sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pitkä pitkis ja tulevan suunnittelua

Pitkä pakkasjakso oli tänään sen verran tauolla, että tarkenin mennä kunnon pitkiksen, tarkoittaen parituntista. Reilut kaksi kilometriä kuulostelin miltä tuntuu. Pakkasessa ja tuulessa on käynyt pari kertaa niin, että nenänpää on muuttunut tunnottomaksi valkoiseksi palloksi, vaikka olen vain kävellyt lyhyitä matkoja bussipysäkille tai rautatieasemalle. Nyt naama ei palellut, joten lennossa päätin vaihtaa tavoitellun puolitoistatuntisen pidemmäksi. Kokonaiskestoksi tuli 2 h 11 min, matkaa 15,38 km. Syke oli taas korkea, keskisyke 160 keskivauhdilla 8.34. 

Jos olisin ollut fiksu, olisin ottanut mukaan juotavaa ja syötävää. Kotiin tullessa aamupalasta oli 6,5 tuntia ja välipalastakin liki 5, joten ei ihme että loppumatkasta oli nälkä ja muutenkin tukalaa. Ensimmäisen tunnin jälkeen aurinko laski ja ilma tuntui viilenevän, kasvoja alkoi palella ja tuntui että syke pysytteli korkeammalla. Lopussa energiat taisivat olla alhaalla, vaikka vauhti pysyi samana; neljästoista kilometri kulki aikaan 8.32 ja viidestoista 8.33. 

Kotiin tultua tein lempiruokaani, feta-vihannesmunakasta. Tämä on ruoka johon en kyllästy koskaan. Pohja pysyy samana, vihannekset vaihtelevat ja joskus laitan päälle juustoraastetta. Tämän päivän versio oli sellainen, johon tuli 2 kananmunaa, 1 valkuainen, loraus rasvatonta maitoa, puoli purkkia fetakuutioita, puoli pussia pakastevihanneksia ja muutama miniluumutomaatti. Koska hiilarimäärä on pieni, söin kyytipojaksi pari juustovoileipää. 


Tämä viikko oli liikunnan suhteen pieni pettymys. Maanantaina kävin salilla pyöräilemässä 45 minuuttia ja tein päälle puolen tunnin lihaskuntoharjoituksen. Keskiviikkona juoksin 53 minuuttia ja nyt tänään pitkis. Siis vain kolme treenipäivää ja neljä harjoitusta. Pakkanen verotti tekemistä: perjantaina menin Orivedelle koska lauantaina lähdettiin sukulaisen syntymäpäiville; lenkkikamat oli mukana mutta olin perillä perjantaina puoli kahdeksan jälkeen illalla ja pakkasta oli -22 niin jätin menemättä. Etenkin kun pakkanen kiristyi siitä vielä lisää. Toisaalta ihan ok olla kevyempi viikko; viime viikolla oli 5 päivää ja 6 treeniä, toissaviikolla samoin 5 päivää mutta 7 harjoitusta.

Saa nähdä millainen ensi viikosta tulee, on ennustettu taas kylmenevää :( Onneksi sain tähän väliin yhden pidemmän pitkiksen, ei tiedä koska seuraavan kerran tarkenee mennä parituntisen. Salilla voi aina pyöräillä, mutta etenkin viikonloppuisin on iso kynnys lähteä, matkaa on n. 1,2 km. Että miten saa naamansa pysymään paleltumatta ja miten pysyy saunan jälkeen lämpimänä kotimatkan. Sali on juna-aseman vieressä niin sinne on helpompi mennä suoraan töistä.



Sain Hemulin kirjahylly - blogiani varten uutuuskirjan Pudota painoa, hanki lihaksia - Kuntosali kotona. Lueskelin sitä tänään ja tuumin, että liikepankista on helppo koota kotitreeni, etenkin kun käytössä on jumppapallo ja kahdeksan kilon kahvakuula. Lisäksi ruokapöydän tuoli on mainio väline penkille nousuun ja dippiin :) Kirjassa on muutama valmis ohjelma mutta jos ne eivät tunnu sopivilta niin siitä vaan tekemään oma versio. Ajattelin tehdä alkuun niin, että vuorottelen valmista hyvinvointiliikkujan jumppapallo-ohjelmaa ja itse sovellettua, juoksua palvelevaa. Oma ohjelmani ei ole vielä valmis, kerron kyllä sitten mitä siihen tulee, hienosti ruutupaperille kirjattuna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti