sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Takaisin treenikartalle

Pari viime viikkoa ovat olleet aikamoista myllerrystä. Viimeksi kirjoitin uusista migreenilääkkeistä sekä korkeasta verenpaineesta. Niiden osalta tilanne on hiukan parempi. Estolääkitys alkoi reilut kaksi viikkoa sitten, migreenikohtauksia on ollut kaksi, viime viikon lauantaina ja sunnuntaina. Uusi kohtauslääke on tehokas, joskin väsyttävämpi kuin aiempi. Verenpaine on edelleen liian korkea, mutta on tasoittunut lukemiin n. 150/95. Jos ei tuosta laske, on mentävä uudelleen lääkäriin. Mietin, että voiko korkea arvo johtua ainakin osittain niskakivusta. Noin kaksi ja puoli viikkoa sitten heräsin yöllä ja huomasin, etten voi liikuttaa päätä. Aamulla totesin niskan oikean puolen sekä oikean hartian olevan jumissa Arvelin nukkuneeni huonossa asennossa. Nyt kuitenkin on kulunut jo aika kauan, eikä jäykkyys ole helpottanut yhtään, päinvastoin. Pää kääntyy huonosti vasemmalle, ja jo pelkkä pään kannattelu on kivuliasta. Yöt ovat hankalia, kun kivutonta asentoa ei tahdo löytyä. Onneksi urheiluhierojallani sattui olemaan vapaa aika huomisaamuna, toivottavasti saan apua. 

Kävin puolitoista viikkoa sitten astangajoogassa, totesin että ihan kaikkea en voinut tehdä. Jo alkulämmittelyn eli aurinkotervehdysten aikana tuntui, että alkaa hiukan huimata. Ohjaajalta kysyin tarkemmin, että mitä korkea verenpaine tarkoittaa astangan kannalta. Ohje oli jättää väliin liikkeet joissa jalat nostetaan ylös. Eli hartia- ja päälläseisontaharjoitusten aikana makasin selälläni. Sain myös neuvon kuunnella kehoa erityisen tarkasti, ja tarpeen mukaan huilata. 

Astangaa seurasi muutaman päivän tauko, kun lähdin Saksaan riiuureissulle ja joulumarkkinoille. Miesystäväni asuu Saksassa, joten treffeillä käyminen vaatii aina jonkinmoisia järjestelyjä. Olin saanut pari vapaapäivää itsenäisyyspäivän yhteyteen, joten oli mahdollisuus lähteä. Tuli koluttua neljät joulumarkkinat, aloituskuva on Frankfurtista jossa näkyi aurinko :) Alla kuvakavalkadi Kasselista, Göttingenistä ja Darmstadtista.








Göttingenissä kävimme kävelyllä yhtenä sateettomana hetkenä. Schillerparkissa kohtasimme puun, josta minulle tuli hyvinkin vahva Taru sormusten herrasta - fiilis. Muistattehan entit? Kuinka se yksi sanoo pöyristyneenä jotensakin näin: "A tree?! I'm not a tree!"

Kotiin palasin itsenäisyyspäivän iltana. Treenit jatkuivat torstaina. Ohjelmassa olisi ollut 6-10 km:n reipas lenkki, mutta juoksin vain 4. Huomasin, että alussa kesti aika kauan ennen kuin syke alkoi nousta. Puolimatkassa tunsin, kuinka kasvot lehahtivat kirkkaanpunaisiksi. Sellaiset ne olivat vielä puoli tuntia lenkin jälkeenkin. En tiedä, oliko liikaa päällä (pitkähihainen paita + takki) vai johtuuko punoitus verenpaineesta tai beetasalpaajasta tai jäykästä niskasta. Seurailen tilannetta tulevilla lenkeillä. Tänään reipas lenkki tarkoitti keskivauhtia 7.23. Keskisyke oli vain 153, näin siksi että ensimmäisellä kilometrillä se oli vain 129 (sisälsi yhden pitkän pysähdyksen liikennevaloissa), muilla 160-161. On siinä vielä tekemistä ennen kuin tuo vauhti on pk-lenkkitasoa... Ei ollut pk-syke, sen verran hengästyneeltä tuntui. Maksimi oli 169.

Eilen kävin salilla puolen tunnin core-treenissä sekä päälle tunnin kestäneessä flow-joogassa. Niiden alkua odotellessani tein vähän jumppaa olkapäille, kahden kilon käsipainoilla nostoja eteen ja sivulle sekä taljassa pystysoutua. Ajattelin, että saisin hartoille verenkiertoa, jospa se helpottaisi oloa. (Ei helpottanut, kuten eivät ole auttaneet triggerpallo ja kylmäpakkauskaan. Hieroja on ehkä viimeinen toivo ennen lääkäriä.)

Tänään ohjelmassa oli kevyt lenkki 45 minuuttia joko kävellen tai rennosti hölkäten. Kävimme ystäväni kanssa kaupungilla syömässä, joten jätin juoksun väliin. Edelleen arveluttaa, mitä juoksu tekee niskalle. Päätin ottaa sauvat käteen ja lähteä sauvakävelemään. Tuskin siitä haittaa on, että kädet viuhtovat sauvojen kanssa... Oli muuten aika liukasta, vaikka jalassa oli nastalenkkarit niin välillä luisti silti! 


perjantai 24. marraskuuta 2017

Marraskuu on p*ska kuukausi eli yllätys lääkärikäynnillä

Varjo-marrasputkeni ei ole sujunut ihan niin kuin olen ajatellut. Lähes joka päivä on tullut tehtyä jotain, mutta nyt tilanne on hiukan huonompi ja osa treeneistä jäänee väliin.

Tiistaina olin suunnitellut meneväni lenkille ennen iltavuoroa, mutta enpä jaksanut nousta sängystä, en vaikka kello soi 8.15. Lenkki olisi ollut puoli yhdeksästä puoli kymmeneen. Nyt kurkkasin ikkunasta ulos että tuulee ihan sikana, ja menin takaisin nukkumaan. Lähdin kuitenkin töihin lenkkivermeet päällä, ajatuksella että teen lenkin illalla, kahdeksasta yhdeksään. Se toteutui, vähän eri tavalla kuin ajattelin. Päivän mittaan olikin tullut lunta, ja jalassani oli kesälenkkarit... Onneksi lunta oli sen verran paljon, että ei ollut kovin liukasta. Suunnittelemani reitti olikin liian lyhyt, olin kotinurkilla jo reilun puolen tunnin jälkeen. Lisäkoukku siis, että sain mittariin 56 minuuttia :) 

Eilen oli intervallin vuoro, sama setti kuin viime viikolla eli 10 minuuttia hiljaa, 10 kovempaa, 10 hissuksiin ja 10 lujempaa. Ja kas kun oli taas kauhea keli. Koko päivän oli tuiskuttanut lunta ja hirveä tuuli kävi edelleen kun lähdin liikkeelle suoraan töistä. Arvasin, että lumimyräkän jäljiltä bussit ovat myöhässä, koska ne ovat yleensä kesäkelilläkin 5-15 minuuttia myöhässä. Lenkki oli siis odotteluajan hyötykäyttöä :) Ensimmäinen 10 minuuttia oli hidasta lätkyttelyä pääasiassa alamäkeen ja tasaisella. Toinen oli vauhdikkaampaa menoa, ilmeisesti myötätuuleen. Ihmettelin miksi Polar tärähteli koko ajan, lenkin jälkeen selvisi että en ollut onnistunut laittamaan uutta kierrosta aina 10 minuutin välein vaan pari kertaa olin aktivoinut eri sykealueita. Mittarin mukaan menin 2 x 20 minuuttia... Kolmas kymmenminuuttinen olikin jo tuimempaa menoa, tuuli kääntyi vastaiseksi ja maasto oli loivaa ylämäkeä. Neljännessä lintsasin. Kolmen minuutin jälkeen totesin että ei tule mitään. Vastatuuli oli niin kova, etten päässyt eteenpäin. Lisäksi ajorata oli aurattu, ja sen seurauksena lumimassa oli pakkautunut kevyen liikenteen väylälle, eli juoksu oli enemmänkin lumikasojen yli hyppimistä ja väistelyä. Laitoin mittauksen tauolle ja kävelin parisensataa metriä. Sen jälkeen pääsin kääntymään, tuuli muuttui sivuvastaiseksi ja alusta oli auraamatonta lumista kävelytietä. 7 minuuttia näin. Yllätys oli suuri kun katsoin tilastoja. Sama matka molemmilla 20-minuuttisilla! Jälkimmäisellä keskisyke oli 6 pykälää korkeampi.

Viikonlopun ohjelma määräytyy allaolevan kuvan perusteella.

Kävin tänään lääkärissä sanomassa, että en enää pärjää migreenini kanssa. Viimeiseen kolmeen viikkoon on ollut 7 kohtausta, joista tällä viikolla 3 (tiistaina illalla, keskiviikkona iltapäivällä, torstaina aamuyöllä). Alkaa jo vaikuttaa mielialaan, kun koko ajan pelkää, koska tulee seuraava ja auttavatko lääkkeet tällä kertaa. Teimme niin, että kohtauslääke vaihdettiin toiseen triptaaniin. Estolääkkeenä kokeillaan nyt beetasalpaajaa, toivottavasti tämä kolmas estolääke tehoaa. Varsinainen yllätys koettiin verenpaineen mittauksessa. Ensimmäinen mittaus antoi järkyttävän lukeman 187/103! Toisella kertaa en nähnyt alapainetta tarkasti, oli kuitenkin kaksinumeroinen. Mutta yläpaine edelleen 183. On sen verran korkea, että en uskalla lähteä sunnuntaina Himos Trailin yhteislenkille Himoksen maisemiin, en vaikka suunnitellulle 10 km lenkillekin olisi tarjolla kolme eri vauhtiryhmää. Tiedän, että syke nousisi siellä reilusti, enkä halua kokeilla mitä se tekee verenpaineelle (joka on ollut normaali syyskuussa). Toki, nyt kun on tänään aloitettu uusi lääke jossa yleisiä sivuvaikutuksia ovat väsymys ja huimaus, lienee muutenkin syytä katsella hetki että mitä lääke tekee kropalle. Huomasin, että Selokenia käytetään myös verenpainelääkkeenä. Nyt on lääkärin ohje seurata paineita itse, jos eivät ala laskea nopeasti niin sitten verikokeisiin ja sydänfilmiin. Onneksi työpaikkani vastapäisessä rakennuksessa on omatoimi-mittauspiste, voin piipahtaa siellä töihin mennessä ja kotiin lähtiessä. Toki se on auki vain arkipäivisin, eli nyt viikonloppuna en saa mittailtua paineita. Tässä on nyt illan mittaan miettinyt, että mikä on nostanut paineita. Sinänsä mitään suurempia stressin aiheita ei ole. Lääkäri sanoi että migreeni voi nostaa paineita, mutta samalla hän kysyi onko kohtausta ollut tänään. En siis tiedä, vaikuttavatko nuo kolme kohtausta edelleen, kun viimeisestä oli kulunut puolitoista vuorokautta. Vai onko tässä ollut ikiliikkuja, jossa on mahdoton sanoa kumpi oli ensin. Onko  toistuvat , liki viikottaiset, migreenikohtaukset nostaneet paineita, vai johtuvatko kohtaukset korkeasta verenpaineesta? No, nyt seuraillaan tilannetta ja toivotaan että lääke auttaa molempiin.

Yhteislenkille piti lähteä ystäväni kanssa. Laitoin viestin, että en uskalla juosta. Voin kuitenkin lähteä mukaan, olen hänelle juttuseurana automatkalla. Lisäksi voin vaikka ottaa kävelysauvat mukaan ja tepsutella hissukseen tasamaalla sillä aikaa kun hän kirmaa poluilla. En ole saanut vielä vastausta, että onko hän lähdössä nyt kun minä en juokse. Harmittaahan tämä, mutta terveys edellä mennään. Päätavoite on 19.5. Helsingissä, sinne on vielä aikaa. Mitään ei riskeerata, nyt ollaan kevyesti ja sitten taas mennään kun paineet laskevat normaalille tasolle. En aio vaipua masennukseen vaan elän toivossa että juoksutauosta tulee lyhyt. Katse ja ajatus on toukokuulla, ja tässä kohtaa tauko on osaltaan varmistamassa sitä, että silloin kaikki sujuu suunnitellusti. 

torstai 16. marraskuuta 2017

Pk-kausi: uuteen vai ehkä sittenkin ensimmäiseen nousuun?

Ensimmäinen viikko Running Academy -valmennusta on menossa, ja jo nyt on saavutettu isoja asioita. Olen alkanut ymmärtää, mitä olen tehnyt väärin aiempina vuosina, miksi en ole saanut talven aikana tehtyä irti kevään ja kesän tapahtumissa. 

Tässä 8 viikon pk-ohjelmassani on kovemmilla viikoilla 3 lenkkiä + lihaskuntotreeniä, kevyillä 2 lenkkiä, 1 lihaskunto + 1 kehonhuolto. Avainasia on juoksulenkkien pituus. Esitietolomakkeella toivoin, että juostaisiin mieluummin aikaa kuin matkaa. Onhan se eri asia mennä kymppi 55 minuttissa tai liki puolessatoista tunnissa. Tämä on huomioitu. On myös mainittu sana "kevyt". Laskin, että ensimmäisellä viikolla lenkkeilyä tulee noin 3 tuntia. Olen myös tajunnut sen, että on ihan ok tehdä osa kevyistä lenkeistä kävellen, esim. tänään tein niin. Toissapäivänä oli intervalli ja eilen salitreeni, joten jaloille oli varmasti hyväksi liikkua sauvakävellen eikä juosten. 

Mutta nyt palataan alkuun. Juoksuharrastukseni alkoi syyskuussa 2012. Join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä kaverini seuraksi seuraavan kevään Tukholman maratonille. Kaivoin netistä juoksuohjelman, se oli tossu.comin 5 tunnin maratonohjelma. Taulukossa 4 lenkkiä viikossa, kilometrimäärät. Siinä oli ensimmäinen virhe. Aloittelijalle 4 lenkkiä oli liikaa, varsinkin kun heti ekalla viikolla taisi olla tyyliin 5, 6, 5 ja 10 km. Lisäksi tein sen virheen, että menin melkein kaikki lenkit kovempikuntoisen kaverin kanssa. Vauhti 7.30 min / km ja keskisyke 165. Aina, riippumatta siitä mentiinkö 5 vai 26 km. Mutta pääsin maratonin maaliin, aika 5.28.

Maratonin jälkeen pidin viikon tauon, ja aloin kehittää peruskuntoa. Tiedättehän, pitkiä matalatehoisia. Tarkoittaa sitä, että kuukauden ajan sauvakävelin 2-3 kertaa viikossa, vähintään puolitoista tuntia kerrallaan. Päälle pari jumppakertaa, lähes aina niin että tein peräkkäin kaksi jumppaa tai esim. spinningin ja pumpin. Heinäkuun puolivälissä koitin juosta, ei tullut mitään. Syke oli korkea. Lisää sauvakävelyä! Syksyn 2013 Pirkan Hölkkä meni läpi, sitten viikon tauko ja perunkuntokiilto silmissä treenaamaan. Usein lenkiltä itkien kotiin, mikä on kun ei kulje? Sama syke kuin edellistalvena mutta vauhti minuutin hitaampi. Verikokeissa kaikki arvot loistavat, vaikka välillä makasin sängyllä enkä päässyt ylös kun huone pyöri silmissä. 

Alkuvuonna 2014 silloisessa kuntokeskuksessani piti alkaa maratonkoulu. Ei alkanut, osallistujia oli liian vähän. Sain kuitenkin juoksutekniikan kuvauksen, saliohjelman sekä juoksuohjelman. Nyt löysin intervallit. Juoksuohjelma ei kuitenkaan ollut yksilöllinen. Olin sanonut juoksevani HCR:n ja maratonin keväällä, mutta ohjelman mukaan maratonia seuraava viikko olisi ollut kilsamäärältään koko puolivuotisen suurin. Olinkin Tukholmassa, taapersimme kaverini kanssa yhdessä mutta jouduimme jättämään matkanteon kesken. Suurin syy taisi olla kaverini huonot lenkkarit; 18 kilsan kohdalla pysähdyttiin ensiapupisteelle, hän leikkasi lenkkarit sivusta auki että sai varpaille tilaa. Olimme niin hitaita että meidät otettiin pois radalta noin 26 kilsan kohdalla. 


Sitten taas peruskuntoilemaan! Pyöräilyä, kävelyä, sauvakävelyä - edelleen mieluusti ainakin  se puolitoista tuntia kerralla. Syksyllä muutin toiselle paikkakunnalle, jossa alkoi juoksukoulu. Olin kysynyt, käykö se maratonia tavoittelevalle. Vastaus oli kyllä, mutta todellisuus toista. Meitä aikuisia oli kymmenkunta, osa aloittelijoita, osa palannut liikkumaan pitkän tauon jälkeen. Intervallit juoksimme seuran juniorien kanssa, ja sanotaanko että on kohtalaisen raakaa vetää 400 metrin vetoja SM-tason junnujen kanssa... Ja mieli taas matalalla, olenpa huono kun jään junnuille puoli kierrosta, ja hädin tuskin pääsen maaliviivan yli kun jo alkaa seuraava kierros. Palautusaika kun laskettiin junnuille, ei minun eli viimeisen mukaan. Kauhea morkkis; yhteistreenejä viikonloppuisin eli pitkikset pitää juosta viikolla työpäivän jälkeen vaikka en jaksaisi. Morkkis; en pystynyt juoksemaan kuin puolitoistatuntisia. Ennen kevään 2015 maratonia sain alle vain pari kaksituntista juoksulenkkiä. Taas raahustin maaliin, aika 5.45.

Kyseenalaistus, onko tässä mitään järkeä? En osaa, en pysty. 

Syksyllä 2015 vaihdoin taas paikkakuntaa työn perässä. Vantaa osoittautui hyväksi paikaksi. Sain juoksuseuraa, jonkin verran kävin lenkillä Juoksujalka vipattaa - blogin Merituulin sekä Askel ja unelma kerrallaan - blogin Sarin kanssa. Luin juoksukirjoja, kävin salilla ja joogassa, tapailin miestä jonka kanssa lenkkeiltiin yhdessä - hänen pk tarkoitti minulle vk:ta 170 sykkeellä... Kaikki sujui hyväntuntuisesti, olin henkisesti valmis onnistumaan Tukholman maratonilla 2016. Kunnes keväällä juoksin itselleni rasitusvamman. Bursiitti tarkoitti neljän kuukauden juoksutaukoa. Pyöräilin, kävelin, kävin salilla - no niin, nyt peruskunto kasvaa! Tai sitten ei.

Syksyllä pääsin aloittamaan treenin kuukautta myöhemmin kuin yleensä, vasta lokakuussa. Oli siis aivan turha ottaa tavoitteeksi Tukholmaa 2017, en ehdi kuntoon kun aloitin vasta lokakuussa syyskuun sijaan... Taas tutulla kaavalla, kolme juoksulenkkiä + 2 salitreeniä viikossa. Pitkis alussa puolitoista tuntia, parin viikon jälkeen 1 h 45 min, noin kuukauden päästä parituntinen. Niin sanottu kevyt viikko tarkoitti sitä - niin kuin on tarkoittanut tämän koko 5 vuotta - että toinen salitreeni jäi pois ja pitkis lyheni puolitoistatuntiseksi. 

Vuoden 2017 tapahtumat olivat: Bodom Night 10 km toukokuussa, HCR toukokuussa, Extreme run Sappee 10 km kesäkuussa, Pirkan Pyöräily 134 km kesäkuussa, Tampereen puolimaraton syyskuussa ja Pirkan Hölkkä 33 km lokakuussa. Nyt maanantaina, eli "vasta" 13.11 aloitin treenin kohti toukokuun puoliväliä ja Helsinki City Marathonia. Aion bujoilla itselleni treenikalenterin :) 




Iso oivallus on ollut se, että maratonia kohti lähdetään kevyellä otteella. Nyt vasta alan ymmärtää, että aiemmin olen paahtanut alusta asti liian kovaa, jolloin kevättä kohti mennessä on nousujohteisuuden ja innostuksen sijasta tullut epäusko ja toivottomuus. Nyt kun katson ensimmäistä kahdeksan viikon pk-ohjelmaa, on olo että hei tää on kivaa. 

Tätä postausta on ollut vaikea kirjoittaa. On vaikeaa palata toistuviin epäonnistumisiin, niihin muistoihin kun itkin lenkillä ja mietin että kun kotiin pääsen niin en koskaan enää juokse askeltakaan. Samalla tämä on jollain tavalla puhdistavaa. Toisaalta tuntuu pahalta, että viiden juoksuvuoden jälkeen aloitan uuden kauden taas aika lailla nollasta. Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen saanut vielä uuden mahdollisuuden. Että nyt kun noudatan ohjelmaa, niin keväällä nähdään mihin pystyn. Nyt on itketty aiemmat vaikeudet pois ja lähdetään iloisina ja luottavaisina talveen. 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Varjo-marrasputkessa Running Academyyn

Vanha kuva mutta laitan uudelleen, koska just tuo on fiilis. Marras"putkeni" etenee suht hyvin. Takana on yksi pidempi juoksulenkki (1 h 40 min), pari 25-minuuttista, yksi kävelylenkki, pari sauvakävelyä, kuntosalia, kotikuntopiiri ja astangajooga :) Yhtenä iltana ei olisi huvittanut lähteä lenkille, toisena ei olisi kiinnostanut kuntoilla kotona. Tein kuitenkin molemmat. Kumma juttu, lenkkeilless 25 minuuttia kuluu nopeasti mutta kuntopiiriä tehdessä se on tosi pitkä aika! Päällimmäinen fiilis on aika hyvä. Yöunet on jääneet monena yönä turhan lyhyiksi, mutta siitä huolimatta putki jatkuu. 25 minuuttia kertyy äkkiä jo siitä, että hölkkään rautatieasemalta mutkan kautta kotiin. 

Nyt katse alkaa kääntyä jo kohti uutta, suunnitelmallista treenikautta. Aiemmin postasin päässeeni mukaan Takomon Running Academy - juoksuvalmennukseen. Tänään saatiin tunnukset Syketribe-palveluun, ja sieltä ohjelmat. Järkevintä lienee aloittaa homma maanantaina, on helpompi seurata viikko-ohjelmaa. Valitsin kahdesta maratonille ja sitä pidemmälle matkalle tähtäävästä ohjelmasta sen, jossa tavoitteena on päästä maraton maaliin. Vaikka harrastusta on takana jo viisi vuotta, on peruskunnossa edelleen pahoja puutteita. Sitä lähdetään nyt korjaamaan ensimmäisen kahdeksan viikon jakson aikana. Mutta ei urakalla! Ohjelmassa on juoksun lisäksi lihaskuntoa ja -huoltoa, kevyitä viikkoja unohtamatta. Pakko tunnustaa, että olen innostunut ja luottavainen. Tästä tulee hyvä juoksutalvi!


tiistai 31. lokakuuta 2017

Kohti marras"putkea"

Puolitalvinen Tampere on valmis marraskuuhun. Tänään pikkulenkillä loppupätkä näytti tältä. Asfaltilla mennessä tiet on sulana ja lunta vain pientareella, mutta vähemmän liikennöidyillä hiekkateillä saa näköjään mennä varovasti. Vielä ei ollut nastalenkkarit jalassa. 

Facebookin juoksuryhmissä on taas marrasputki-hehkutusta. Idea on sinänsä simppeli: juokse joka päivä vähintään 25 minuuttia. Lokakuussa olen juossut tosi vähän, vain pari kertaa viikossa ja vain noin 6 kilsaa kerralla. Rasitusvammojen pelossa pidän oman putkeni sellaisena, että harrastan joka päivä jotain liikuntaa vähintään 25 minuuttia. Juoksussa alkaa taas pk:n jauhaminen, eli se on pääliikuntamuoto, mutta rinnalle otan sauvakävelyä ja uintia. Lisäksi punttisalia 2-3 kertaa viikossa ja viikottainen astangajooga. 

Haaste tulee olemaan se, että kuukauteen mahtuu päiviä jolloin olen kotona aika myöhään. Esimerkiksi ensi maanantaina olen ensin aamuvuorossa töissä, lähtö kotoa klo 6.30, töistä suoraan junalle ja Kansallisteatterin bloggariklubille, siitä junaan. Takaisin Tampereella olen klo 20.50. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kun lähteä liikkeelle lenkkivaatteissa ja hölkätä rautatieasemalta kotiin. Vähän mutkitellen, että tulee se 25 minuuttia. Mukana reppu jossa on vain avaimet, puhelin ja lompakko. Koska jos liikun vasta kotiin palattuani, pääsen aloittamaan puoli kymmenen aikaan. Se on aika myöhä, vaikka tekisinkin porrastreeniä rappukäytävässä tai lihaskuntoa kotona. 

No niin, suunnitelmat on, katsotaan sitten matkan varrella miten toteutuu! :) 


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Tulossa: Villasukkajuoksun SM-kisat

Aina on syytä olla korillinen villasukkia kaapisa, käytti niitä tai ei! :)

Tässä kävi nyt niin, että ajauduin puolivahingossa mukaan toimikuntaan, joka järjestää ensi helmikuussa Orivedellä Villasukkajuoksun SM.-kisat :D Tarina alkaa siitä, että eräs henkilö tuli varaamaan kirjastomme kokoushuonetta. Minä tietysti utelemaan, että mikäs porukka sinne on tulossa? Kun kuulin sanat villasukkajuoksu ja sm-kisat, riemastuin. Kehuin, että loistoidea järjestää kisat; viime talven facebook-postauksia seuratessa tuntui että se villasukilla juokseminen on kovasti nosteessa. Henkilö kysyi lähdenkö juoksemaan, sanoin että en kai sentään mutta talkoolaiseksi voin tulla. Jo samana päivänä hän liitti minut toimikunnan facebook-ryhmään :) Sanoin siellä, että en tiedä onko minusta mitään apua, kun en ole ikinä ollut järjestämässä mitään noin isoa. No, ainakin some-näkyvyyttä voin tarjota sekä blogin että facebookin juoksuryhmien kautta. 

Vielä en voi enkä osaa kertoa tapahtumasta paljoa. Iso syy on se, että seuraava kokous on vasta tulossa, 1.11. Vanhoista muistioista näin, että suunnittelu on alkanut jo keväällä, ja on jo aika pitkällä. Mutta esim. reitti ja sarjat ovat vielä avoinna. Mutta ympyröikää kalenterista päivämäärä 17.2, silloin on päätapahtuman aika. 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Sohvanvaltaajasta lenkkeilijäksi

Syksy! Kuraa! Tihkusade! Ihanaa!

Viime viikon lojuin sohvalla. Pari päivää meni hyvin kankeissa merkeissä Pirkan Hölkän jäljiltä. Lauantaina olin Turussa kirjamessuilla ja Helsingissä baletissa. Sunnuntaina olisin halunnut pyöräilemään, mutta en lähtenyt sateeseen. Viikon ainoaksi liikunnaksi jäi sunnuntain astangajooga. Ehkä Pirkka painoi vielä hitusen kintereissä, koska takareidet tulivat kipeiksi. 

Tänään palasin lenkkipolulle. Oltiin sovittu kaverin kanssa lenkki työpäivän jälkeen pururadalle, ja saatiin toinenkin kaveri mukaan. Sekä koira. Kevyt vitonen mentiin Oriveden pururadalla, sinne olikin laitettu uusi alusta niin oli mukava kipitellä. Ylämäet käveltiin. Ja parannettiin maailmaa :) Vauhti tänään 8.23 ja syke 147. Tärkein anti kuitenkin fiilis, olihan taas ihanaa olla lenkillä!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pirkan Hölkkä 2017

Pus! <3 

Kuva kertonee olennaisen. Numerolappukausi päättyi Pirkan Hölkkään, maaliin pääsin ja varsin hyvillä mielin. 

Aamuun asti jännitin, saanko reissuun seuraa. Juoksukaverini on ollut flunssassa, ja mietti kestääkö terveys. Hän päätti lähteä, olimme puhuneet että jos tuntuu pahalta niin on ihan okei jättää kesken. Kaverilla oli sauvat mukana, hän käveli ja minä hölkkäsin samaa vauhtia. Näin mentiin 14 km, kunnes hän ilmoitti keskeyttävänsä seuraavalla huoltopisteellä noin puolen kilometrin päässä. Hän sanoi minulle että lähde menemään omaa tahtia. Niin tein. Toki ensin tuli paljon kävelyä koska oli juomapiste ja heti perään ylämäkiä.

15 kilsan kohdalla pääsin kunnolla juoksemaan. Tulimme polkuosuudelle, ja ilokseni huomasin että juoksutossuilla on meno päällä. Jo heti tässä pääsin jopa ohittamaan ihmisiä, wau! Viidentoista kilsan ja Taivalpirtin huoltopisteen (reilu 19 km) välissä ohitin varmaan parikymmentä henkilöä, suurin osa tosin oli sauvakävelijöitä, mutta silti. Kerrankin näin päin että minä pääsin ohittelemaan! Kahdenkympin jälkeen oli jopa pieni flow. Olin päättänyt etukäteen, että kävelen ylämäet, jotta voimat riittää loppuun asti. Jalat olisi halunneet viedä, mutta kerrankin toteutin suunnitelmaa ja kävelin. Tasaisella ja alamäissä meno oli kevyttä ja helppoa. Missään vaiheessa ei tullut olo, että noutaja olisi lähellä. 

Taivalpirtiltä olin soittanut ystävälleni, joka sanoi tulevansa Sääksjärvelle vastaan ja juoksevansa loppumatkan kanssani. Niinpä viimeiset 8 km sain taas juosta seurassa. Syke ehkä vähän nousi kun juteltiin paljon, mutta edelleen jaksoin. Huoltopisteiden tarjonta riitti, vasta viimeisellä pisteellä otin yhden energiageelin. Ei se kevyitä jalkoja antanut viimeiselle kolmelle kilometrille mutta tekipä sen että yli kymmenestä mentiin ohi vieläkin! Viimeinen hivuttava ylämäki mentiin juosten, ystäväni edelle sanoen "pysy perässä, kyllä sinä jaksat". Viimeisessä mutkassa ennen maaliin kääntymistä sanoin, että yhtään en pysty kiristämään vauhtia. Maaliin kääntyessä katsoin taakseni; ei sieltä enää ketään tule! 

Aika ei sinänsä ollut kummoinen, 4.51,58 virallisissa tuloksissa. Mutta se fiilis! Eka 11 km vei aikaa 1 h 46 min, mutta sanoin kaverilleni että tuntuu siltä kuin olisi vasta lähdetty matkaan. Kuulumisia vaihdettiin kauniissa maisemissa. Kaverin keskeytyksen jälkeen menin 10 km yksin. Ohitin monia, ja Taivalpirtin jälkeen menin pitkiä pätkiä yksin. Ketään ei kuulunut takana, ketään ei näkynyt edessä. Onneksi oli riittävästi sekä sinisiä nauhoja että kylttejä, niin en eksynyt reitiltä :D Ja lopuksi kaverin kanssa 8 km, jossa ohiteltiin lisää. Välillä joku kuului tulevan takaa, mutta aina päästiin tasamaalla karkuun. Pari kilsaa ennen maalia osoitin ystävälleni kahta miestä, joista toinen käveli sauvojen kanssa ja toinen ilman, että nuo me kyllä ohitetaan vielä. En tiedä kuulivatko he sanani, koska seuraavassa alamäessä juoksivat ja pääsivät jonkin matkaa edelle. Mutta mepä tulimme takaa ja menimme siinä viimeisessä ylämäessä ohi ja pidettiin heidät takana loppuun asti :D Loppuaikani ei siis ollut erityisen hyvä, mutta tärkeintä oli se että rauhallisen alun ansiosta jaksoin juosta loppuun asti. Vasta viimeisellä kahdella ja puolella kilometrillä tuijottelin matkamittaria aika tiuhaan, että koska tämä loppuu. Voimat tuntuivat loppuvan 200 metriä ennen maalia, mutta samalla oli olo että lyhyelle maalisuoralle käännyttäessä olisin voinut kehittää vielä pienen kirin, jos olisi ollut joku pyrkimässä ohi. 

Se, että jaksoin juosta loppuun asti, ja että nopein kilsa (7.22) oli kilsa numero 31, tuovat erityisen hyvän olon. Kerrankin oli niin, että en jo muutaman kilometrin jälkeen alkanut tuijottaa mittaria, että muuttuisipa kilometrimäärä nopeasti. Ja toinen asia: ensimmäinen Pirkan Hölkkäni vuonna 2013 kului aikaan 4.51,15 eli tänään "hävisin" siihen vain 45 sekuntia vaikka menin ekat 14 km kävelyvauhtia! Tämä antaa valtavasti uskoa omaan tekemiseen, ja motivoi ihan hirveän paljon. Toki voi olla, että jos olisin mennyt nuo 14 km kovempaa, sillä n. 163 keskisykkeellä mitä loppumatkan, niin loppuaika olisi voinut olla heikompi. Toisaalta, juomapullovyössäni oli energiageelejä ja rusinoita, eli jonkinlaista apua olisi ollut saatavilla.


En tiedä mitä apua tuohon keksisi... Jalat on kerrankin hyvässä kunnossa, vain yksi rakko yhdessä varpaassa eikä tunnu siltä että kynsiäkään heiluisi tämän reissun jälkeen. Mutta ne urheilurintsikat! Kuvassa vasemman olkavarren yläosa. Oikea puoli näyttää samalta, samoin molempien kainaloiden alunen, samoin kehoa kiertää punainen raita rintsikkatopin alareunan kohdalla. Kyllä on niin, että tuo vaate tuli nyt tiensä päähän. Ehkä se sitten oli liikaa käytössä kulunut, vaikka bapakalta tuntuikin. Loppumatkasta huomasin että vasenta kainalonalusta hiertää, mutta kaikki muu tuli yllätyksenä. On se kanssa, sen kerran kun kroppa kestää niin sitten pettää vaatteet!

Pirkan Hölkkä tapahtumana

Ilmoittautuminen aukesi elokuun alussa, ja heti laitettiin kaverin kanssa itsemme mukaan. Hinnaksi tuli 40 €. Ehdin jo huolestua että tuleeko numerolappua kotiin, se tuli keskiviikkona kun juoksu oli sunnuntaina.

Kuljetus ja lämmin ruoka oli mahdollista tilata etukäteen, kisapäivänä olisi ollut myös aamiaismahdollisuus Kauppahallissa. Käytin näistä vain kuljetusta lähtöalueelle, sitäkin siksi kun kyytini perui edellisiltana. Ihan mahtavaa, että kyytiin pääsi myös ilman etukäteisilmoittautumista, kunhan varasi kyytimaksun 5 € mukaan.

Jostain syystä kuvittelin, että reitti olisi mennyt enemmän poluilla. Aika paljon oli tiepätkiä, niin soraa, metsätietä kuin asfalttiakin. Toisaalta se on hyväkin asia. Alusta ei ole liian pehmeä, eli aloittelijakin uskaltaa varmasti lähteä mukaan kun ei ole pelkkää pehmeää polkua. Maaston vaihtelu on kivaa. Yhteistä kaikelle on hienot maisemat. Erityismaininta reitin merkkaamisesta, aina pelkään eksymistä ja ennen kisaa näin painajaisen aiheesta. Siniset nauhat erottuivat helposti, eikä yksin juostessa tullut missään risteyksessä sellaista oloa että mihinkähän suuntaan pitäisi mennä. Loppuosan kuntoratapätkälle käännyttäessä saimme kuulla toivotuksen "tervetuloa Hervantaan!" :)

Huolto toimi hyvin matkan ajan, pisteitä oli 6. Kilsat n. 6, 10, 14,5, 19,7, 26 ja 29. Joka pisteellä oli vettä ja ihanaa että monessa myös mehua. Yhdessä join urheilujuomaa, muuten vettä ja mehua. Myös mustikkasoppaa ja suolakurkkua oli useammassa paikassa. Taivalpirtillä olisi saanut banaania, mutta oli kiire soittaa ystävälle niin erehdyin menemään siitä ohi. Huoltopisteillä talkoolaiset tarjosivat kyllä kaikkea ja noin muutenkin oli hyvä tsemppausmeininki. Maaliin olisin kaivannut muutakin kuin vettä ja mehua. Lämpimän keiton oli toki voinut ostaa etukäteen, mutta ainakaan minun kehoni ei halua ruokaa heti pitkän suorituksen jälkeen. Olisi ollut kiva saada edes palautusjuoma tai banaani.

Kaikkinensa tykkään Pirkan Hölkän tunnelmasta. Tänä vuonna meitä oli 1200, joista varmasti osa oli juoksemassa tosissaan ja rikkomassa ennätyksiä. Paljon on kuitenkin myös fiilistelijöitä, jotka ovat mukana vähintään kahden sukupolven voimin. Tapahtumasta jää leppoisa maku.

Mutta nyt palauttelemaan ja sen jälkeen kohti uutta peruskuntokautta. Lokakuu saattaa olla kokonaan vapaa juoksusta, aion vielä ulkoiluttaa Poweri-Paawoa (renkaan korjaus vei maanantaina vain 2 tuntia) sekä käydä salilla niin venyttelytunneilla kuin uusia jumppia kokeilemassa. Tekee varmaan ihan hyvää nollata pää juoksusta, ennen kuin uusi pk-kausi ja uusi Running Academy - valmennus alkavat.

Tsemppiä teille joilla kisakausi vielä jatkuu! 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Juoksuvalmennukseen!

Hain ja pääsin mukaan tämmöiseen! Yhtään en vielä tiedä mitä siellä tapahtuu mutta hehkutan mukaanpääsyäni jo nyt! :) Odotus tietysti on, että juoksukunnossa ja -vauhdissa tapahtuu asioita, joita en omin neuvoin ole saanut toimimaan. Lisää tästä myöhemmin!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kummallinen treeniviikko

Tämä viikko on ollut monin tavoin kummallinen treenien osalta, onneksi kuitenkin hyvällä tavalla. Aloitetaan alusta eli maanantaista. Lähdin töistä tavallista aikaisemmin ehtiäkseni GoGon yhdelle syksyn uutuustunneista, Barreen. Barre on lihaskuntotunti, jossa liikkeet tehdään balettitangon kanssa. Aika hauskaa, ja yllättäen tuli hiki! Liikesarjat olivat lyhyitä ja yksinkertaisia, en tiedä niiden virallista nimeä mutta pääosin kyykkyä ja varpaillenousua, lopuksi vähän hyppyjä ja lattialla vatsaliikkeitä. Tanko oli lähinnä henkisenä tukena, ja liikkeitä sai tehdä myös kädet irti siitä. Hyvänä vinkkinä juoksuun otin täältä sen, että vaikka menisi kyykkyyn niin silti samalla venyy ylöspäin. Eli ryhti pysyy, tapahtuu kehossa mitä tahansa.

No sitten torstai! Työpäivä, mutta silti kaksi treeniä! Johtuen siitä että pääsin ajoissa sängystä ylös :) Menimme ystäväni kanssa aamupalalle kahvilaan kello kahdeksalta, ja heti sen jälkeen painatin salille, olin siellä varttia vaille yhdeksältä. 50-minuuttinen koko kehon treeni. Syyskuun alusta kirjastomme on ollut auki klo 19 saakka, mutta pääsen sieltä junalla joka on Tampereella 19.54. Siinä siis ehtii vielä iltalenkin. Tällä kertaa pääsin työkaverin kyydissä joten kävin viemässä repun kotiin ja lähdin "selkä tyhjänä". Ja jestas mikä lenkki, nyt oli vähän flow-tuntua. Lähtiessä hämärsi, laitoin tietysti heijastinliivin. Askel tuntui kevyeltä, oli olo että jaksaisin vaikka kuinka. Ja hämmästyttävää, seassa oli kilometri jossa keskisyke oli 143! Tuumin kuitenkin, että vaikka kulkua olisi, on pakko lopettaa. Kello alkoi lähestyä iltayhdeksää, ja perjantaiaamuna oli herätys 6.30. Ei siis pitkää lenkkiä iltamyöhällä. Saldo 6,43 km johon meni vajaat 55 minuuttia. Keskivauhti tänään 8.32 ja keskisyke 147. Suht tasainen vauhti tällä kertaa, kilsat välillä 8.28 - 8.45.

Lauantaina mietin mitä tekisin, koska oli aika tuulista niin päätin lähteä sauvakävelemään. Sitä jaksan tehdä myös vastatuuleen eikä syke nouse hirveän korkealle. Tästä lenkistä sain mielenkiintoista dataa ja ajattelemisen aihetta. Keskivauhdilla 9.02 keskisyke oli 130. Eli vauhti siis vain puoli minuuttia hitaampi kuin torstain "juoksussa" mutta syke 17 pykälää matalampi! Karu totuus lienee edelleen se, että peruskuntoni ontuu yhä pahasti. Kävelin 2 h 9 min, siinä ajassa ehdin kulkea 14,32 km. Nopein kilometri meni aikaan 8.50 eli vain kaksi sekuntia hitaammin kuin torstain hitain juoksukilsa! Yhteensä 5 kävelykilsaa oli alle yhdeksän minuutin. Eli kovasti lähellä toisiaan ovat pk-juoksun ja kävelyn vauhtini.

Tänään päätin lähteä pyöräilemään, mutta toisin kävi. Olin suunnitellut parituntista retkeä Teiskon suuntaan, mutta kuuden kilsan kohdalla eturengas tyhjeni. Sinänsä ei ihme, kun miettii missä kunnossa Tampereen kevyen liikenteen väylät ovat. Monesta paikkaa on asfaltti revitty irti ja tilalla on terävä sepeli. Esimerkiksi tuolla Linnaimaan suunnalla missä menin tänään, oli monta noin metrin pituista sepelialuetta, ja niiden välissä muutama sata metriä asfalttia. En ymmärrä, miksei niitä paikata heti vaan jätetään auki. No, onneksi oli bussipysäkki lähellä, onneksi oli bussikortti mukana, ja onneksi oli kuski joka päästi Poweri-Paawon kyytiin. Sovittiin toki että jään pois jos kyytiin on tulossa lastenvaunuja. Ei tullut, joten pääsin kotipysäkille asti. Täytyy heti huomenna viedä fillari korjaamolle, että ehtisi vielä ajaa ennen kuin on tiet täynnä liukkaita ja märkiä lehtiä. 

Koska pyöräily peruuntui, päätin juosta. Ei pitkistä vaan about tunnin lenkin. Suuntasin Näsijärven rantaan ja siitä keskustaan, osittain Tampereen puolimaratonin reittiä. Tästä ei tullutkaan perus-pk niin kuin piti. Tuijottelin sykkeitä että korkeita ovat, mutta oli vauhtikin rivakampi. Johtunee siitä että reitin varrella oli paljon muitakin kulkijoita, ehkä sitä alitajuisesti menee lujempaa että meno näyttäisi enemmän juoksulta kuin löntystelyltä. Taas sain pohdittavaa dataa. 9 km aikaan 1 h 10 minuuttia. Keskivauhdilla 7.47 keskisyke 152. Siis mitä nyt tapahtuu?? Torstaihin verrattuna keskisyke tänään 5 pykälää korkeampi vaikka keskivauhti oli 45 sekuntia nopeampi. Ja tässäkin ensimmäinen kilsa oli hidas, 8.19, johtuen siitä että kun lähtee kotoa Kalevasta niin ensimmäinen kilsa on aina ylämäkeä, riippumatta siitä mihin suuntaan lähtee. Seuraava olikin sitten jo 7.42 eikä siitä oikein ollut enää paluuta. Jossain kohtaa ajattelin, että kun ei syke pysy alle 150:n sitten millään niin olkoon, mennään sitten. En tiedä mikä tämä oli, ehkä PK2? Kuitenkin keskisyke oli vielä 20 pykälää matalampi kuin Tampereen puolikkaalla, että vk:sta ollaan vielä kaukana :D 

Illan lopuksi vielä astangajooga Ahjolassa. Talo itsessään ei ole kauhean kaunis, mutta vierestä on mahtavat näkymät Näsijärvelle. Sisätilat on remontoitu ihan juuri, eli itse joogasali on kiva ja viihtyisä paikka. Vähän ahdas ja hikinen, kun pieneen tilaan tuppaa yli 20 joogaajaa kerralla. 

Tästä nyt sitten vähän hölmistyneenä kohti ensi sunnuntaita ja Pirkan Hölkkää. Yhtään en tiedä, mitä liikuntaa ensi viikolla pitäisi harrastaa :D Joku lyhyt lenkki alkuviikosta ja ehkä yksi salitreeni. Riittävän kevyttä kuitenkin, ettei se syö sunnuntain suorituksesta mitään pois. Viiden tunnin metsäretkeen on varauduttu, nautitaan kaverin kanssa koko rahalla :) Fiilistellen maaliin ilman aikatavoitetta, koitetaan pitää tämä mielessä eikä juosta jalkoja alta sillä ensimmäisellä ja ainoalla asfalttikilometrillä! 

Kivaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Palautteluviikko

Viime lauantain puolikas painoi kintereissä pahasti pari päivää. Viime sunnuntaina alkoi kansalaisopiston astangajooga, ja jouduin siellä lintsaamaan ihan reilusti. Pahimmalta tuntui ehkä varpaissa. Etenkin isovarpaiden kynnet olivat tosi arat. En siis voinut laittaa jalkateriä mattoa vasten ollenkaan, vaan jouduin pitämään kynnet irti matosta. Myös kaikkia eteenpäin taivutuksia piti keventää, koska kädet eivät ylettyneet puolisäärtä pidemmälle :D Etureidet oli hirveän kipeät tiistaihin saakka. 

Maanantaina kävin salilla ihan vaan saunomassa, ensin istuskelin tavallisessa ja sitten vielä infrapunasaunassa. Ihanaa ja rentouttavaa! Tiistaina tein puolituntisen salitreenin, jalkojen annoin olla ja keskityin ylä- sekä keskikroppaan. Tein ainakin ojentajadippejä, punneruksia, vatsaliikkeitä jumppapallon päällä, pystysoutua sekä tietenkin nilkan liikkuvuutta kuminauhalla. 

Keskiviikkona oli istumispäivä. Töissä onneksi saan päivän mittaan paljon askeleita. Töiden jälkeen istuin 45 minuuttia bussissa Orivedeltä Tampereelle, sitten istuin 2,5 tuntia bussissa Tampereelta Helsinkiin, sitten istuin 3 tuntia teatterin penkillä... Jäin siskolleni yöksi ja tulin kotiin torstaina. Se 2,5-tuntinen oli aika tuskaa, pakko oli vääntäytyä bussin penkille niin että sain jalat suoriksi, polvet ei tykänneet olla koukussa. 

Perjantaina oli urheiluhieronnan aika, ja voi tavaton että teki taas hyvää! Pohkeet olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Paljon vähemmän kipeät kuin viime kerralla, eikä niissä kyllä painanut lauantain juoksussakaan. Takapuoli taisi olla kipein. Hierojan mukaan hyvä niin, että on tehty töitä myös takaketjulla eikä vain etureisillä. Nyt hän keskittyi pakaroihin ja takareisiin, kuulemma melkoisen jumissa olivat vielä, vasen puoli oikeaa enemmän. Ilmeisesti oikea jalkani on sen verran vahvempi, että vasen joutuu tekemään enemmän töitä. Ajattelin, että teen sitten salilla töitä puolieron tasaamiseksi. Esim. askelkyykyssä (ja missä tahansa yhden jalan jutussa) joka sarjassa yksi toisto enemmän vasemmalla jalalla. 

Lauantaina olin päivän ulkona seuraamassa Tampereen Maratonia. Pääseurattava oli Juoksujalka vipattaa - blogin Merituuli. Kun asuin Vantaalla, kävimme jokusen kerran juoksu- ja sauvakävelylenkillä yhdessä. Mertsi taisteli upeasti ja sai mitalin, jee! Mutta on se kuulkaa jännää seurata kisaa! Olisi pitänyt olla hanskat, käsiä paleli ihan kunnolla. Meninkin salille lämmittelemään, yhdistelmänä puolen tunnin vatsa-selkä ja puolen tunnin venyttely. 

Tänään mietin, menenkö juoksemaan, sauvakävelemään vai pyöräilemään. Päädyin pyörään; nyt on syytä ulkoiluttaa sitä vielä kun kelit sallii. En taida uskaltaa ajella enää siinä vaiheessa, kun kevyen liikenteen väylät ovat täynnä märkiä lehtiä. Lenkillä huomasin, etten ehkä ole ihan vielä palautunut viikon takaisesta puolikkaasta. Parituntinen lenkki oli tuttu, olen mennyt saman kerran aiemminkin. Aina pyörälenkeillä keskivauhti on ollut n. 21 km/h, tänään 18,8. Vaihteeksi osasin käyttää Poweri-Paawon vaihteita niin että sain vaihdettua rattaalta toiselle. Isoimmat ylämäet menin siis pienemmällä vaihteella kuin aiemmin. Silti, jälkimmäinen tunti oli aika väsynyttä menoa. Tuntui että koko ajan on vastatuuli ja ylämäki, vaikka eihän sitä korkeuseroa ole yhtään enempää kuin edellisellä kerralla. Eikä tuuli ollut ollenkaan niin kova kuin monesti aiemmin. Kolme kertaa pysähdyin liikennevaloihin, ja aina jaksoin vähän aikaa taas kuin uusin voimin. Päättelin siis, että kyllä vaan se viime viikonlopun rutistus painaa vielä pidemmässä rutistuksessa, vaikka arjessa ei mitään huomaakaan.

Nyt illalla oli taas astangajoogan vuoro, ja meno oli aika erilaista kuin viimeksi. Jo vain taipuu paremmin! Paljon on taas tekemistä etenkin lonkkien kanssa, mutta kyllä ne siitä vetristyvät viikko viikolta.  

Hyvillä mielin uuteen viikkoon! Ihan hirveän raskaita treenejä ei ole luvassa, sillä kahden viikon päästä on luvassa numerolappukauden huipennus, viimeinen tapahtuma Pirkan Hölkkä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tampereen puolimaraton 2017

Siinä se nyt on, kotikaupungissa juostun puolikkaan mitali. Maaliin pääsin, mutta ei tullut vieläkään ehjää ja hyvää juoksua. Kahden ja puolen tunnin alitus jäi toiseen kertaan. 

Edeltävän yön nukuin hyvin. Heräsin klo 10 ja söin aamiaisen klo 11. Puuroa hunajalla, kaksi palaa ruisleipää Oivariinilla, pieni purkki jogurttia ja kaksi persikkaa. Puoliltapäivin otin puolen tunnin päiväunet, ja yhden jälkeen lähdi kävelemään kohti Ratinaa. Mukana oli vesipullo ja banaani. Olo oli hyvä, mutta kahden jälkeen olin vähän huolissani. Aamupalasta oli yli kolme tuntia, mutta maha tuntui olevan edelleen ihan täynnä. Ei puhettakaan, että olisin voinut syödä tankkausbanaanin. Siemailin siis vain vettä siihen asti, että jätin laukun vaatesäilytykseen. Siitä lyhyt kävelymatka Keskustorille, ja siellä puistossa alkuverkkaa.

Sade alkoi juuri kun porukka oli ryhmittynyt lähtöviivalle. Päälläni oli t-paita ja ohuenohut juoksutakki, tosin aika pian tajusin että sateesta huolimatta on liian kuuma, tällaisena hikoiluautomaattina olisin pärjännyt t-paidalla. 

Olin tehnyt juoksuun taktiikan. Puolentoista viikon takainen vk 30 minuuttia meni 7.04 tahdilla. Ajattelin että se on liian kovaa kahden ja puolen tunnin ajaksi. Suunnitelma oli mennä n. 7.15 tahtia oletuksella, että sitä jaksan koko matkan ja lopussa on ehkä varaa kiristää. Arvatkaa vaan että noudatinko tätä? En tietenkään! Lähdin heti paukusta porukan mukana. Vaikka alussa sai kävellä ruuhkassa parissa kohtaa, meni ensimmäinen kilometri aikaan 6.52. Neljän kilsan kohdalla mittari näytti keskivauhdiksi 7.01, ja siinä kohtaa mieleen hiipi pieni pelko: tätä vauhtia noutaja tulee mutta koska? Järki käski hidastamaan mutta annoin vaan mennä koska tuntui hyvältä. Kilsat 1-14 meni aika lailla niin kovaa kuin pääsi, eli tavoitevauhtia tai reilusti alle. Seitsemäs kilsa oli hitaampi, 7.24, johtuen yhdestä isommasta ylämäestä josta kävelin osan. Muuten vauhti oli 6.41 - 7.16. Keskisyke oli 166 - 176. 

Neljätoista kilsaa se kesti, se oma (liian) kova vauhti. Viidestoista kilsa hidastui puolella minuutilla (7.43), mistä vielä kiristin kuudennentoista (7.27). Tällä kertaa 17 km oli se rajapyykki, joka "tuhosi" kaiken. Jo vähän ennen kuudentoista piippausta tunsin oikeassa kyljessä tutun vihlaisun: joko taas alkaa pistää!? Ei vielä, vasta seitsemässätoista. Ketutti, kun alkoi alamäki ja jouduin kävelemään etukumarassa. Tietysti alamäessä, jossa olisin voinut vielä kiristää vauhtia! Pistos ei ollut niin raju kuin Ruisrääkissä muutama vuosi sitten, silloin en pystynyt juoksemaan askeltakaan viimeisten kilometrien aikana. Nyt sain väliin juoksupätkiä, ja silloin mittari näytti vauhdiksi 7.04 - 7.20. Kävelypätkiä tuli kuitenkin niin paljon, että viimeiset 5 kilsaa kestivät 7.39 - 7.56. Siinä meni kahden ja puolen tunnin alitus. Tuijotin mittarin keskivauhtia, alussa se oli 7.04, sitten 7.07, 7.15... Kun lukemaksi vaihtui 7.17, tiesin että se oli siinä. Juuri sillä keskivauhdilla olisin päässyt alle kahden ja puolen tunnin, mutta ei mitään saumaa kiristää. Juuri ja juuri sain juostua viimeiset sadat metrit Koskikeskuksen rannasta Laukontorille ja Laukosiltaa maaliin. 

Join palautusruokapussista juoman ja kävin Ratinassa suihkussa. Kuulostelin oloa; pakarat, pohkeet ja etureidet on ihan kipeinä. Mutta mikä tärkeintä, ne kestivät maaliin asti (perjantaina menen taas urheiluhierojalle). Virallinen loppuaika oli 2.38,45. Ajallisesti ei ollut parhain puolikkaani mutta tuntemuksiltaan kyllä. Viimeiset viisi kilsaa olivat pettymys, mutta mitä voi olettaa jos on haukkonut henkeä koko matkan? Ensimmäisellä kilometrillä keskisyke oli vain 146, mutta siinäkin maksimi 171. Kolmella ensimmäisellä ja kolmella viimeisellä kilsalla keskisyke oli alle 170, muuten yli. Maksimisyke tällä reissulla oli 181. Jos olisin tehnyt sen oman juoksun, lähtenyt noin 7.15 tahdilla ja saanut useita 16-alkuisia sykelukemia, olisin saattanut välttyä pistokselta ja päästä maaliin nopeammin. Jos olisin saanut mentyä koko matkan tasaisen tappavaa vauhtia, olisin alittanut kaksi ja puoli tuntia. Nythän tuo on karmean epätasaista, nopein kilsa 6.41 (yhdeksäs) ja hitain 7.56 (kahdeskymmenes). 

Kaikesta pieleen menneestä huolimatta en ole pettynyt. Olen oikeastaan ylpeä: uskalsin lähteä kovaa, lähes äärirajoilla. Tällä kertaa veto kesti 14 kilometriä, ensi kerralla se riittää varmasti pidemmälle. Jotain olen tehnyt harjoittelussa oikein, ja antaahan tämä suuntaviivoja tulevaan. Täytyy uskaltaa tehdä enemmän vk-juoksua, tähän asti olen pitäytynyt ehkä liikaa intervalleissa ja juossut reippasti sen korkeintaan 6-10 minuuttia. 

Tänään olenkin taas ihan romuna... :D Illalla oli vaikea saada unta, olin kyllä väsynyt mutta pohjetta jumitti eikä jaloille löytynyt hyvää asentoa. Isovarpaiden kynnet ovat arat, varmaan johtuu siitäkin että sukat ja lenkkarit tuli litimäriksi jo alkumatkalla. Eilen taktikoin, jätin käymättä ruokakaupassa, eli tänään on lähdettävä liikkeelle. Taidan ihan piruuttani mennä portaat alas täältä kuudennesta kerroksesta :D Lähikauppani on Prisma, joten siellä tulee liikuttua hyvä matka sisääntuloportilta maitohyllylle ja maitohyllyltä kassalle :) Lisäksi illalla alkaa kansalaisopiston astangajooga, ihanaa ja kamalaa. Ihanaa siksi koska tykkään lajista, kamalaa siksi että olen eilisen jäljiltä jumissa ja kankea kuin mikä. Täytyy sanoa ohjaajalle, että jos hänellä on tapana työntää tai vetää oppilaita pidemmälle venytykseen, niin jättää sen tänään väliin minun kohdallani. 

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kohti syksyn juoksutapahtumia

Syyskuu on alkanut, mutta vielä riittää kesäisiä lämpötiloja. Katsotaan mitä on ensi lauantaina Tampereen puolimaratonilla, staako vai paistaako, tarviiko hanskat vai t-paidan. Voi apua, siinä tapahtumassa pisin matka on puolikas, nyt jo hermoilen että miltä tuntuu olla häntäpäässä... Eniten jännitän sitä, että jäänkö porukasta jo alkumatkasta, sehän se olisi noloa olla jo puolen kilometrin jälkeen kymmeniä metrejä muita perässä. Kuvittelin ilmoittautuvani Tampereen Maratonin puolikkaalle viikkoa myöhemmin, siellä olisi kierretty samaa lenkkiä useampi kierros, mutta kuntokeskuksen asiakasetu olikin tähän tapahtumaan. Tietysti mietityttää, että miksi on kaksi puolimaratonia peräkkäisinä viikonloppuina, onko järkeä, riittääkö osallistujia.

Tänään kävin TAYS:in Sydänkeskuksessa viisivuotiskontrollissa. Sydämessäni on pieni reikä, jota seurataan. Totesin olevani varsin onnekkaassa asemassa, sillä rakennevika on pieni ja ennen kaikkea vaivaamaton. Saan ja pystyn harrastamaan liikuntaa. Lääkärille manailin korkeita sykkeitä, hän sanoi että ei olisi huolissaan, antaa vaan mennä niin kauan kuin hyvältä tuntuu eikä sydämessä ole tuntemuksia. Sairaalasta jäin Kaupin urheilupuistoon, olin jo etukäteen päättänyt tehdä mäkivetoja kilpaviitosella, niin että juoksen ylämäet ylös ja hissuttelen alamäet hitaammin. Ei se ihan niin mennyt, pari isointa mäkeä piti jättää kesken. Ei vaan ollut voimaa mennä ylös asti. Mietin mistä johtuu, siitäkö että olin aamulla pilatestunnilla vaiko siitä että tämä oli viikon kolmas lenkki, maanantaina tein vk:n Kaupissa ja keskiviikkona pk:ta tunnin verran. 

Samalla mietin, että johtuuko se sittenkin sydänviastani, ettei kehitystä tapahdu? Ensimmäisen juoksutalven peruslenkki oli 7.30 keskivauhdilla ja 165 keskisykkeellä. Maanantaina vk oli 12 minuuttia verryttelyä ja sen jälkeen 30 minuuttia 7.04 keskivauhdilla keskisykkeellä 169. Keskiviikon pk oli keskivauhdilla 8.16 ja keskisykkeellä 148. Okei, olen saanut vakiinnutettua sykkeen peruslenkeillä alle 150 lukemiin mutta vauhti on vuosi toisensa jälkeen yhtä hidas. Menin asfaltilla ja hiekkatiellä, en tiedä johtuuko alustan vaihtelusta että kilsat on olleet hyvin eri vauhtisia -> vaihteluväli 7.54 - 8.29. Mitään suurempia mäkiä reitillä ei ollut. 

Hyvä ruoka, parempi mieli. Toivottavasti mantra pitää paikkansa. Tarjouslohta oli kahdessakin kaupassa, siispä minulla on tällä viikolla kuusi kalansyöntipäivää :) Mausteekseen kala saa vain merisuolaa ja sitruunapippuria, ei se muuta tarvitse. Ekan setin kyytipoikana bataattia, lanttua, kesäkurpitsaa ja kahta eri väristä paprikaa, jälkimmäinen kolme päivää täysjyväfusillia. 

Kolmen lenkin ja yhden pilateksen jälkeen olo on toisaalta hyvä, toisaalta ei. Tuleva puolikas sekä kiinnostaa että ahdistaa. Taas on olo, että onko tässä järkeä? Miksi lenkkeilen vuosi toisensa jälkeen, vaikka jokainen juoksutapahtuma on enemmän selviytymistaistelua aikaa vastaan kuin ennätysten hakemista? Toisaalta olen iloinen, koska TAYS-käynti muistutti siitä, että olen onnekas. Niin paljon on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät voi juosta tai ylipäänsä harrastaa liikuntaa. Ehkä minusta ei koskaan tule alle 2.15 puolimaratoonaria ja alle 5 tunnin maratoonaria, mutta sitten ei tule. Sitten on vaan hyväksyttävä se että tapahtumissa raahustan porukan hännillä ja keskityn pääsemään maaliin saamaan osallistujamitalin. 

Lokakuun alun Pirkan Hölkkä on tällä tietoa kauden viimeinen juoksutapahtuma. Sitten on toukokuuhun asti aikaa. Olen jo ilmoittautunut HCR:lle, mutta vähän kiinnostaisi vaihtaa se maratoniksi... Katsotaan. Kaupissa on tulossa Hokan kenkien testausta ja Vauhtisammakon juoksukoulun esittelyä, voisi ehkä olla paikallaan mennä juoksukouluun ja edes kokeilla, saisiko sillä kehitystä aikaan. Jos ei tuosta, niin vuoden alussa alkaisi Tampere Maratonin juoksukoulu. Tulisi testattua, saako ammattimaisella ohjauksella lisää vauhtia ja matalampia sykkeitä, vai onko kehoni kertakaikkiaan semmoinen diesel että se jaksaa pitkään mutta on hidas.

Tänään oli vapaapäivä, huominen on toimintaa täynnä. Olen töissä, bussi lähtee klo 8. Takaisinpäin lähtö on klo 15, olen Tampereella neljän maissa. Lähdemme ystäväni kanssa lenkille, kenties Arboretumin rantaan tai Pyynikille. Lenkin jälkeen suihku ja sitten Ratinan stadionille katsomaan Suomi - Islanti - jalkapallomaaottelua :) Pelin jälkeen vielä syömään, sitten taitaakin tulla uni. On muuten ensimmäinen kerta kun katson miesten jalkapallomaaottelua livenä. Muita lajeja olen nähnyt, ja lisäksi naisten jalkapalloa kun vuosia sitten Ratinassa pelattiin olikohan EM-kisat. Jännää!

tiistai 22. elokuuta 2017

Reissussa ja urheiluhierojan tuomiolla

Viikonlopun, torstai-illasta sunnuntaihin vietin Saksassa tuttavani luona. Kiva irtiotto treenikauden keskelle. Ja ei, lenkkivermeet eivät olleet mukana. Kävelyä kyllä tuli ihan mukavasti. Torstaina matkustin Göttingeniin, jossa olin perillä iltamyöhällä. Perjantaiksi oli luvattu sadetta, joten pysyttelimme kaupungissa. Asunnolta keskustaan on noin puolen tunnin kävelymatka, ja kuljeskelimme kaupungilla ympäriinsä. Minä harrastin talo- tai oikeastaan kylttibongailua. Göttingen on paikkakunta, jossa ovat asuneet liki kaikki tunnetut matemaatikot ja fyysikot, sekä lisäksi runsas joukko muita tieteentekijöitä ja kirjailijoita. Hassua sikäli, että esim. Goethe on saanut kyltin taloon jossa on asunut vain pari kuukautta. Kylttejä oli siis todella monessa taloissa, joissakin jopa kolme kappaletta :)



Lauantai oli varsin aurinkoinen päivä. Matkasimme junalla 20 minuuttia Kasseliin, jossa oli Documenta-niminen tapahtuma. Pysyttelimme ilmaisissa ulkotapahtumissa. Näimme tanssia sekä erilaisia taideteoksia. Myös aikaisempien vuosien taidetta, jotka kuulemma oli pitänyt poistaa mutta jätettiin paikalleen asukkaiden pyynnöstä. Pysäyttävin oli kirjatemppeli. Se oli suurikokoinen temppelin muotoinen rakennelma, jonka pilarit oli koottu kirjoista. Eikä mistä tahansa kirjoista vaan sellaisista, jotka ovat olleet kiellettyjä joskus jossakin päin maailmaa.



Keskustan alueella kävelimme puistossa parisen tuntia. Vähän harmittelin ettei ollut lenkkivehkeitä, olisi ollut paljon tasaista hyväkuntoista hiekkabaanaa... Iltapäivällä olimme suunnitelleet menevämme kukkulan rinteellä olevaan puistoon, mutta juuri kun raitiovaunu pysähtyi päätepysäkilleen niin alkoi kaatosade. Päätimme palata takaisin Göttingeniin. Se on muuten aika hauska paikka siksikin, että rautatieaseman edessä on palmupuita :)


Asemalta kävelimme asunnolle vähän pidempää reittiä, pääosin puiden reunustamia hiekkakäytäviä kasvitieteellisen puutarhan, teatterin ja yhden yliopistorakennuksen nurkilla. Yhden siksi, että välillä tuntui että joka kolmas talo on jokin yliopiston tiedekunnista. Päiväunien jälkeen lähdimme vielä asfalttikävelylle, kuljettiin paikallisen urheilupuiston ja stadionin ohi, siirtolapuutarhan viertä ja kanavan rantaa... Olin varsin haltioissani. Kaupunki on kaunis ja rakennukset viehättäviä. Tuttavani sanoi että Göttingenissä on kolme rumaa taloa. Kaksi niistä näin, ne olivat korkeita persoonattomia betonisia kerrostaloja. Muuten talokanta on aloituskuvassa näkyvää, 3-4 kerrosta, jokainen talo vähän eri värinen ja eri muotoinen, pihat vehreitä ja värikkäitä.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä matka kotiin. Lähdimme aamun ensimmäisellä junalla Frankfurtiin. Siellä kävimme katsomassa messuhallin, kirja-alan ihmisenä olin tietysti innoissani! Korkeat pankki- ynnä muut toimistorakennukset eivät säväyttäneet, vaan täälläkin pidin eniten pienistä idyllisistä taloista. Toki niitä oli paljon vähemmän kuin Göttingenissä. Söimme bistrossa toisen aamiaisen, paikka valikoitui lähinnä sen mukaan mikä oli auki kun alkoi olla jo vähän kiire. Tämä aamupala oli erinomainen, sain siitä ideoita arkiaamiaisiksi:

Hedelmäsalaattia, kasvisviipaleita, avocadoa, vähän juustoa, tummaa leipää... Juomana kivennäisvettä. Ei yhtään huono setti vaikkapa lauantaipitkiksen jälkeiseen sunnuntaiaamuun :) 

Tänään olinkin sitten tapaamassa urheiluhierojaa kuukauden tauon jälkeen. Kerroin, kuinka paljon apua edellisestä käynnistä oli. Hieroja oli samaa mieltä; akilleksen seutu on jo rennompi vaikka sen kanssa onkin vielä töitä. Pohkeissa takaosan lihakset olivat jo normaalit, mutta nyt löysimme kivuliaat sisäreunat. Sanoin ettei tämä mitään hemmotteluhoitoa ole vaikka muutaman päivän päästä tuntuukin paljon paremmalta. 

Viimeksi todettiin että vasen lonkka oli kankea. Nyt se ei ole juilinut, mutta tuomio oli ankara. Liikkuvuus on huono, ja oikealla puolella vielä huonompi. Siispä menen taas kuukauden päästä, ja alamme tehdä töitä lonkan ja lantionseudun kanssa. Hieroja iloitsi siitä, että olen menossa kansalaisopiston astangajoogakurssille. Se on kuulemma paras asia, mitä voin lonkan liikkuvuuden parantamiseksi tehdä. Jes, lisämotivaatiota, vaikka olen muutenkin innoissani. Nyt liikuntakeskuksen 55-minuuttinen tunti vaihtuu puolitoistatuntiseen alkeis-jatkosarjaan. Kurssi on sunnuntai-iltaisin, eli varsin mukavia viikon lopetuksia on luvassa.

Päätinpä muuten vaihtaa ensi toukokuun HCR:n HCM:ksi! Tukholma on poissuljettu, koska siskonpojallani on sinä päivänä toivottavasti lakkiaiset. Kaipaan jo maratonkokeilua, vaikka viime aikojen juoksutapahtumat ovatkin menneet huonosti. Mutta nytpä on aikaa saada hierojalta apua kropan hoitoon, ja lisäksi noudattaa juoksuohjelmaa. Tampereen Maratonklubilla on kaikille avoimia yhteislenkkejä ja nayttipä olevan sauvarinnetreenejäkin, joihin aion mennä mukaan työvuorojen salliessa. Poweri-Paawon ulkoilutusta unohtamatta. Innolla siis toinen silmä kohti kevättä, toinen pysyköön syksyssä siihen asti että saa Tampereen puolikkaan ja Pirkan hölkän alta pois :)


lauantai 12. elokuuta 2017

Uusi "lelu": Polar M430

Kyllä se niin taitaa olla, että vanha (syksyllä 4 v) uskollinen Polarin RC3 GPS ei enää herää henkiin :( Nyt on mennyt sen verran monta päivää ilman elonmerkkiä, ja kyllä olen yrittänyt ladata lisää virtaa ja resetoida. Ei auta. Sain kaverilta hänen vanhan Suunto Ambit 2:n, mutta yhden juoksulenkin perusteella se ei ole minun mittarini. Turhan kauan meni että sain asetukset vaihdettua, enkä silti saanut tyhjennettyä kaverin harjoituspäiväkirjaa pois. Kävinkin siis urheilukaupassa josta mukaan tarttui Polar M430.

Koska edellinen oli musta, nyt hankin valkoisen. Väri ei tietenkään ollut ratkaiseva elementti, vaan se että laite toimii! Itsessään ei ole montaa lajia valikoimassa, mutta näköjään Polar Flow:ssa on kymmenittäin, sen kun vaihtaa sieltä mitä tuli tehtyä. Tähän sain asetukset kuntoon jopa ilman ohjekirjaa :) Tärkeää on myös se, että vaikka M430 mittaa sykkeen ranteesta niin siihen saa paritettua sykevyön. Talvella kun on tarkoitus juosta intervalleja, niin täytyy nähdä aika ja tarvittaessa pystyä vaihtamaan kierroksia Start-napista. 

Tänään vein mittarin testilenkille, lähdimme yhdessä Poweri-Paawon kanssa toiselle puolelle kaupunkia. Osittain sama lenkki Pyhäjärven ympäri kuin pari viikkoa sitten, sillä erotuksella että kiersin vähän pidempää reittiä alkumatkasta. Loppupätkää en mennyt suoraa tietä Hatanpään läpi vaan kieppasin Muotialan kautta. Kolmisen kilometriä pidempi lenkki tuli, 38,7 km johon kului 1.58,40. Keskisyke 145, muutaman pykälän korkeampi kuin aiemmilla pyörälenkeillä. Arvelen kylläkin, että syy tähän ei ollut rannemittaus vaan se että riippumatta siitä missä menin ja mihin käännyin niin lähes aina tuntui olevan vastatuuli. Tiedä sitten pyörikö se vai tuntuiko vaan vastaiselta. Mutta ehdinpä kotiin ennen mustaa taivasta ja rankkasadetta! 

Nyt vaan mietin, että onko oikeasti niin että joudun siirtämään neljän vuoden treenit polarpersonaltrainer.comista Polar Flow:hun yksitellen... En ainakaan vielä ole löytänyt vaihtoehtoa massasiirtoon. Kohta "siirrä Flow:hun" näkyy jokaisen yksittäisen treenin tiedoissa, lisäksi siirtäessä joudun valitsemaan jokaiseen lajin. On siinä urakkaa... No, onneksi vielä tulee yleisurheilukisoja telkkarista, tässä voi istua pari päivää näpertelemässä...

maanantai 7. elokuuta 2017

Miten pukeutua sadekelin pk-lenkille?

Kävin eilen lenkillä. Lähtiessä tihkusade, kohta kaatosade. Aika äkkiä huomasin että mikään osa vaatetuksesta ei pidä vettä. Tai no, onhan tuossa takareidessä kaistale kuivaa... Suunnitelma oli 1 h 15 min ja sen myös menin. Kylmä ei ollut, loppumatkasta tosin sormet alkoivat olla jäykät ja ne myös tuntuivat viileiltä. Olin liikkeellä hihattomassa t-paidassa. Kotona lämmin suihku, sitten päälle ohut neule ja jalkaan microfleece-housut. Sukkia ei, ne laitan jalkaan aikaisintaan lokakuussa... Mietin jo eilen, että voiko sateella juostessa kylmettyä / vilustua. Mietin tätä myös facebookin juoksuryhmässä, sain kommentteja että ei niin lyhyellä matkalla ehdi, ja myös että pitää mennä sen verran lujaa ettei tule kylmä. 

Tänään on ollut vähän viluinen olo, toki taas sataa ja on ehkä 15 astetta lämmintä. Mutta vähän myös kurkkua aristaa. Täytyy toivoa ettei mitään tautia tule. 

Miten te pukeudutte sateeseen? Onko t-paita sittenkin liian vähän, etenkin jos on jotain muuta kuin tihkusadetta? Takki on liikaa, ohutkin. Pitäisikö laittaa ohut kerrastopaita? 

Toinen kysymys, vaihteeksi ruoka-aiheinen: Mitä tehdä lehtikaalista? Sain työkaverilta lehtikaalia ison pussillisen, siis tuollaisen roskapussillisen :D Onneksi kirjastossa oli myös keittokirja, saan vähän ideoita. Salaattia ja vihersmoothieta, mutta mitä muuta? Tuossa on raaka-ainetta aika moneen keitokseen :)


torstai 3. elokuuta 2017

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä
Like 2017
165 s.









Kun näin Matti Riekin tekemän juoksukirjan, innostuin heti. Tavis kertoo tiestään juoksijaksi! Tai tavis ja tavis, olen kuunnellut Riekkiä Metalliliiton juontajana ja lukenut hänen kirjoittamiaan juttuja Inferno-lehdestä. Unohtamatta kirjaa yhdestä kaikkien aikojen lempibändistäni, Sentencedistä. Mutta kuitenkin, Riekki ei ole se ensimmäinen hahmo joka tulee mieleen, kun ajattelee heitä jotka painattavat trikoot jalassa talvipakkasilla. 

Niin kuitenkin on käynyt, että sohvaperunana olo on vaihtunut säännölliseen juoksuun. Kirjaimellisesti askel kerrallaan, edeten kävelylenkeiltä maratonille. Tämä on mielestäni tärkeä pointti. Monet juoksukirjat ovat valmentajien tai entisten ja nykyisten aktiiviurheilijoiden kirjoittamia. Todella monissa yleistetään, tyyliin että kaikkien pitäisi pystyä juoksemaan tiettyä vauhtia tietyllä sykkeellä. Kirjojen maratonohjelmista hitaimmat tähtäävät neljän tunnin alitukseen. Siksi on virkistävää ja ennen muuta lohdullista saada juoksukirjojen joukkoon yksi erilainen näkökulma. Toki Riekki kertoo perusasiat, mutta painottaa samalla esim. sitä että sykkeet ovat yksilölliset ja toisaalta että on ihan ok vetää satunnaiset kännit. Lukijan on helppo elää mukana, koska Riekin juoksijaelämä ei ole viimeisen päälle suunniteltua eikä liian tiukkapipoista. Repsahduksiin on varaa, kun tiedostaa että satunnaisina ne eivät tuhoa aiempien treenien vaikutusta. 

Kirjat ja naistenlehdet usein väittävät, että vaikka aloittaisi nollasta niin jo parin kuukauden päästä sykkeet laskevat ja vauhti kasvaa. Itselläni näin ei ole, ei vielä viiden vuoden jälkeenkään. Välillä on vaikeaa, ja vaikeaa on olla vertailematta itseään muihin, kun tuntuu että kaikki muut ovat parempikuntoisia ja nopeampia, kaikki muut rikkovat ennätyksiä treeni ja kisa toisensa jälkeen. Riekin sanat toimivat hyvänä vertaistukena:

Kuten jokaisella elämän osa-alueella, myös liikunnan parissa operoi niin lahjakkaita kuin vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Itse kuulun eittämättä jälkimmäiseen ryhmään. Olen lukenut suurta kateutta tuntien nettikommentteja, joissa joku harrastuksen puoli vuotta aiemmin aloittanut on juossut ensimmäisen maratoninsa puoli tuntia parempaan aikaan kuin minä viidenteni. Tai kuinka valtavia viikkokilometrejä jotkut kykenevät juoksemaan jo varsin vähäisellä kokemuksella. Tai millaista vauhtia ja kuinka helposti jotkut tavalliset kuntoilijat normaalisti juoksevat peruskuntolenkkinsä.

Mieleeni on myös porautunut tuokiokuva kirjoissani surullisenkuuluisalta toiselta Tukholman maratoniltani. Aloin olla 30 kilometrin kohdalla henkihieverissä, kun ohitseni pyyhälsi taatusti seitsemänkymppinen mummeli helpon oloisesti, hymy kasvoillaan. Hetki voi tuntua tähän painettuna hauskalta, mutta itse tilanteessa ei naurattanut yhtään. Miten, jumalauta, moinen on edes mahdollista! Tällaisia mietin kateudesta entistä vihreämpänä. 

Kateus on toki aivan turhaa. Meitä on moneen lähtöön, ja etenkin, kun harrastus koostuu kilpailusta vain ja ainoastaan itseä vastaan, muihin peilaaminen on hyödytöntä. Kannattaa muistaa, että juoksupolulla ohitsesi helponnäköisesti painava kanssakansalainen voi olla vain parin kilometrin lenkillä. Tai simahtaa heti kun näköyhteys katkeaa. Mainittu mummo taas saattoi olla nuorempana huippujuoksija - kuka tietää. 

Viisaita sanoja! Nämä kun oppisi pitämään mielessä... Ja tajuamaan sen, että kun aloittaa juoksemisen yli 30-vuotiaana, niin ei pidä verrata itseä muihin, jotka ovatkin kenties juosseet 10-vuotiaista saakka. Kun kilpailee vain itseään vastaan, saa todenäköisesti enemmän onnistumisia kuin kilpailusta toisia vastaan. Kun malttaisi keskittyä omaan suoritukseen eikä ajattelisi sitä mitä toiset tekevät ja ajattelevat. En tiedä mitä muut "etanajuoksijat" tekevät, mutta itse katson juoksutapahtumista edellisen vuoden tuloksia, katson millä ajalla naisten sarjassa on oltu viimeinen, ja tutkailen mihin kohtaan tuloslistan häntäpäätä olisin tämänhetkisellä oletusajallani sijoittunut. Tyhmää, eikö? Pitäisi oppia hyväksymään se, että joskus voi olla viimeinen, ja joku on viimeinen. Pitäisi sisäistää, että vaikka olisi viimeinen niin on kuitenkin kyennyt suoriutumaan maaliin asti. Se on iso asia, oli tapahtuma mikä ja missä tahansa. 

Riekin kirja ei ole tarkoitettu pelkästään aloittelijoille tai hitaasti kehittyville juoksuharrastajille, vaan kokeneetkin tekijät saavat siitä iloa. Siinä on hyviä tilannekuvauksia juoksutapahtumista, niin niistä joissa on mennyt hyvin kuin niistä jotka ovat jääneet väliin. Riekki pohtii treenaamista ja siihen liittyviä asioita (muun muassa varusteita, korvaavaa harjoittelua, miestissejä, treenin ja muun elämän keskinäistä suhdetta) monelta kantilta. On yleisesti tunnettuja juttuja ja ohjeita siitä miten asiat pitäisi tehdä. Riekki miettii eri asioiden järkevyyttä ja kertoo miten itse tekee. Hän ei suinkaan väitä olevansa oikeassa, vaan toteaa että tietyt jutut toimivat hänen kohdallaan, ja että joitakin olisi syytä ottaa päiväohjelmaan, kunhan saisi aikaiseksi. Tässäkin siis täydellisen tekemisen tai täydellisyydentavoittelun sijaan mennään inhimillisyys ja oman kehon rajat edellä.  

Kirja on luettu myös blogeissa Also sprach Jussi - ajatuksia vähän kaikesta sekä Tuhansia sivuja.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kimppalenkki Kaupin poluilla

Hah! Kovin äkkiä unohdan asioita. En muista, missä Facebook-ryhmässä ja minkä keskustelun kommenteissa törmäsin ryhmään nimeltä Tampere Trail Running. Heti siihen kuitenkin liityin, ja eipä mennyt kuin hetki niin jo siellä kyseltiin lenkkiseuraa polulle. Aika nopeasti kommenteissa todettiin, että aloittelevia ja hitaasti meneviä on monta. Siispä kimppalenkki pystyyn, ja tapaaminen muutaman päivän päähän!

Tänään meitä oli 5 naista kirmaamassa Kaupin metsään. Yksi oli niin sanotusti opas, vaikka ei hänkään tunne jokaista polkua. Mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä tutkimusretket kuuluvat asiaan. Juoksimme tunnin verran, reilut 6 km. Suurin osa matkasta meni poluilla, jonkun verran jouduimme tyytymään hiekkatiehen / latupohjaan. Minä tietysti taas läähätin monin paikoin, vaikka joitain pahimpia mäkiä käveltiin. Keskisykkeeksi tuli 153, ehkä sen verran laski alamäissä kun ylämäkien päällä oli aina päälle 160. Totesimme että kivaa oli, otetaan uusiksi. Seuraavalla kerralla ehkä Lamminpäähän Teivo Trailin merkatuille reiteille. Hyvä tuuri kävi, muutama sadekuuro tuli juuri ennen lenkkiä, juosta saatiin auringonpaisteessa. Kävelin kotiin paisteessa, mutta kohta kun olin päässyt sisälle niin tuli hirveä sadekuuro. Sen seurauksena sain naapuriin sateenkaaren :)

Viikonloppuna olin siskoni luona Helsingissä, vanhempanikin olivat siellä. Lauantaina kävimme legendaarisella Eltsun kentällä, Lintsillä sekä piknikillä Pihlajasaaressa. Sunnuntaina piipahdimme Suomenlinnassa. Ihana aurinkoinen sää oli koko viikonlopun, kivaa ja rentouttavaa!



Sen verran myöhään olin kotona sunnuntaina, että liikuntaa ei tullut viikonlopulle ollenkaan. Pitkis olikin perjantainen pyöräily. Kahden kaverini kanssa ajettiin Pyhäjärvi ympäri, matkaa oli inasen vajaa 35 km johon meni 1 h 53 min. Poweri-Paawo kulkee hyvin, kulkisi paremminkin jos emäntä jaksaisi polkea tehokkaammin ja osaisi vaihtaa vaihteita! Isommalle vaihtaminen sujuu, mutta pienemmälle ei. En tiedä painanko liian lujaa tai pitkään, mutta aika usein sain polkea tyhjää kun pyörä vaihtaa naksutti useamman kerran pienemmälle. No, harjoittelu jatkuu tänä viikonloppuna.



torstai 27. heinäkuuta 2017

Urheiluhierojan tuomiolla

Lopultakin sain varattua ajan urheiluhierojalle! Pohkeita kiristeli jo pari kuukautta; ennen toukokuun HCR:ää koin pari kertaa yöllisiä kramppeja. Maanantaiaamuna huomasin, että oli vaikeaa kävellä portaita alas. Olin saanut ajan tiistaiksi, varasin heti koko tunnin. Ilmoitin hierojalle, että kolme paikkaa on "viallisia". Ensinnäkin pohkeet jotka on tosi pahat, toiseksi vasen pakara juilahti pari viikkoa sitten mutta se meni ohi kylmäpakkauksella ja tennispallolla, kolmanneksi oikea olkapää joka on kipuillut Lahden MM-hiihdoista asti, syynä oletettavasti se että tietokoneet olivat olkapään tasolla eli työasento oli ergonomisesti katastrofaalinen. 

Tuomio oli odotettu, mitään ei ole hajalla vaan kaikessa on kyse lihaskireydestä. Pohkeissa pintakerros oli ok, kireyttä oli syvemmällä. Se kuulemma johtuu suurelta osin siitä, että akillesjänteen alue oli tosi kireä molemmissa jaloissa. Kun sinne saadaan rentoutta ja liikkuvuutta, myös pohkeet sulavat. Pakaran juiliminen johtui lonkan sivusta, siellä kalvo ja lihakset ovat kireällä. Ja olkapään kipuilun taustalla ovat hauiksen yläosa sekä lapaluun yläpuolinen lihas. Pohkeita käsiteltiin varmaan lähes kolme varttia ja loppuaika lonkkaa ja olkapäätä. Tuumasin, että ei taida yksi kerta riittää. Aion varata uuden ajan johonkin noin parin - kolmen viikon päähän. Ja jos sen jälkeen kävisi huollattamassa itseään säännöllisesti, esim. kerran kuussa tai edes joka toinen kuukausi. Tunnin käynti maksoi 50 €, mutta sarjakortilla hinta on hiukan pienempi. Toisaalta, 50 € ei ole kovin paljoa siitä, että jalat pysyvät kunnossa ja treenit saa tehtyä suunnitelman mukaan ilman kipua. 

Hieronnan jälkeen oli hurja olo. Palelin niin että hampaat kalisi. Menin sieltä suoraan töihin, piti juoda kaksi isoa kupillista teetä että lämpeni. Pohkeet oli hurjan kipeät, kävely oli hidasta ja tuskaisaa. Mutta seuraava aamu oli mahtava: kiristelyä ei tuntunut eikä rappusissa ollut ongelmia. Kun nousen varpaille, pohkeiden keskiosaan sattuu. Paikoitellen muljahtelee hieroessa, mutta paljon vähemmän sekä määrältään että kiputasoltaan. Hämmästyttävää, miten iso vaikutus jo yhdellä käynnillä oli!

Keskiviikkona pidin vielä lepopäivän, ajattelin että parempi antaa jalkojen olla rauhassa, toipua kunnolla käsittelystä. Tänään käytiin kaverini kanssa hölköttelemässä 35 minuuttia. Muutama lyhyt ylämäki osui matkalle, ne käveltiin. Loppupuolella tuntui pohkeissa pienen pientä kiristystä, mutta ei niin että se olisi haitannut. Tästä se taas lähtee!

Vielä voin fiilistellä Extreme Runia, tuolla kuvan esteellä sain käsivarteen mahtavan mustelman. Kuten näkyy, nojasin vasemmalla kädellä aika vahvasti "ylärimaan", sen verran epävakaata oli verkon ylittäminen :D Kuva on Kunto-Susien sivulta.