jälkeen, että voi kun kello menisi nopeasti ja aika tulisi täyteen. Porukalla ajan kulua ei huomaa, kun on paljon juteltavaa. 

Viikko oli siis melkoisen hyvä. Liikuntasaldo oli 7,5 tuntia, josta 4,5 tuntia oli pk-tason sauvakävelyä ja juoksua. Lihaskuntotreenit olivat erilaisia kuin mihin keho on tottunut, se oli virkistävää. Nyt kyllä keho on melko lailla jumissa, joten huomisesta tulee lepopäivä. Tänään täytyy venytellä ja huomenna voisi olla rullailun vuoro. Olen myös kaivanut esiin piikkimattoni, yhtenä iltana jo makoilin sen päällä ja tänään jatkan. 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kevät, talvi, kevät, kivaa, kamalaa, kivaa

Tunnustan: lintsasin viime viikon pitkiksellä. Mutta palataan aluksi viikko taaksepäin, ja edelliselle pitkikselle.

Sunnuntaina 26.3. oli aurinkoinen mutta erittäin tuulinen sää. Lähdin juoksemaan ajatuksella, että jos nyt saisi pari tuntia kasaan ja jos vaikka saisi myös niitä alle 8 minuutin kilometrejä. En tiedä miksi, mutta meno tuntui koko lenkin samaan aikaan helpolta ja raskaalta. Ihmettelin kun sykkeet oli jatkuvasti korkealla, tuntui kylläkin että paljon oli ylämäkeä menomatkalla ja vastatuulta paluumatkalla. "Karu" totuus paljastui aika äkkiä, alle 8 minuutin kilsoja oli kaikki 18! Keskivauhti suorastaan hurja 7.30 eli taas 23 sekuntia nopeampi kuin torstain kevyellä lenkillä. Nyt keskisykkeeksi tuli 161 että ei se ihan pk-lenkiksi mennyt. Mutta hämmästyttää, että vauhti oli tuo kun kuitenkin tuntemus oli että lönköttelen hitaasti. 

Koko viikon saalis oli 6 h 43 min liikuntaa. Hyvä määrä. Pari viikkoa on ollut aika kovaa joten seuraavaksi oli kevyemmän viikon vuoro.

Viime viikon liikunnat ovat sekä hyviä että huonoja. Maanantain pidin lepoa, ajattelin että sunnuntainen 2 h 18 minuuttia todennäköisesti painaa kintereissä. Tiistaina kävelin alkuverryttelyksi rautatieasemalta kotiin 21 minuuttia, kyykkäsin portaat kerrosten 1-6 välillä vajaat 5 min ja vielä 41 minuuttia lihaskuntoilua kotona. 

Keskiviikkoaamuna lähdin klo 8 juoksemaan intervalleja. Alkuun 10 minuuttia verkkaa, sitten 6 x 6 minuuttia 1,5 minuutin kävelypalautuksella. Tänään vasta huomasin, että Polarin kellostani näkee tarkkaa dataa jokaisesta vedosta. Hyvä huomata nyt, kun laite on ollut 3,5 vuotta käytössä... No mutta, vetojen vauhti oli kiihtyvä ja syke tasainen: 6.49 / 167 / 0.88 km; 6.36 / 166 / 0.91 km; 6.27 / 166 / 0.92 km; 6.27 / 168 / 0.93 km; 6.19 / 166 / 0.94 km; 6.11 / 168 / 0.96 km. Ilahduttavaa, tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta että sain kiihdytettyä vauhtia loppua kohti, ja kuitenkin syke pysyi suunnilleen samana. 

Perjantai oli uimahallipäivä, sisältäen kunnon hartiatreenin. Oriveden uimahallissa allas on 25-metrinen. Tein niin, että uin 25 metriä, otin kiinni hyppykorokkeesta ja tein 10 leuanvetoa eli kasvot kohti koroketta. Sitten toiseen päähän, ja takaisin, kiinni hyppykkorokkeesta ja vetoja toisinpäin, kasvot kohti allasta. Olisin halunnut jatkaa tätä koko sen ajan, mitä meni kilometrin uimiseen eli 10 sarjaa molempia. En kuitenkaan jaksanut kuin 7. No tuli siinä kuitenkin 70 toistoa molemmin päin. Salilla en jaksaisi vetää tankoa noin montaa kertaa, mutta vesi on armollinen elementti. 

Pitkis piti tehdä lauantaina päivällä, koska lähdin illaksi Helsinkiin teatteriin. Sunnuntaille ei uskaltanut jättää, koska oli suuri todennäköisyys että juomme siskoni kanssa muutaman lasin viiniä (joimme 3). Sää oli karsea, tuulista ja lumiräntää. Päätin jättää parituntisen juoksun toiseen kertaan ja käydä sauvakävelemässä. Ratkaisu oli ilmeisen oikea, koska kahdesti meinasin kaatua. 1 h 24 min tuli käveltyä. Ihan ok, vaikka olisi saanut mennä kauemminkin. Aika huono fiilis jäi.

Tänään juoksin työmatkalla intervalleja. Keksin taas uuden, tai en sitä itse keksinyt vaan luin vanhasta Sport-lehdestä. En muistanut kuin vetojen ajat joten palautukset olivat minuutin lyhyempiä kuin lehden ohjeessa. Alkuverkkaa menin 10 minuuttia, sitten vedot 15, 10 ja 5 minuttia 2 minuutin kävelypalautuksella, loppuverkka 6 min. Tavoittelin sitä, että pisin veto on pk-vauhtia nopeampaa mutta että missään vaiheessa ei tunnu pahalta. Toinen saisi olla vauhdikkaampi mutta suurimman osan ajasta pitäisi olla hyvä olo. Viimeinen voisi lähteä suht rennosti mutta viimeiset pari minuuttia saisin ottaa irti kaiken mikä lähtee. Pari tuntia kotiinpaluun jälkeen olo on onnistunut. Ensimmäinen veto oli 15 min, keskisyke 166, keskivauhti 7.04, matkaa 2.13 km. Toinen 10 min / 167 / 6.40 / 1.49 km ja kolmas 5 min / 171 / 6.11 / 0.81 km. Ensimmäinen veto lähti ylämäkeen niin se oli alussa raskas. Toinen lähti alamäkeen mutta puolivälissä oli ylämäki. Kolmas meni tasamaalla. Ja hyvä ajoitus, ei tullut yhtään pysähdystä risteyksiin vaan kaikista pääsi läpi suoraan. Olen taas iloinen siitä, kuinka paljon vauhti koveni. Viimeinen tuntui pahalta, joten tuo vauhti on liikaa. Mutta 6.40 ei tunnu lainkaan mahdottomalta mennä kauemminkin kuin 10 minuuttia. 

Hyvillä mielin siis eteenpäin, vajaa 6 viikkoa numerolappukauden alkuun!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Hyvää oloa keholle ja mielelle

Ulkona on ollut tällä viikolla kaikkea; aurinkoa, vettä ja räntää. Pääni sisällä on kuitenkin paistanut aurinko ihan joka päivä.

Maanantaina kävin alkuillasta juoksemassa intervallitreenin. Alkuverkka oli 13 minuuttia, piti olla 10 mutta pidensin että pääsin liikennevaloista läpi ennen vetoa. Vedot olivat 2 x 10 minuuttia 2 minuutin kävelypalautuksella, päälle muutaman minuutin loppuhölköttely. Tämä oli hyvä treeni lähinnä siksi, että kumpikin 10-minuuttinen tuntui helpolta. Yleensä olen tehnyt kaikki vedot niin, että keskisyke on ollut yli 170, toki vauhti on ollut kovempi niissä 3- ja neliminuuttisissa. Nyt ensimmäisessä syke oli 164 keskivauhdilla 6.49 ja toisessa 166 samalla vauhdilla 6.49. Meno oli rentoa ja kevyttä, tuntui että vetoja olisi jaksanut vaikka kuinka monta. Ensi viikolla teen ehkä 5-6 x 6 minuuttia, seuraavalla taas 10-minuuttisia, ehkä 3 tai 4... 

Tiistaille oltiin suunniteltu juoksulenkkiä ystäväni kanssa, mutta koska oli kauhea räntäsade niin päätimme siirtää sen aurinkoisempaan päivään. Menin salille astangajoogaan, jossa tällä kertaa keskityttiin vatsalihaksiin ja lonkan seutuun. Ohjaaja tapaa kysyä ennen tuntia toiveita, mitä halutaan. Tällä kertaa kaivattiin vatsalihaksille kidutusta sekä lonkan avauksia. Alun puoli tuntia oli sama kuin aina eli auronkotervehdykset ja ensimmäisen sarjan 6 liikettä, loppu 25 minuuttia varioiden. 

Torstaina oli suorastaan superpäivä. Olin iltavuorossa joten suuntasin pitkästä aikaa aamulenkille. Ihan vaan pk-hipsuttelua, jos mittari olisi löytänyt satelliitit hiukan nopeammin niin kymppi olisi tullut täyteen, nyt tuli 9,7 km. Mutta mikä parasta, keskivauhti oli 7.54 keskisykkeellä 154! Yhdeksästä kokonaisesta kilometristä vain kaksi kesti yli 8 minuuttia, ensimmäinen ylämäkivoittoinen (8.07) ja yhdeksäs (8.02). Muut kilsat nakutin tasaisesti 7.48-7.55. Usko kevätkunnon löytymiseen kasvaa kohisten! 

Perjantaina kävin saman jumpasetin kuin viikko sitten, alle puolen tunnin vatsa-selkätreeni ja päälle liikkuvuus/venyttelytunti. Vatsa-selkäohjelma oli sama kuin viime kerralla, liikkuvuus/venyttelyssä rullailtiin tällä kertaa etuketju. Lopuksi menin toviksi istuskelemaan infrapunasaunaan.

Tänään oli kehon lepuutuspäivä, paitsi että 4,5 tuntia bussissa kyllä tuntuu, ainakin takareidet ovat kireät. Kävin Kansallisbaletissa katsomassa Seitsemän veljestä, hieno esitys! Luin kirjan pari viikkoa sitten joten tapahtumat olivat tuoreessa muistissa. Tunnelmia esityksestä voi lukea kirjablogini puolelta. Erittäin hyvää lepopäivän tekemistä!



Huomenna sitten viikon pitkis, toivottavasti hyvässä säässä. Toisaalta, nyt on niin hyvä vire juoksuun että luulen kulkevan sateessakin! :)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Treenikauden paras viikko

Kevät tulee!
Kevät etenee, ja perinteisesti lisääntyvän lämmön ja auringon myötä meikäläisen treenit paranee kerta kerralta. Tämä viikko, päivää vaille valmis, on ollut paras tällä treenikaudella eli lokakuun alusta lähtien. 

Maanantaina tein vk-lenkin. Jäin bussista pois suunnitellusti, ja tein 10 minuutin eli reilun kilometrin alkuverkan. Vauhtijuoksua tuli 24 minuuttia 25 sekuntia, matkaa 3.65 km. Tavoitteena oli mennä hyvällä tekniikalla reipasta vauhtia, mutta  lähtihän se vähän lapasesta eli olin mennyt lujempaa kuin kuvittelin. Mittarini ei mittaa kuin manuaaliset kierrokset ja automaattiset kilometrit, eli toinen kilometri aikaan 6.56 on siinä mielessä virheellinen, että siinä on mukana vajaa minuutti/100 metriä alkuverkkaa. Kolmas ja neljäs kilometri kulkivat täsmälleen samaan aikaan, 6.36. Viidettä kilometriä menin 800 metriä eli siitä ei ole keskivauhtia. Täysissä vk-kilsoissa keskisyke oli 172 ja 174 eli ihan sama mitä lyhyissä vedoissa. Saa nähdä miten käy, jos tavoitteeni HCR:lle on loppuaika 2.15 niin koko matka pitäisi kipittää keskivauhdilla 6.23... Hurjalta tuntuu! Helpompi olisi ajatella 2.30 loppuaikaan vaadittavaa keskivauhtia 7.07. No, vielä on kaksi kuukautta h-hetkeen!

Tiistai oli välipäivä, koska takana oli peräkkäisinä päivinä tehty pitkis ja vk-lenkki. Keskiviikkona kävin salilla liikkuvuus/venyttelytunnilla. Tehtiin taas paljon aktiivisia venytyksiä, eli lihaksen jännittämistä ja rentouttamista hengityksen mukaan. Lisäksi rullailtiin takaketjua tennispallolla. Oli muuten pakaralihakset kipeät, varsinkin keskiosa!

Takapuoli oli kipeä koko torstain. Lähdin siitä huolimatta lenkille. Yhdistin taas työmatkan ja juoksun: jäin bussista pois linja-autoasemalla ja lähdin Hatanpään rantaa pitkin Arboretumiin ja sieltä poikkikatua pitkin Hervannan valtaväylälle ja edelleen Kalevaan. Matkaa oli enemmän kuin oletin, 9,04 km. Ei silti liian pitkä peruslenkiksi. Keskisykkeeksi tuli vähän turhan korkea 156, mutta keskivauhti oli vähän talvikelejä nopeampi eli 8.13. Huomasin kyllä, että askel tahtoi tihentyä etenkin vilkkaasti liikennöidyn tien varrella. Toisaalta Arboretumin polut olivat pehmeän mutaisia; hitaimmat kilometrit tulivat siellä. Kotona manailin dataa tutkiessani, että miten taas kävi niin, että kun keksin uuden lenkkireitin niin menin sen sellaiseen suuntaan että nousua tuli enemmän kuin laskua (75 m - 40 m).

Kevättä kengissä! :)
Perjantaina oli taas asiaa salille. Aloitin pyöräilemällä kevyesti 20 minuuttia. Se oli sekä palauttelua edellispäivän lenkistä että lämmittelyä ennen jumppaa. Kävin puolen tunnin vatsa-selkätreenissä, joka olikin aika haastavaa. Kaikki liikkeet tehtiin bosun päällä tai sen kanssa. Yllättävän painava se on, kun sillä tehdään maastavetoja, soutuja ja burpeita! Ja koko keho tekee töitä kun seistään bosun päällä ja viskotaan kuvitteellista kuntopalloa viistoon ylhäältä alas ja alhaalta ylös - unohtamatta kyykkäämistä! Jäin vielä liikkuvuus/venyttelyyn, jossa tällä kertaa venyteltiin varsin vähän ja keskityttiin putkirullailemaan takaketjua. 

Tänään keksin yhdistää pitkiksen salikäyntiin. Koska olin tiistaina iltavuorossa, jäi astangajooga keskustan salilla väliin. Hyppäsin siis bussiin ja menin Hervantaan, ohjaajana siellä on sama kuin keskustan astangassa. Alkuosa tunnista oli sama kuin viime viikolla: aurinkotervehdykset, valmistavat liikkeet ja soturisarja. Viime viikolla tehtiin paljon eteentaivutuksia istuen, tänään oli keskivartalon vuoro. Pääosin taivuttiin taaksepäin, ja eteentaivutuksista tuli lyhytkestoisia palautuksia. 


Salilta juoksin pitkiksen kotiin. Tämä oli taktikointia; viime viikolla olin astangajoogan jäljiltä reisijuminen pari päivää, joten parempi juosta lenkki alta pois ennen kuin seuraava jumi iskee. Taktikoin lenkin alamäkivoittoiseksi; kerran juoksin Kalevasta Vuorekseen ja muistin sen olleen ylämäkeä, nyt lähdin Hervannasta kohti Kalevaa niin sain ensimmäiset kolme kilometriä melkein pelkkää alamäkeä. Sen huomasi niin olosta kuin datasta, kilsat vauhdilla 7.36-8.02 ja keskisykkeellä 144-152. Kolmen iloittelukilsan jälkeen päästiinkin karun totuuden äärelle. Käännyin kohti Hatanpäätä ja Arboretumia, sitten sainkin edetä hyvän tovin vastatuuleen. Parissa päivässä Arboretumin väylät olivat kuivuneet jonkin verran mutta aika pehmeää oli vielä, Ratinanrannassa totesin, että lenkistä tulee lyhyempi kuin oletin ja toivoin. Tarkoitus oli mennä 15-16 km, mutta vaikka kieppasin vielä Järvensivun kautta niin mittaa tuli vain 12,84 km. Aikaa meni 1 h 42 min 27 sek. Mutta mutta: keskivauhdiksi tuli tasan 8 minuuttia! Eli siis nopein keskivauhti sitten viime kevään :) Keskisykkeeksi tuli 156, taas vähän liian korkea mutta menköön. Lopun viimeiset vajaat 3 km menivät 160-161 sykkeellä, aloin olla aika väsynyt. 

Viikko on siis ollut hyvä. Sain juostua kolme lenkkiä, joista kaikista jäi varsin hyvä fiilis. Erityisen iloinen olen tämän päivän juoksusta, jossa 7/12 km meni alle kasin keskivauhdilla. Alun alamäen jälkeen tuli vähän myös ylämäkeä; nousua oli 110 m ja laskua 150 m. Juoksujen lisäksi sain mukaan astangajoogan sekä pari kehonhuoltotuntia. Ehkä siksi tänään vauhti kiihtyi, koska astangassa venytettiin jalkoja kunnolla ja eilen ne rullailtiin? 

Nyt kyllä on olo kuin jyrän alle jääneellä. On ehkä vielä syytä venytellä ennen nukkumaan menoa :) Huomenna tapaan kavereita, ainakin avantouinti on suunnitteilla. Mahdollisesti käymme kävelyllä jossain, mutta siihen osallistumiseni on epävarmaa. Katson aamulla, kuinka pahasti olen jumissa... Vaikka kävely varmasti helpottaa oloa. 

Viikon liikuntasaldo (tähän mennessä) on minun tasooni erittäin hyvä 7 h 17 min. Juoksukilsojakin tuli 26,6. Hyvillä mielin eteenpäin!