tiistai 22. marraskuuta 2016

Liikunnan downshiftaus


Pari viikkoa on ollut liikunnan suhteen hiljaista. Tuntimäärät omalle tasolleni vähäiset, viime viikolla 3 h 57 min ja toissa viikolla 4 h 28 min. Pitkikset on jääneet tekemättä. Toissa viikolla vaihdoin pitkiksen villasukkajuoksuun, viime viikonloppuna en vaan jaksanut. Kuuden päivän työviikko ynnä muu elämä veivät mehut. Totesin, että tässä kohtaa on ok jättää joskus lenkki väliin, ettei liikunnasta tulisi suorittamista ja sitä kautta liikunnan ilo katoaisi.

Elämääni on tulossa taas isoja muutoksia. Reilun puolentoista vuoden Vantaa-ajan jälkeen olen vaihtamassa työpaikkaa ja muuttamassa pois. Neljäs työpaikka ja neljäs kaupunki kolmeen vuoteen... Lähdin Orivedeltä Lohjalle syksyllä 2014, Lohjalta Vantaalle keväällä 2015, Vantaan sisäinen muutto syksyllä 2016. Seuraava työpaikka on taas Oriveden kirjasto mutta asuinpaikaksi tulee Tampere. 

Työpaikan ja asuinpaikan vaihto tarkoittaa monenmoista kiirettä. Asunnon etsiminen, vuokrasopimuksen päättäminen, salijäsenyyden irtisanominen, lomien sekä koeajan virkavapaan selvittäminen ja hakeminen, työhöntulotarkastuksen vaatiman arkivapaapäivän järjestäminen, rikosrekisteriotteen tilaaminen, asumisjärjestelyjen mietintä kun työ alkaa tammikuun alussa mutta vuokra-asunnon saa helmikuun alusta... Lisäksi iso mutta iloinen asia: hain ja pääsin vapaaehtoistehtäviin Lahden MM-kisoihin helmi-maaliskuussa! Akkreditointitehtäviin :) Kisoja varten on tietenkin pitänyt selvittää, saanko uudesta työpaikasta vapaata järjestettyä niin että pystyn olemaan poissa kaksi viikonloppua ja niiden väliset arkipäivät. Ja koska en tunne Lahdesta ketään, pitää selvittää majoitusvaihtoehtoja. Päivittäinen kulkeminen Tampereen ja Lahden välillä tulisi hurjan kalliiksi. 

Stressaavan ajanjakson keskellä jaksan iloita tulevasta lomasta. Parin viikon päästä lähdetään kolmen naisen voimin Lappiin, Ylläkselle hiihtämään. Ollaan siellä koko itsenäisyyspäiväviikko. Osittain siitä syystä en ole potenut morkkiksia puuttuvien pitkisten takia. Tiedän, että siellä tulee hiihdettyä pitkiä rauhallisia lenkkejä, vietettyä ladulla tuntikausia. Ihanaa! :) Viime viikon tietojen mukaan latuja oli auki 17 km eli eiköhän tilanne ole vähintään sama joulukuun alussa. 

Matkalla aiomme varata ystäväni kanssa lentoliput Islantiin. Olemme suunnitelleet menevämme sinne heinäkuun alussa noin puoleksitoista viikoksi, kiertää saaren autolla, vuokrata teltan ja yöpyä taivasalla. Sitä reissua silmälläpitäen ostin kuvan vaelluskengät nettikirpparilta, kuulemma niillä on tehty vain yksi Repoveden kierros. Kengät ja etenkin pohjat näyttivät niin hyväkuntoisilta että sen enempää miettimättä maksoin niistä 25 €. Sovittaessa jalassa oli vain sukkahousut mutta totesin että varpaat mahtuvat liikkumaan ylös ja sivulle joten tilaa on sukkahousuja paksummille sukille. 

Tällaista downshiftaamissa, jossa tosin tahti on hiljentynyt vain liikunnan osalta. Pakko on kuitenkin miettiä omia voimavaroja ja jaksamista. Fyysisen kiireen lisäksi on henkisesti melko raskasta; olen työskennellyt erillisessä pedagogisessa yksikössä kiertäen eri kirjastoissa, eli olen tutustunut lähes kaikkiin Vantaan kirjastolaisiin. Ajatus sadan kollegan hyvästelemisestä on todella haikea. Eilen sovittiin yhteen kirjastoon läksiäisten viettopäivä ja tänään sain toisesta kirjastosta kukkia.


Olen töissä jouluviikolle asti, eikä ajatus liki kuukauden mittaisista jäähyväisistä ole erityisen kiva. Senkin vuoksi ajattelin, että en yhtään laske viikkoja ja päiviä, että milloin pitäisi juosta pitkistä tai intervalleja, onko joka viikolle tullut kaksi salitreeniä jne. Teen mitä huvittaa ja milloin huvittaa, siihen asti että olen saanut tavarat uuteen kotiin. Kuitenkin huvittaa sen verran monta kertaa viikossa, että juoksukunto ei ehdi hävitä :)

6 kommenttia:

  1. Oho, onpas sulla monenlaista menossa! Onnea uuteen työhön ja tsemppiä järjestelyihin. Ylläs ja Islanti kuulostavat molemmat todella hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elän taas toivossa että josko työpaikan vaihdot ja muutot loppuisivat vähäksi aikaa... :) Ylläksellä olen käynyt ennenkin, silloin loppiaisen aikaan. Nyt mennään kuukautta aikaisemmin mutta taitaa olla samanlainen ihana sininen hämärä.

      Poista
  2. Elämässäsi on aikamoista hulinaa. Tuota ei ihan kuka vaan kestäisi.
    Hyvä että olet itsellesi liikkumisen suhteen armollinen ja osaat ottaa asian positiiviselta kannalta. Kohta huomaat, että on jo Islannin reissu :)
    Lähetän sulle tääältä voimarutistukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sainpa tässä flunssankin, onneksi nyt että on aikaa toipua hiihtokuntoon. Ystävälläni on myös alkava flunssa ja hän jo totesi että "sitten kävellään sukset jalassa". :D Kilometrien keräämisen sijasta tärkeämpää on kuitenkin olla lomalla :)

      Poista