tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pirkan pyöräily 2017

Toissapäivänä oli taas yhden päähänpiston toteutus. Ystäväni kysyi minua ajoseuraksi Pirkan pyöräilyyn, esitti kysymyksen pari viikkoa sitten eikä minun tarvinnut kauaa miettiä. Etenkään kun ystäväni sai tutultaan minulle maantiepyörän lainaan. Kisapäivänä kuulin, että kyseessä on cyclocross-pyörä (kirjoitinkohan oikein). 

Lähtökohdat ei olleet mitenkään erinomaiset. Olen pyöräillyt pidempiä eli reilu puolitoistatuntisia lenkkejä viimeksi vuosi sitten kesällä. Muutossa pyöräni - vaihteeton mummokiituri - unohtui Vantaalle enkä ole ehtinyt sitä hakea pois, jos se edes on enää tallella. Kevään aikana olen tehnyt noin kolme puolituntista kuntopyöräilyä salilla, jumpan alkua odotellessa. Viikko sitten sunnuntaina tein tunnun kuntopyöräilyn ja tunnin spinningin. Lainapyörällä piti tehdä testilenkki, olin suunnitellut parituntista mutta toisin kävi. Heti ensimmäisessä ylämäessä totesin että vaihteet ei toimi. Yksivaihteisella pyörällä lenkki jäi 40-minuuttiseksi. Myöhemmin selvisi, että vaihteissa ei suinkaan ollut vikaa, en vaan osannut käyttää niitä!

Kahdensadan metrin matkalla ulkoiluvälinevaraston ovelta jäähallille kokeilin että juu, nyt vaihtuu. Ystävälleni nauroin että alkumatka menee sitten opetellessa, että kummalta puolelta vaihtuu isommalle ja kummalta pienemmälle. Ehkä parikymmentä kilometriä meni totutellessa, sen jälkeen ystäväni sanoi että kuljen jo paljon kovempaa.

Kuten kuvasta näkyy, pääsin maaliin :) Ajoaika omalla mittarilla oli 6 tuntia 19 minuuttia. Mutta mikä hauskinta, vaihdepyörällä ajaessa keskisyke oli vain 138! Keskivauhti oli 21,2 km/h. Mietin että olisi päästy lujempaa, jos minulla olisi enemmän pyöräilyhistoriaa ja alla tuttu vekotin. Nyt en uskaltanut nousta polkemaan seisoviltaan ylämäessä, koska vähän takapuolta nostaessa tuntui siltä että lennän ohjaustangon yli. Mummopyöräni ohjaustanko on sen verran korkealla, että ajoasento on selkä pystysuorassa. Muutenkin jouduin keskittymään, koska heti kun irrotin toisen käden niin pyörä lähti kääntymään sivulle päin. Lisäksi pisin pyöräilylenkkini mummokiiturilla on alle 40 km. En siis uskaltanut painaa polkimia ylämäessä täysillä, koska en luottanut siihen että voimat riittää loppuun asti.

Aamulla kotona kuuntelin, kun seitsemän jälkeen alkoi kuulutukset kaikua. Ensimmäinen porukka lähti liikkeelle klo 7.30. Ystäväni kanssa mentiin käymään hallilla kahdeksan maissa. Ilmoittauduin sen verran myöhään etten saanut numerolappua postissa kotiin, mutta kisatoimisto oli auki niin ehdin hakea lapun sunnuntaiaamuna. Sen jälkeen ehdittiin vielä käväistä asunnollani hakemassa juomapullot ja lisäenergiat matkaan mukaan. Enne puolta yhdeksää oltiin valmiina hallin parkkipaikalla, ja matkaan lähdimme noin klo 8.40.

Tapahtumasta jäi kaikkinensa erittäin hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat erinomaisesti. En tiedä moneltako meidän virallinen lähtöaikamme olisi ollut, tuskin ihan noin aikaisin yli 5500 numeroilla. Livahdimme kuitenkin porukan mukaan, juontaja tosin nyökkäsi meille että saadaan mennä. Oli ennustettu sadetta, niin ajattelimme että jos pääsisimme edes 50 km kuivana. Niinhän siinä sitten kävi, että sääennusteesta huolimatta tippaakaan ei tullut, sen sijaan aurinko paistoi niin että nenänpääni ja käsivarteli paloivat lievästi.

Huoltopisteiden sijoittelu oli todella hyvä. Alkujännityksestä kun toivuin niin matkanteko alkoi sujua, kuitenkin ensimmäinen huolto 30 kilsan kohdalla tuntui olevan ihan paikallaan. Yläkroppani alkoi jumiutua, johtui ehkä sekä lauantain juoksusta että näin pitkäkestoisesta pyöräilystä. Join urheilujuomaa ja vettä, söin rusinoita ja tein yläkropalle erilaisia kiertoliikkeitä. 

Toinen huoltoväli 30-60 km oli aika raskas. Lähinnä siksi, että tie oli jatkuvaa ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki - säätöä. Huoltopisteellä totesin ystävälleni, että ei ollut aikaa juoda koska koko ajan joutui räpsimään vaihteita. Tällä toiseella pisteellä Kurussa joimme mehua ja vettä. Emme huomanneet tarjolla olleita energiapatukoita ennen kuin olimme käyneet kaupassa ostamassa ruisleipää ja banaania. Toisaalta, kummallekin tuli nälkä 50 kilsan kohdalla niin todennköisesti olisimme tarvinneet joka tapauksessa enemmän syötävää kuin patukan. Otimme ne sitten mukaan.

Kolmas huoltopiste oli Muroleessa, noin 75 kilsan kohdalla. Tässä pysähdyimme lyhyesti. Tarjolla oli samaa mahdottoman hyvää mehua, ja lisäksi yhtä mahdottoman hyvää suklaakakkua! Tällä välillä huomasin, että kämmeneni hietyi rikki peukalon ja etusormen välistä. Syynä varmasti pyörän vaihteet; käytin lähinnä oikeanpuoleista kahvaa. Onneksi paikalla oli paloauto, josta sain ensiapua. Pikkulappu pehmusteeksi ja keinoihoa päälle, sain myös mukaan palan keinoihoa siltä varalta että ensimmäinen viritelmä irtoaa hikisestä kädestä. Niin se irtosikin mutta pysyi jotenkin mukana 98 kilsan huoltopisteelle Terälahteen. Tällä pätkällä energiani kävivät vähiin. Teiskon mäet olivat suht lyhyitä mutta jyrkkiä. Jokaisen mäen päällä tuntui, että nyt on energiat ihan lopussa, sitten taas alamäessä palauduin niin että jaksoin seuraavan mäen puoliväliin ennen tuttua ajatusta että jaksankohan mäen päälle asti...

Aika ruttuiselta ja rypistyneeltä alkoi tuntua tuolla sadan kilometrin hoodeilla... Sanoin ystävälleni, että olen kyllä aika sissi kun tänne asti jaksoin. Ja maaliin enää 36 kilsaa, kyllä se menee vaikka väkisin. Mehun, suolakurkun ja kaverilta saadun banaanin voimalla eteenpäin! Itse asiassa kävi niin, että loppupätkä olikin yllättävän helppo. Kaipailin tuolla 30-90 kilsan välissä sellaista maastoa, että voisi vaan rullailla sillä yhdellä tai korkeintaan muutamalla vaihteella. Täällä sitä sain. Todellista vauhdin hurmaa ja pyöräilyn iloa! Etukäteen olimme kuulleet, että Terälahden jälkeen on kauhea ylämäki. No se vähän ennen viimeistä huoltopistettä, jossain ehkä 120 kilsan kohdalla. Ja ainakin minulle ne Teoskon mäet olivat pahempia, tämä oli pitkä mutta loiva, ja toisin kuin Teiskossa, minulla oli mäen päällä voimia polkea vauhtia alamäkeen.

Viimeinen huoltopiste oli 122 kilsan kohdalla Sorilan koululla. Täällä otin taas mehua ja rusinoita. Vähän harmitti että pysähdyttiin tässäkin, oli niin hyvä alamäki että oli sääli jarruttaa huoltoon käännyttäessä! Aika moni taisi polkea ohi. Itse koen kuitenkin, että pysähtyminen oli oikea ratkaisu. 36 kilsaa olisi ollut pitkä matka, kuitenkin voimat vähenivät vääjäämättä. Nyt pikkuvälipalan jälkeen tuntui että 12 kilsan "loppusuora" menee kevyesti. Toki tunnelmaan vaikutti se, että alettiin olla tutuilla kulmilla. Sorilasta on ehkä 5 kilsaa Linnainmaalle, jossa lenkkeilen säännöllisesti. Linnainmaan kohdalla alkoi jo vähän itkettää; ei hitto, mä tein sen!

Maaliviiva kun ylittyi ja mitali ilmestyi kaulaan niin itkuhan siinä pääsi. Samalla nauroin. Halasin ystävääni, että kaikkeen sä mua kysyt ja kaikkeen mä suostun! Muistan eräänkin keskustelun, kun hän kysyi lähdenkö 90 kilsan pyöräilyyn ja sanoin että äää, se on liian pitkä matka, mutta voin kokeilla 60 kilsaa. No, näin kävi, lähdettiin sitten liikkeelle 134 kilometristä :D 

Maalissa oli tarjolla kanakeittoa, sämpylöitä sekä täytekakkua. Ihanaa! Huoltopisteistä vielä sen verran, että siellä 60 kilsassa olisi saanut olla reilummin syötävää, muuten kaikkea oli riittävästi. Mehu oli ihan huippujuttu, koska urheilujuoma olisi joka pisteellä nautittuna vetänyt mahani sekaisin. Pyörässäni oli kiinni pullollinen vettä ja toinen urheilujuomaa, mutta en käyttänyt niitä ollenkaan. Huoltopisteitä oli riittävän paljon ja kun joka kohdassa join 2-3 mukillista niin janon tunnetta ei tullut kuin juuri ennen seuraavaa huoltoa. 

Seuraavana päivänä olo oli yllättävän hyvä. Kuvittelin, että kroppani olisi uupunut ja jumissa moisen polkemisen jälkeen. Mutta ei. Takapuoli tietysti otti osumaa, ja on osittain vieläkin puoliksi kipeä, puoliksi tunnoton. Yksi pieni hiertymä tuli takapuoleen mutta se ei ole kipeä, lisäksi on yksi  kivuton vesikello. Käden hietymä on kipeä, siitä kuitenkin ehti lähteä nahka kokonaan. Keinoihon ja 98 kilsassa tutulta lainaan saatujen pyöräilyhanskojen ansiosta se ei kuitenkaan päässyt kovin pahaksi. Pakaralihakset olivat vähän kipeät sunnuntai-illan mutta venyttelyn ansiosta maanantaina ei tuntunut yksittäisessä lihaksessa miltään. Koko kroppa tuntui siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle, mutta sekin tunne helpottui maanantaipäivän aikana. Ja mieli on tietysti ollut kepeä koko ajan. Hittolainen, että tuohonkin suoritukseen pystyin! Nyt ei varmaan auta muu kuin alkaa etsiä itselle maantiepyörää, sillä sitten peruskuntoa niin jospa juoksukin alkaisi kulkea vauhdikkaammin...

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Finland X Run

No niin! Extreme-viikonloppu on ohi, ja tässä postauksessa puin lauantain tapahtumat. 

Suuntasimme kolmen naisen voimin Sappeelle, tiimimme nimi oli KasariBöönat. Tietysti pukeuduttiin teeman mukaan! Taitaa olla Tukholman tuliainen tuo paita, josta nyt vasta tajusin että se on aika neonvärinen. Kaverilta lainasin sukat ja helmet, housut on omat. Eikös ole äklö väri, ei oikein violetti eikä oikein pinkkikään :D Harmi ettei minulla ole yksiäkään riittävän räväkän värisiä lenkkareita, menin ihan perussinisissä.

Perillä oltiin hyvissä ajoin, ehdittiin fiilistellä maisemia ja jännittää esteitä. Ja laittaa aurinkorasvaa; paiste alkoi kunnolla alkulämmittelyjumpan aikana. Pakko myöntää että jännitin lähdössä, koska en ole ikinä ennen ollut tällaisessa. Esteet mietityttivät, että selviänkö niistä vai joudunko tekemään korvaavia liikkeitä eli joko 20 burpeeta tai 30 punnerrusta. 

Lähtöalue oli aika epäselvästi merkitty. Alueen kartasta päättelimme sen sijainnin. Sen sijaan vielä alkulämmittelyn jälkeenkään ei ollut selvää, että mihin suuntaan lähdetään. Onneksi aika moni oli kääntynyt naama tiettyyn suuntaan ja sinne mekin sitten painuttiin. Heti lähtölaukauksen jälkeen kohdattiin amerikkalaisen jalkapallon pelaajia, jotka yrittivät taklata juoksijat patjoilla. Siitä sitten ylämäkeen.

Viiden kilsan reitillä oli 14 estettä. Piti olla 15, mutta joku aitaeste oli todettu vaaralliseksi ja jätetty pois. Ei haittaa, ihan riittävästi oli tekemistä noissakin! Ylitettiin autoja ja isoja työkoneiden renkaita, ryömittiin putkien läpi, kiivettiin rakennustelineille ja verkon yli, laskeuduttiin kontin päältä maahan... Viimeinen este oli ainoa jota en selvittänyt, mutta onneksi meillä oli tiimi. Ensin kiivettiin lavalle, jossa oli tyhjiä autonrenkaita. Sen jälkeen olisi pitänyt puntata itsensä kontin päälle. Meikäläisen voimat ei riitä siihen, että lähtötilanteessa kädet on olkapään tasolla. Onneksi jalka nousi riittävän korkealle. Toinen jalka siis kontin reunalle, ja sitten tiimikaverit kiskoivat jalasta ja hartioista. Vieläpä kahdesti, koska osallistuimme 10 kilsan joukkuekisaan ja kiersimme radan kahdesti. Bonuksena oli juoksupätkien haastavuus, sisältäen aika pitkän polkupätkän sekä laskettelurinteen kapuamista ylös (kolmesta kohtaa). Vähän tuli osumaa, pahin on käsivarsi mutta ihan hyvin on mustelmia myös polvissa ja säärissä :D

Tärkeintä kuitenkin on, että meillä oli hauskaa! Ja yllätys, sijoituimme joukkuekisassa kakkoseksi (tosin joukkueita taisi olla vain kaksi, mutta silti!). Vähän hämäsi, kun maaliintullessa kuulutettiin että KasariBöönat sijalle 11. Emme uskoneet, koska ennakkoilmoittautuneissa oli kympille vain kaksi joukkuetta. En tiedä, mistä tuo 11 tuli. Tulokset oli kuitenkin aika pian netissä katsottavissa, tosin saimme google-haulla kaksi osumaa, joista toisen mukaan olimme kakkosia ja toisen mukaan kolmosia. Päätimme odottaa palkintojenjakoa ja katsoa miten on. No, olimme toisia ja saimme tuotepalkinnon. Se oli hiukan pettymys, paketti kylmägeeliä, siis yksi paketti meille kolmelle. Saatiin jokainen yksi pullo, mutta entäs jos joukkueessa olisi ollut neljä jäsentä? Harmi myös että vain voittajajoukkue sai pokaalin. Tosin niitäkin oli vain yksi, eli jos me olisimme voittaneet niin olisimme joutuneet joko tappelemaan siitä kuka pokaalin saa tai kierrättämään sitä vuorotellen jokaisen kotona. 

Ihan putkeen ei järjestelyt menneet. Esim. pitkällä polkujuoksuosuudella metsässä ei ollut ketään. Jos joku olisi taittanut nilkkansa, hän olisi ollut sen varassa että muut juoksijat ilmoittavat polkuosuuden jälkeisellä esteellä tapaturmasta. Huomioitavaa on, että valtaosa ihmisistä osallistui hupisarjaan eli juoksi yhden viiden kilometrin kierroksen. Toisella kierroksella meidän kolmikkomme näki viisi muuta henkilöä. Jos joku näistä yksin juoksevista olisi loukkaantunut polulla, hän olisi saattanut joutua odottamaan apua kauankin. Mietimme myös, että valvottiinko esteiden suorittamista. Varsinkin toisella kierroksella tuntui muutamassa kohtaa, että paikalla olevat henkilöt vain juttelivat keskenään, toisinaan jopa selkä esteeseen päin. Maalissa tarjolla oli vain vettä ja urheilujuomaa, ei esim. banaania. Se olisi tullut tarpeeseen, koska meidän tultua maaliin oli palkintojenjakoon vielä reilusti toista tuntia aikaa. Lisäksi kun palkintojenjako alkoi kymmenisen minuuttia myöhässä, olimme jo todella nälkäisiä ennen kuin pääsimme kotimatkalle. Ja joo, toki olisimme voineet ostaa paikalta syötävää mutta kun yleensä aina kaikissa tapahtumissa on ollut maalissa jotain pikkusyötävää niin sitä odotin tälläkin kertaa. 

Kaikkinensa kuitenkin jäi hyvä fiilis. Ensimmäisellä kierroksella esteillä oli tietenkin ruuhkaa mutta odotusajat olivat kuitenkin lyhyet. Esteet olivat mukavan monipuolisia ja niitä oli sopiva määrä. Fiilis tapahtumapaikalla oli letkeän hyvä. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis!

Tämän päiväisestä Pirkan pyöräilystä postaan alkuviikolla, nyt en jaksa. Olo on puhkiväsynyt niin täytyy mennä yöunille.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Tulossa: kaikin puolin extreme viikonloppu

Niin se kuulkaa on, että meikäläisen kyky sanoa ei on hyvin valikoiva! 

Viikon päästä viikonloppuna on tapahtumia koko rahan edestä. Lauantaina menemme kolmen naisen voimin Sappeeseen juoksemaan Finland X Runin 10 km. Mennään porukalla ja nautiskellen, ei siis veren maku suussa. Kahdelle kolmesta kyseessä on ensikosketus tällaiseen juoksutapahtumaan. 

Viime viikolla ystäväni alkoi houkutella minua Pirkan pyöräilyyn. Klassikko eli 134 km olisi kuulemma meille hyvä päiväretki. Houkuttaa joo, mutta kun polkupyöräni on yhä - tai toivottavasti on - Vantaalla, ja kevään pyöräilyt on tähän mennessä koostuneet kolmesta puolituntisesta, tehtynä kuntopyörällä jumpan alkua odotellessa. Sitä taustaa vasten 134 kilsaa tuntuu hurjalta. No, kaverini buukkasi tutultaan minulle maantiepyörän lainaksi, ja maali on kuulemma auki 11 tuntia. Ei siinä sitten mitään, menin ja ilmoittauduin mukaan. Ensi viikolla teen tutun kanssa testilenkin että pääsen vähän sujuiksi vieraan pyörän kanssa. Ja pakko käydä parilla spinningtunnillakin... Sitten täytyy ostaa oikeat pyöräilyhousut ja myös saumattomat urheilukalsarit, ihan vaan tuon alakerran hyvinvointia ajatellen :D Ja täytyy toivoa ettei lauantain juoksussa satu jaloille mitään. 

Äitini pudisteli päätään ja kysyi, enkö koskaan voi sanoa ei. Kyllä voin, mutta joku toinen kerta :)

maanantai 29. toukokuuta 2017

Lenkkireviirin laajennusta

Keskiviikkoinen syketestaus urheilukentällä aiheutti sen, että etureidet olivat betonia kolme päivää. Täytyy ehkä käydä radalla vähän useammin... Totta puhuen se olisi ihan mukavaa vaihtelua tehdä intervallitreeni siellä, olkoon kenttä sitten Hervannassa tai missä lie.

Sunnuntaina lähdin laajentamaan lenkkireviiriä. Olin lukenut Aamulehdestä, että Niemenranta on Tampereen kauneinta lenkkimaisemaa. Päätin kävellä sen kautta Lielahteen ruokakauppaan. Huvin ja hyödyn yhdistämistä siis! Olin jo aiemmin miettinyt, että voisin mennä Kekkosentien vartta joko Lielahteen tai niin että bussilla sinne ja lenkkeillen kotiin. En vaan ole tiennyt, meneekö rannan puolella kävelytie koko matkalla. Ei mene, kuten käy ilmi tuonnempana.

Alkumatka sujui hyvin ja "virheettömästi". Osasin suunnata Kalevasta kohti Kauppia ja kääntyä kävelytielle ison tien viereen. Huomasin opasteet kohti Ylöjärveä. Yhdessä risteyksessä ei ollut tienviittaa, mutta sen verran tunnen kaupunkia jo ennestään että tiesin kumpaan suuntaan mennä. Pian taas tuli opaskylttejä näkyviin. Rantakaistale oli varsin mukava pätkä edetä, suurelta osalta asfalttia ja Näsijärvi oikealla puolella. Yllättävän paljon oli väkeä lenkkeilemässä, sekä kävellen että pyörällä. 

Särkänniemen kohdalla arvoin, pitäisikö vaihtaa ison tien toiselle puolelle. Päätin kuitenkin jatkaa tätä puolta, osittain siitä syystä että halusin nähdä Onkiniemen uusia taloja. Samalla pystyin ihailemaan Pispalan rinteiden taloja.

Täällä tuli ensimmäiset epätietoisuuden hetket. Ylöjärvi-kylttejä ei enää näkynyt, ja kävelytiekin loppui. Pysähdyin risteykseen miettimään, mitäs nyt. Kekkosentie meni vieressä, mutta ei näyttänyt siltä että suojatietä olisi ollut lähimaillakaan. Onneksi näin ensin pari ihmistä ja sitten auton tulossa vastaan, uskaltauduin jatkamaan suoraan eteenpäin. Koska alueella rakennetaan paljon, voi olla että kävelyteitä on levennetty ja niistä on tullut työkoneiden säilytyspaikkoja. 

Matka jatkui kohti Santalahtea. Vastassa oli melkein kaikkea mahdollista; asfalttitien piennarta, hiekkatietä, asfaltoitua kävelytietä ja metsäpolkua. Polulle päädyin vahingossa, kun jäin arpomaan muuntamon viereen että päättyikö tie tähän. Päättyi se, mutta kierrettyäni paikan polun kautta näin pyöräilijän joka sujuvasti kurvasi muuntamon ohi, 

Santalahdessa kävelytie päättyi Uittotunnelin kahvilaan. Pakko oli siinä kohtaa uskoa, että rantaa pitkin ei pääse pidemmälle. Oli mentävä tunnelia pitkin Kekkosentien toiselle puolelle, Pispalaan.

Tunneli oli sen verran pitkä, että gps-signaali katosi hetkeksi. Tuntui aika eksoottiselta. Pispalan puolelle päästyäni huomasin kaksi suuntavaihtoehtoa. Päätin, että Tahmelaa ja Pyhäjärveä kohti menen seuraavalla kerralla, nyt jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siispä suuntasin heti seuraavasta risteyksestä takaisin rantatielle. Päätin mennä tien toista reunaa Lielahteen asti. En päässyt pitkälle ennen kuin suunnitelma muuttui lennosta. Näin pyöräilijän, joka tuli Hiedanrannan teollisuusalueen suunnasta ja jäi odottamaan liikennevirran katkeamista. Pysähdyin minäkin odottamaan, ja sopivassa raossa kipitin tien yli. Niin olin taas Näsijärven rannalla! Suunta kohti Lielahden kartanoa ja viimeinen kilometri kaupoille. 

Teollisuusalueella oli varsin jännittävää. Ensin vastaan tuli lumenajopaikka, joka tietysti nyt oli valtaisa hiekka- ja sepelikasa. Sen jälkeen oli paljon punatiilisiä rakennuksia. En tiedä, onko kartanorakennus se jossa näytti olevan ravintola. Rakennuksen takaa lähti kävelytie, jota on joskus mentävä tutkimaan tarkemmin. Kohta vasemmalla puolella oli tehdas, josta en tiedä onko se toiminnassa. Jotain ääntä kuului ja parkissa oli rekka, mutta toisaalta portissa oli kyltti että se ei ole käytössä. Yhden tehdasrakennuksen seinästä löytyi tällainen parivaljakko:

Lenkin pituudeksi tuli 11,1 km, aikaa kului 1 h 46 min. Ruokaostoksilta palasin suosiolla bussilla kotiin. Alkoi olla aikamoinen nälkä. Vesipulloa kuljetin repussa mutta ruokaa ei ollut. Kaupasta olisin halunnut Elovenan välipalajäätelön, sellaisen minkä sai HCR:n maalissa. Mutta en löytänyt, kahdessa suuressa ketjukaupassa vaikka kävin. 

Kotiin päästyä oli väsynyt mutta samalla pirteä olo. Kropassa kivaa kihelmöintiä, ajatus että voi vitsi mitä kaikkia ihania maisemia ja reittejä löydänkään kesän aikana. Toivottavasti on paljon lämpimiä ja poutaisia viikonloppuja!

Tänään koitti kohtalaisen karu paluu arkeen. T-paitakeli oli aamulla, kun lähdin juoksemaan intervalleja. 10 minuuttia verkkaa, sitten 5 x 6 minuuttia 2 minuutin palautuksella. Tahmealta tuntui. Suoraa vastatuulta ei ollut, mutta raskasta ja tukkoista silti. Taas olin ajatuksella reippaasti mutta rennosti, kuitenkin syke oli viimeistään vedon puolivälissä jo päälle 175. Vauhti oli ensimmäisessä vedossa 6.19, ei ihme kun oli melkein pelkkää alamäkeä. Kolme seuraavaa vauhdilla 6.36 ja viimeinen 6.23, alamäkivoittoinen sekin. 

Ihmettelen, miten vauhti heittelee noin paljon. Ensimmäisen vedon kesto oli 5.59,9, vauhti siis 6.19, matkaa 940 metriä. Toinen veto 6.00.5, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Kolmas 6.00.8, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Neljäs 6.00.6, vauhti 6.36, matkaa 900 metriä. Viides 6.02.6 (meni vähän yli kun ylitin risteystä ja vaihdoin palauttelukierrokselle vasta risteyksen jälkeen), vauhti 6.23, matkaa 940 metriä. Ihmettelen siis sitä, että miten alle sekunnin lyhyempi mutta 30 metriä pidempi veto on keskivauhdiltaan 17 sekuntia nopeampi (ensimmäinen verrattuna kolmeen seuraavaan)? Olen joskus aiemminkin pohtinut samaa ja miettinyt, näyttääköhän Polarini vauhdit oikein?




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Sykealuetestaus

Kuten viimeksi kerroin, GoGolla alkoivat juoksutreenit tällä viikolla. Kävin molemmissa. Maanantai oli aluksi tuskaa; muille kevyt lämmittelyhölkkä Hämeenpuistosta Eteläpuiston kentälle oli minulle taas läähätysmallia. Onneksi matka ei ollut pitkä, vajaat 10 minuuttia. Kentällä tehtiin tekniikkaharjoitteita kuten polvennosto- ja saksijuoksua, lisäksi lyhyet avaavat venytykset. Päätreeni oli lyhyet vedot. Koska mentiin hiekkakentällä eikä radalla, matka oli suunnilleen 100 metriä, kävelypalautus takaisin. Vetoja sai tehdä oman maun mukaan 8-15, luulen kyllä että kukaan meistä kuudesta mukanaolijasta ei laskenut. Ohjaaja sanoi että vetoja juostaan noin vartti, että eiköhän niitä kymmenkunta tullut minullekin.

Tänään uskaltauduin Hermiaan jossa ohjelmassa oli sykealuetestaus urheilukentällä. Jännitin tätä aika paljon. En tiennyt kuinka pitkä matka juostaan kerralla, mietin että mitä jos olen kaikkia muita kauhean paljon hitaampi, jos läähätän siinä vaiheessa kun muilla hengitys vähän tihenee...Lähdettiin porukalla kuntokeskukselta, ja matkalla ohjaaja selitti mitä tehdään. Meitä oli 5, ja jokainen teki 400 metrin juoksupätkiä omaan tahtiinsa. Ensin kaksi kierrosta pk-alueen määrittämiseksi putkeen, välissä vaan kirjattiin syke paperille. Sitten vk-kierros ja pienen tauon jälkeen toinen. Pidemmän tauon jälkeen haettiin maksimia 200-metrisellä vedolla, ja pienen tauon jälkeen toisella. Tällainen setti tuloksineen:

Pk 1 niin että pystyy puhumaan kokonaisia lauseita, kävellen, syke lopussa 142
Pk 2 niin että pystyy puhumaan muutaman sanan mutta ei kokonaisia lauseita, 165

Vk 1 niin että pystyy puhumaan yksittäisiä sanoja 176
Vk 2 ei pysty puhumaan mutta jaksaisi juosta pidempään kuin 400 metriä 184

Maksimia en saanut enää irti tasaisella radalla, molemmilla kerroilla syke oli lopussa 180. Se ei voi olla maksimi kun jo vk-osuudessa meni yli vaikka en mennyt täysiä. No, täytyy hakea maksimisyke jollain toisella viikolla mäkitreenistä. Nyt kyllä pohkeet olivat jo lähtiessä aika jumissa, etenkin vasemman yläosa on tosi kipeä. En ole vieläkään saanut aikaiseksi varata aikaa hierojalle...

Olen melko tyytyväinen lukemiin. Toki tiedostan sen, että testi on varmasti enemmänkin suuntaa-antava kuin absoluuttinen totuus, koska tässä ei mitattu happoja verinäytteellä vaan mentiin tuntemuksen mukaan. Mietin kuitenkin, että aika lailla oikein olen treenannut, kun olen pyrkinyt pitämään pk-lenkillä sykkeen alle 155:n. Nyt on ehkä kesän aikana käveltävä ja sauvakäveltävä enemmän, jotta tulisi myös niitä lenkkejä missä syke on lähempänä tuota lukemaa 142. Vk-lenkit ja intervallit on menneet noin 170-175 keskisykkeellä, se taitaa olla aika hyvin kohdillaan. Ymmärsin ohjaajan puheista, että juoksuvauhti paranee kun treenatessa syke on alueiden välissä. Tietysti pohjat pitää olla kunnossa. Loppukesästä kuulemma tehdään testi uudelleen, kiinnostavaa nähdä mitä tässä välillä tapahtuu.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Palauttelua ja pään nollausta

Tämä viikko on ollut totaalista juoksutaukoa, palauttelua HCR:stä ja sen pohtimista, mitä ja miksi haluan tehdä. Kerron heti loppupäätelmän: haluan juosta, haluan kehittyä juoksijana, haluan saada lisää osallistujamitaleja ja haluan tutustua muihin juoksijoihin. :) Tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät säät ovat osaltaan kohottaneet mielialaa ja lisänneet ulkoilukipinää.

Tiistaina kävin astangajoogassa, ajattelin että sitä voin tehdä kipeistä varpaankynsistä huolimatta. Ihan se ei mennyt niin... Ohjelman jälkipuolisko on joka viikko erilainen, ja tällä viikolla tehtiinkin paljon seläntaivutuksia, osa niin että olisi pitänyt olla polviseisonnassa - jalkapöytä lattiaa vasten. No minähän jouduin olemaan polviseisonnassa nilkat koukussa, paino varpailla. Ihan kohtalaisesti se sujui, toki tasapaino oli hivenen huonompi niin. 

Torstaina aamulla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Jalkoja en vielä treenannut, ajattelin antaa niiden levätä. Keskityin ylä- ja keskikroppaan ja se kyllä tuntui parina seuraavana päivänä :) On jääneet salitreenit vähemmälle samaan tahtiin kun intervallijuoksun määrä on lisääntynyt. No, nyt jos pitää muutaman viikon pk-kauden (ennen parin viikon tehojaksoa Paavo Nurmen puolikkaalle) niin siinä on hyvä käydä myös salilla. Kun käy aamulla ennen iltavuoroa niin suuri osa laitteista on vapaana, sen kun valitsee mihin menee.

Eilen tein taas päiväretken Helsinkiin, kävin Kansallisbaletissa katsomassa esityksen Voima - neljä suomalaista koreografia. Hetkeksi sain uppoutua visuaaliseen ilotulitukseen, joka vei ajatukset tehokkaasti pois liikunnasta. Näitä irtiottoja tarvitsen, ja myös jatkan syksylläkin. Toki samalla voi ihailla sitä, miten monipuolista tanssi on. Tarvitaan peruskuntoa, staattista voimaa, räjähtävää voimaa, notkeutta... Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tanssijat muistavat koreografiat, miten he osaavat liikuttaa kaikkia raajoja eri aikaan ja eri suuntiin. Itsellä on välillä tekemistä että juostessa vastakkainen käsi ja jalka liikkuvat samaan aikaan :D 



Balettikuvat: Mirka Kleemola.

Tänään kävelin Pyynikille, kävimme parin kaverin kanssa katsomassa Rosendahl GP -pyöräkilpailua. Pyöräilijät kiersivät parin kilometrin lenkkiä näkötornin ja Varalan urheiluopiston välillä, kierroksia oli kaiketi 30. Vajaa pari tuntia siinä meni. Otin videota näkötornin alamäestä, hurjaa oli katsoa:

Tuli mieleen että onni on olla "sunnuntaipyöräilijä" joka voi nauttia maisemista ja joka saa jarruttaa alamäessä jos siltä tuntuu :D

Kotoani Pyynikille on ehkä nelisen kilometriä, mutta kävelin sen mutkien kautta. Aamupäivällä googlettelin Tampereen luontopolkuja ja virkistysalueita. Olisin halunnut kävellä Iidesjärven luontopolun, 7 km, mutta en (vielä) keksinyt mistä se lähtee järven siltä puolelta, joka on lähempänä Kalevaa. Enkä löytänyt Iidesjärven lintutornia, joka on virallinen lähtöpaikka. Ensi kerralla on siis tehtävä niin, että menen reilut pari kilsaa Viinikan liikenneympyrään ja lähden siitä hiekkatielle järven rantaan. Katson josko pääsisin ympäri. Tänään kiersin järveä sivummalta, Muotialan ja Nekalan suunnalla. Viinikan liikenneympyrästä suuntasin Ratinaan - josta on postauksen aloituskuva - ja edelleen Pyynikille. Matkaa tuli 10,45 km johon kului 1 h 39 min, keskisyke 135. 

Tämän päivän päiväkävely oli iso mielialan nostattaja. Kuljin repun kanssa, mukana vesipullo ja viinirypäleitä. Ajattelin, kuinka ihanaa kun tulee kesäaika, kuinka voi ulkoilla viikonloppuisin tuntikausia, kuinka paljon on erilaisia kävelyteitä ja ulkoilureittejä joihin tutustua. Vaikka HCR oli mikä oli, on silti iloinen ja odottavainen olo, myös luottavainen sen suhteen että kesästä tulee hyvä. Toivottavasti syksy osoittaa, että olin oikeassa!

Ai niin, GoGolla alkaa huomenna juoksutreenit. Tarkistin jo että saa osallistua molemmissa paikoissa, Parkissa ja Hermiassa. Vuorotyön takia en ehdi joka viikko jompaan kumpaan, en välttämättä kumpaankaan. Mutta ajattelin mennä mukaan aina kun suinkin pääsen. Etenkin keskiviikon syketestaus kiinnostaa kovin, toki myös tuo että treenit ovat monipuolisia ja kaiken saa tehdä oman kunnon mukaan, ei siis tarvi revitellä täysiä pysyäkseen porukan mukana niin kuin joskun on käynyt...

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

HCR 2017 - huonosti meni

Siinä se nyt on, osallistujamitali. Se olikin ainoa iloinen asia lauantain suorituksessa.


Jo päivän alku näytti huonolta. Klo 6.15 heräsin migreenisärkyyn. Lääkkeet kehiin, niin kipu oli poissa herätyskellon soittoon mennessä. Bussimatkalla Tampereelta Helsinkiin ehdin torkahtaa pari kertaa ja nukkua lääkeväsymyksen pois. On kuitenkin todennäköistä, että lääkkeet vaikuttivat suorituskykyyn.

En voi syyttää yksin migreeniä ja lääkkeitä. Koko kevät - tai oikeastaan koko kausi lokakuusta asti - on ollut vaikeampaa kuin aiempina vuosina. Viime kevään ja kesän bursiittivaiva jätti pienen pelon, ja olen juossut vähemmän kuin aiemmin. Pk-lenkeillä ja intervalleilla vauhti on kuitenkin ollut vain hivenen hitaampaa kuin vuosi sitten. Ehkä olen tehnyt liikaa juoksuvetoja ja liian vähän vk-lenkkejä, ja siksi kroppa ei jaksanut koko matkaa.

Verryttelyjumppaa
Tavoite juoksuun oli selvä. 15 km omaa reipasta vauhtia, noin 7 min /km. Sen jälkeen vahdin pitäisi kiristyä hiukan, ja lopun alamäissä sitten niin kovaa kun pääsee. Selkeä tavoite mutta vikaan meni.

Ensimmäinen 5 km meni muuten hyvin, mutta vauhti vaihteli liikaa. Eka kilsa 7.01, siinä pari hidastusta ruuhkan takia. Toinen 6.45, kolmas 6.56, neljäs 6.39 ja viides 7.05. En näköjään osaa säädellä vauhtia niin että se pysyisi tasaisena. 26 sekuntia on aika iso heitto kilometriajassa, kun kuitenkin mentiin tasaisessa maastossa. Jo ensimmäisellä juomapisteellä viiden kilsan kohdalla huomasin, että vesi jää hölskymään mahaan ja aiheuttaa kuvotusta. Se ehti tuskin helpottaa ennen kympin kohtaa, jossa join vettä ja urheilujuomaa. Kumpaakaan en koko mukillista vaan ehkä puolet. 

Toisella pätkällä vauhti oli tasaisempi, kilsat 7.07, 6.55, 6.59, 6.57 ja 7.14. Laskin, että alle kahden ja puolen tunnin on täydet mahdollisuudet, koska se vaatisi keskivauhtia 7.07. Olin siis aikataulussa ja vähän edelläkin. Sykkeistä ei ole tietoa, mittari näytti sillä saralla ihan omiaan, minimi 69 ja maksimi 190. 

Kolmas viitonen alkoi tuottaa vaikeuksia. Omassa mittarissa oli 14,7 km kun vasempaan kylkeen alkoi pistää ja jouduin ottamaan kävelypätkän. Silti olin edelleen vauhdissa, kilsat 7.07, 7.04, 7.05, 7.13 ja 7.32. Nyt alkoi vähän huolettaa; mitenkähän tässä käy?

Lähdössä on tunnelmaa
Kun pistos helpotti, jatkoin juoksua. Mutta ei aikaakaan kun se vaihtoi oikealle puolelle. Olin sitä vähän pelännytkin; viikko sitten kun matkasimme Bodom Nightiin, sain kylkipistoksen oikealle vaikka istuin autossa! Ja muutenkin on ollut kyljen seudulla hiukan kiristävä tunne. Tarkoittaa sitä, että kilsat 15-20 menivät surkeasti. Tuli paljon kävelypätkiä, ja sen mitä pystyin juoksemaan oli vauhti lönköttelyä. Jokseenkin paljon ketutti, kun olisi tehnyt mieli kiihdyttää alamäkeen mutta kylki ei antanut periksi. Ja edelleen juomat aiheuttivat kuvotuksen tunteen. Tällä pätkällä meni lopullisesti toivo kahden ja puolen tunnin alituksesta, kilsavauhdit 7.25, 7.32, 7.14, 7.43 ja 7.45. Otti päähän ja ottaa edelleen, rankasti. 

Viimeisen kilsan juoksin väkisin, 7.12. Virallinen loppuaika 2.33,24, seitsemän sekuntia vähemmän kuin mitä oma mittarini näytti. Matkaa tosin Polariini kertyi 21,45 km, keskivauhdilla 7.09. 

New Balancen tsemppiseinä
Juoksu siis meni persiilleen, taas. Odotan yhä sitä ehjää suoritusta, jossa matkalla ei ole minkäänlaista pahoinvointia, pistosta tai kipua, ja jossa maalissa on hyvä mieli. Jos kaverini olisi ollut maalin jälkeen vastassa halaamassa, olisin revennyt itkemään. Olin huono. Treeniä on ehkä sittenkin ollut liian vähän, yhdistettynä viime viikkoina krampanneisiin jalkoihin. Pohjekramppien jälkeen viime torstaina kramppasi oikean jalan varvas, se isovarpaan viereinen. Magnesiumia olen syönyt mutta ei näköjään auta. Äitini kysyi syönkö riittävästi suolaa, hänen neuvostaan kävin ostamassa merisuolaa ja syön sitä. Kaverini kerran sanoi että jos kehon suolatasapaino on kohdillaan, maistuu suola makealta. Jos näin on, niin se asia on kropassani vinossa. Yhden kiteen söin ja pahaa oli! Nyt sitten mietin että paljonko sitä merisuolaa pitäisi syodä päivässä? Yksi kide? Hyppysellinen? Teelusikallinen?

Olen myös käsittämättömän kipeä, melkein yhtä pahasti kuin maratonin jälkeen. Varpaat ja etenkin isovarpaiden kynnet on niin kipeät, etten voinut nukkua vatsallani. Etureidet jumittaa niin että on vaikea kävellä portaita alas. Pääsen 90 asteen kyykkyyn mutta en pääse lattialle istumaan. Takareidet ja pakarat kiristää, penikoihin sattuu, selän keski- ja alaosat ovat kipeät, kylki on kosketusarka... On siis ehdottoman korkea aika varata aika hierojalle!

Vaikka juoksusta jäi paha mieli, oli HCR tapahtumana jälleen kerran tosi hieno. Etukäteistiedotus oli riittävää, vaikka en saanutkaan kisalehteä postissa. Tapahtumapaikalla järjestelyt toimivat kaikilta osin. Uusi reitti oli aivan mahtava, ihanaa juosta pitkät pätkät rannoilla. Juoksusuoritukseni oli pettmys, mutta en heitä vieläkään lenkkareita nurkkaan vaan ilmoittauduin tänään jo ensi vuoden HCR:lle. Todennäköisesti kokeilen kahden ja puolen tunnin alitusta jossain muualla tänä vuonna. Joskus sen on onnistuttava. Joskus on oltava hyvä juoksupäivä.