lauantai 12. elokuuta 2017

Uusi "lelu": Polar M430

Kyllä se niin taitaa olla, että vanha (syksyllä 4 v) uskollinen Polarin RC3 GPS ei enää herää henkiin :( Nyt on mennyt sen verran monta päivää ilman elonmerkkiä, ja kyllä olen yrittänyt ladata lisää virtaa ja resetoida. Ei auta. Sain kaverilta hänen vanhan Suunto Ambit 2:n, mutta yhden juoksulenkin perusteella se ei ole minun mittarini. Turhan kauan meni että sain asetukset vaihdettua, enkä silti saanut tyhjennettyä kaverin harjoituspäiväkirjaa pois. Kävinkin siis urheilukaupassa josta mukaan tarttui Polar M430.

Koska edellinen oli musta, nyt hankin valkoisen. Väri ei tietenkään ollut ratkaiseva elementti, vaan se että laite toimii! Itsessään ei ole montaa lajia valikoimassa, mutta näköjään Polar Flow:ssa on kymmenittäin, sen kun vaihtaa sieltä mitä tuli tehtyä. Tähän sain asetukset kuntoon jopa ilman ohjekirjaa :) Tärkeää on myös se, että vaikka M430 mittaa sykkeen ranteesta niin siihen saa paritettua sykevyön. Talvella kun on tarkoitus juosta intervalleja, niin täytyy nähdä aika ja tarvittaessa pystyä vaihtamaan kierroksia Start-napista. 

Tänään vein mittarin testilenkille, lähdimme yhdessä Poweri-Paawon kanssa toiselle puolelle kaupunkia. Osittain sama lenkki Pyhäjärven ympäri kuin pari viikkoa sitten, sillä erotuksella että kiersin vähän pidempää reittiä alkumatkasta. Loppupätkää en mennyt suoraa tietä Hatanpään läpi vaan kieppasin Muotialan kautta. Kolmisen kilometriä pidempi lenkki tuli, 38,7 km johon kului 1.58,40. Keskisyke 145, muutaman pykälän korkeampi kuin aiemmilla pyörälenkeillä. Arvelen kylläkin, että syy tähän ei ollut rannemittaus vaan se että riippumatta siitä missä menin ja mihin käännyin niin lähes aina tuntui olevan vastatuuli. Tiedä sitten pyörikö se vai tuntuiko vaan vastaiselta. Mutta ehdinpä kotiin ennen mustaa taivasta ja rankkasadetta! 

Nyt vaan mietin, että onko oikeasti niin että joudun siirtämään neljän vuoden treenit polarpersonaltrainer.comista Polar Flow:hun yksitellen... En ainakaan vielä ole löytänyt vaihtoehtoa massasiirtoon. Kohta "siirrä Flow:hun" näkyy jokaisen yksittäisen treenin tiedoissa, lisäksi siirtäessä joudun valitsemaan jokaiseen lajin. On siinä urakkaa... No, onneksi vielä tulee yleisurheilukisoja telkkarista, tässä voi istua pari päivää näpertelemässä...

maanantai 7. elokuuta 2017

Miten pukeutua sadekelin pk-lenkille?

Kävin eilen lenkillä. Lähtiessä tihkusade, kohta kaatosade. Aika äkkiä huomasin että mikään osa vaatetuksesta ei pidä vettä. Tai no, onhan tuossa takareidessä kaistale kuivaa... Suunnitelma oli 1 h 15 min ja sen myös menin. Kylmä ei ollut, loppumatkasta tosin sormet alkoivat olla jäykät ja ne myös tuntuivat viileiltä. Olin liikkeellä hihattomassa t-paidassa. Kotona lämmin suihku, sitten päälle ohut neule ja jalkaan microfleece-housut. Sukkia ei, ne laitan jalkaan aikaisintaan lokakuussa... Mietin jo eilen, että voiko sateella juostessa kylmettyä / vilustua. Mietin tätä myös facebookin juoksuryhmässä, sain kommentteja että ei niin lyhyellä matkalla ehdi, ja myös että pitää mennä sen verran lujaa ettei tule kylmä. 

Tänään on ollut vähän viluinen olo, toki taas sataa ja on ehkä 15 astetta lämmintä. Mutta vähän myös kurkkua aristaa. Täytyy toivoa ettei mitään tautia tule. 

Miten te pukeudutte sateeseen? Onko t-paita sittenkin liian vähän, etenkin jos on jotain muuta kuin tihkusadetta? Takki on liikaa, ohutkin. Pitäisikö laittaa ohut kerrastopaita? 

Toinen kysymys, vaihteeksi ruoka-aiheinen: Mitä tehdä lehtikaalista? Sain työkaverilta lehtikaalia ison pussillisen, siis tuollaisen roskapussillisen :D Onneksi kirjastossa oli myös keittokirja, saan vähän ideoita. Salaattia ja vihersmoothieta, mutta mitä muuta? Tuossa on raaka-ainetta aika moneen keitokseen :)


torstai 3. elokuuta 2017

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä
Like 2017
165 s.









Kun näin Matti Riekin tekemän juoksukirjan, innostuin heti. Tavis kertoo tiestään juoksijaksi! Tai tavis ja tavis, olen kuunnellut Riekkiä Metalliliiton juontajana ja lukenut hänen kirjoittamiaan juttuja Inferno-lehdestä. Unohtamatta kirjaa yhdestä kaikkien aikojen lempibändistäni, Sentencedistä. Mutta kuitenkin, Riekki ei ole se ensimmäinen hahmo joka tulee mieleen, kun ajattelee heitä jotka painattavat trikoot jalassa talvipakkasilla. 

Niin kuitenkin on käynyt, että sohvaperunana olo on vaihtunut säännölliseen juoksuun. Kirjaimellisesti askel kerrallaan, edeten kävelylenkeiltä maratonille. Tämä on mielestäni tärkeä pointti. Monet juoksukirjat ovat valmentajien tai entisten ja nykyisten aktiiviurheilijoiden kirjoittamia. Todella monissa yleistetään, tyyliin että kaikkien pitäisi pystyä juoksemaan tiettyä vauhtia tietyllä sykkeellä. Kirjojen maratonohjelmista hitaimmat tähtäävät neljän tunnin alitukseen. Siksi on virkistävää ja ennen muuta lohdullista saada juoksukirjojen joukkoon yksi erilainen näkökulma. Toki Riekki kertoo perusasiat, mutta painottaa samalla esim. sitä että sykkeet ovat yksilölliset ja toisaalta että on ihan ok vetää satunnaiset kännit. Lukijan on helppo elää mukana, koska Riekin juoksijaelämä ei ole viimeisen päälle suunniteltua eikä liian tiukkapipoista. Repsahduksiin on varaa, kun tiedostaa että satunnaisina ne eivät tuhoa aiempien treenien vaikutusta. 

Kirjat ja naistenlehdet usein väittävät, että vaikka aloittaisi nollasta niin jo parin kuukauden päästä sykkeet laskevat ja vauhti kasvaa. Itselläni näin ei ole, ei vielä viiden vuoden jälkeenkään. Välillä on vaikeaa, ja vaikeaa on olla vertailematta itseään muihin, kun tuntuu että kaikki muut ovat parempikuntoisia ja nopeampia, kaikki muut rikkovat ennätyksiä treeni ja kisa toisensa jälkeen. Riekin sanat toimivat hyvänä vertaistukena:

Kuten jokaisella elämän osa-alueella, myös liikunnan parissa operoi niin lahjakkaita kuin vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Itse kuulun eittämättä jälkimmäiseen ryhmään. Olen lukenut suurta kateutta tuntien nettikommentteja, joissa joku harrastuksen puoli vuotta aiemmin aloittanut on juossut ensimmäisen maratoninsa puoli tuntia parempaan aikaan kuin minä viidenteni. Tai kuinka valtavia viikkokilometrejä jotkut kykenevät juoksemaan jo varsin vähäisellä kokemuksella. Tai millaista vauhtia ja kuinka helposti jotkut tavalliset kuntoilijat normaalisti juoksevat peruskuntolenkkinsä.

Mieleeni on myös porautunut tuokiokuva kirjoissani surullisenkuuluisalta toiselta Tukholman maratoniltani. Aloin olla 30 kilometrin kohdalla henkihieverissä, kun ohitseni pyyhälsi taatusti seitsemänkymppinen mummeli helpon oloisesti, hymy kasvoillaan. Hetki voi tuntua tähän painettuna hauskalta, mutta itse tilanteessa ei naurattanut yhtään. Miten, jumalauta, moinen on edes mahdollista! Tällaisia mietin kateudesta entistä vihreämpänä. 

Kateus on toki aivan turhaa. Meitä on moneen lähtöön, ja etenkin, kun harrastus koostuu kilpailusta vain ja ainoastaan itseä vastaan, muihin peilaaminen on hyödytöntä. Kannattaa muistaa, että juoksupolulla ohitsesi helponnäköisesti painava kanssakansalainen voi olla vain parin kilometrin lenkillä. Tai simahtaa heti kun näköyhteys katkeaa. Mainittu mummo taas saattoi olla nuorempana huippujuoksija - kuka tietää. 

Viisaita sanoja! Nämä kun oppisi pitämään mielessä... Ja tajuamaan sen, että kun aloittaa juoksemisen yli 30-vuotiaana, niin ei pidä verrata itseä muihin, jotka ovatkin kenties juosseet 10-vuotiaista saakka. Kun kilpailee vain itseään vastaan, saa todenäköisesti enemmän onnistumisia kuin kilpailusta toisia vastaan. Kun malttaisi keskittyä omaan suoritukseen eikä ajattelisi sitä mitä toiset tekevät ja ajattelevat. En tiedä mitä muut "etanajuoksijat" tekevät, mutta itse katson juoksutapahtumista edellisen vuoden tuloksia, katson millä ajalla naisten sarjassa on oltu viimeinen, ja tutkailen mihin kohtaan tuloslistan häntäpäätä olisin tämänhetkisellä oletusajallani sijoittunut. Tyhmää, eikö? Pitäisi oppia hyväksymään se, että joskus voi olla viimeinen, ja joku on viimeinen. Pitäisi sisäistää, että vaikka olisi viimeinen niin on kuitenkin kyennyt suoriutumaan maaliin asti. Se on iso asia, oli tapahtuma mikä ja missä tahansa. 

Riekin kirja ei ole tarkoitettu pelkästään aloittelijoille tai hitaasti kehittyville juoksuharrastajille, vaan kokeneetkin tekijät saavat siitä iloa. Siinä on hyviä tilannekuvauksia juoksutapahtumista, niin niistä joissa on mennyt hyvin kuin niistä jotka ovat jääneet väliin. Riekki pohtii treenaamista ja siihen liittyviä asioita (muun muassa varusteita, korvaavaa harjoittelua, miestissejä, treenin ja muun elämän keskinäistä suhdetta) monelta kantilta. On yleisesti tunnettuja juttuja ja ohjeita siitä miten asiat pitäisi tehdä. Riekki miettii eri asioiden järkevyyttä ja kertoo miten itse tekee. Hän ei suinkaan väitä olevansa oikeassa, vaan toteaa että tietyt jutut toimivat hänen kohdallaan, ja että joitakin olisi syytä ottaa päiväohjelmaan, kunhan saisi aikaiseksi. Tässäkin siis täydellisen tekemisen tai täydellisyydentavoittelun sijaan mennään inhimillisyys ja oman kehon rajat edellä.  

Kirja on luettu myös blogeissa Also sprach Jussi - ajatuksia vähän kaikesta sekä Tuhansia sivuja.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kimppalenkki Kaupin poluilla

Hah! Kovin äkkiä unohdan asioita. En muista, missä Facebook-ryhmässä ja minkä keskustelun kommenteissa törmäsin ryhmään nimeltä Tampere Trail Running. Heti siihen kuitenkin liityin, ja eipä mennyt kuin hetki niin jo siellä kyseltiin lenkkiseuraa polulle. Aika nopeasti kommenteissa todettiin, että aloittelevia ja hitaasti meneviä on monta. Siispä kimppalenkki pystyyn, ja tapaaminen muutaman päivän päähän!

Tänään meitä oli 5 naista kirmaamassa Kaupin metsään. Yksi oli niin sanotusti opas, vaikka ei hänkään tunne jokaista polkua. Mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä tutkimusretket kuuluvat asiaan. Juoksimme tunnin verran, reilut 6 km. Suurin osa matkasta meni poluilla, jonkun verran jouduimme tyytymään hiekkatiehen / latupohjaan. Minä tietysti taas läähätin monin paikoin, vaikka joitain pahimpia mäkiä käveltiin. Keskisykkeeksi tuli 153, ehkä sen verran laski alamäissä kun ylämäkien päällä oli aina päälle 160. Totesimme että kivaa oli, otetaan uusiksi. Seuraavalla kerralla ehkä Lamminpäähän Teivo Trailin merkatuille reiteille. Hyvä tuuri kävi, muutama sadekuuro tuli juuri ennen lenkkiä, juosta saatiin auringonpaisteessa. Kävelin kotiin paisteessa, mutta kohta kun olin päässyt sisälle niin tuli hirveä sadekuuro. Sen seurauksena sain naapuriin sateenkaaren :)

Viikonloppuna olin siskoni luona Helsingissä, vanhempanikin olivat siellä. Lauantaina kävimme legendaarisella Eltsun kentällä, Lintsillä sekä piknikillä Pihlajasaaressa. Sunnuntaina piipahdimme Suomenlinnassa. Ihana aurinkoinen sää oli koko viikonlopun, kivaa ja rentouttavaa!



Sen verran myöhään olin kotona sunnuntaina, että liikuntaa ei tullut viikonlopulle ollenkaan. Pitkis olikin perjantainen pyöräily. Kahden kaverini kanssa ajettiin Pyhäjärvi ympäri, matkaa oli inasen vajaa 35 km johon meni 1 h 53 min. Poweri-Paawo kulkee hyvin, kulkisi paremminkin jos emäntä jaksaisi polkea tehokkaammin ja osaisi vaihtaa vaihteita! Isommalle vaihtaminen sujuu, mutta pienemmälle ei. En tiedä painanko liian lujaa tai pitkään, mutta aika usein sain polkea tyhjää kun pyörä vaihtaa naksutti useamman kerran pienemmälle. No, harjoittelu jatkuu tänä viikonloppuna.



torstai 27. heinäkuuta 2017

Urheiluhierojan tuomiolla

Lopultakin sain varattua ajan urheiluhierojalle! Pohkeita kiristeli jo pari kuukautta; ennen toukokuun HCR:ää koin pari kertaa yöllisiä kramppeja. Maanantaiaamuna huomasin, että oli vaikeaa kävellä portaita alas. Olin saanut ajan tiistaiksi, varasin heti koko tunnin. Ilmoitin hierojalle, että kolme paikkaa on "viallisia". Ensinnäkin pohkeet jotka on tosi pahat, toiseksi vasen pakara juilahti pari viikkoa sitten mutta se meni ohi kylmäpakkauksella ja tennispallolla, kolmanneksi oikea olkapää joka on kipuillut Lahden MM-hiihdoista asti, syynä oletettavasti se että tietokoneet olivat olkapään tasolla eli työasento oli ergonomisesti katastrofaalinen. 

Tuomio oli odotettu, mitään ei ole hajalla vaan kaikessa on kyse lihaskireydestä. Pohkeissa pintakerros oli ok, kireyttä oli syvemmällä. Se kuulemma johtuu suurelta osin siitä, että akillesjänteen alue oli tosi kireä molemmissa jaloissa. Kun sinne saadaan rentoutta ja liikkuvuutta, myös pohkeet sulavat. Pakaran juiliminen johtui lonkan sivusta, siellä kalvo ja lihakset ovat kireällä. Ja olkapään kipuilun taustalla ovat hauiksen yläosa sekä lapaluun yläpuolinen lihas. Pohkeita käsiteltiin varmaan lähes kolme varttia ja loppuaika lonkkaa ja olkapäätä. Tuumasin, että ei taida yksi kerta riittää. Aion varata uuden ajan johonkin noin parin - kolmen viikon päähän. Ja jos sen jälkeen kävisi huollattamassa itseään säännöllisesti, esim. kerran kuussa tai edes joka toinen kuukausi. Tunnin käynti maksoi 50 €, mutta sarjakortilla hinta on hiukan pienempi. Toisaalta, 50 € ei ole kovin paljoa siitä, että jalat pysyvät kunnossa ja treenit saa tehtyä suunnitelman mukaan ilman kipua. 

Hieronnan jälkeen oli hurja olo. Palelin niin että hampaat kalisi. Menin sieltä suoraan töihin, piti juoda kaksi isoa kupillista teetä että lämpeni. Pohkeet oli hurjan kipeät, kävely oli hidasta ja tuskaisaa. Mutta seuraava aamu oli mahtava: kiristelyä ei tuntunut eikä rappusissa ollut ongelmia. Kun nousen varpaille, pohkeiden keskiosaan sattuu. Paikoitellen muljahtelee hieroessa, mutta paljon vähemmän sekä määrältään että kiputasoltaan. Hämmästyttävää, miten iso vaikutus jo yhdellä käynnillä oli!

Keskiviikkona pidin vielä lepopäivän, ajattelin että parempi antaa jalkojen olla rauhassa, toipua kunnolla käsittelystä. Tänään käytiin kaverini kanssa hölköttelemässä 35 minuuttia. Muutama lyhyt ylämäki osui matkalle, ne käveltiin. Loppupuolella tuntui pohkeissa pienen pientä kiristystä, mutta ei niin että se olisi haitannut. Tästä se taas lähtee!

Vielä voin fiilistellä Extreme Runia, tuolla kuvan esteellä sain käsivarteen mahtavan mustelman. Kuten näkyy, nojasin vasemmalla kädellä aika vahvasti "ylärimaan", sen verran epävakaata oli verkon ylittäminen :D Kuva on Kunto-Susien sivulta. 

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Uusi treenikaverini Poweri-Paawo

Siinä se nyt on: elämäni ensimmäinen maantiepyörä! :) Kävin heti heittämässä 13 kilsan testilenkin, ihan ok menoa oli. Tampereella on vaan kevyen liikenteen väylät aika karmeassa kunnossa, erikokoisia halkeamia riittää, ja lähes joka risteyksessä rotvallin reunat. 

Hyvä että taustalla oli Pirkan pyöräily, ei mennyt turhia aikoja tasapainon hakemiseen eikä vaihteiden opetteluun :) Lähikaupassani XXL:ssä on varaston tyhjennysmyynti, sieltä löysin tämän melkein puoleen hintaan. Polkimineen maksoi tuli 400 €, mielestäni oikein kohtuullinen hinta. Tässä vaiheessa riittää peruspolkimet, ehkä ensi kesänä (tai seuraavana...) on lukkopolkimien aika. Ajoasento oli nyt parempi kuin Pirkassa, ei tuntunut siltä että lennän koska tahansa ohjaustangon yli. Johtunee siitä että lainapyörässä oli säädöt omistajan mittojen mukaan. Tähän ei kylläkään tarvinnut tehdä juuri mitään, myyjä nosti satulaa "millin verran" mutta siinä kaikki. Tästä nyt sitten tulee vaihtelua juoksutreeniin, kivaa! Nimesin treenikaverini Poweri-Paawoksi, vielä en tiedä onko se lopullinen nimi, selviää sitten kun ollaan tultu paremmin tutuiksi :D

Eilinen pitkikseni suuntautui taas Kaupin kuntoradalle. Tällä kertaa jatkoin Niihamasta Atalaan, ja sieltä asfalttia pitkin Linnainmaalle. Inasen alle kaksituntinen. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat, lämpöä vähän alle 20 astetta, kevyt tuuli, osittain aurinkoista, osittain pilvistä, pari pikku vesitippaa tuli. Eli siitä ei ollut kiinni, että tuli huono lenkki. Meno oli tahmeaa, syke tahtoi väkisin nousta. Keskisykkeeksi tuli 151 keskivauhdilla 8.49. No, aina ei voi kulkea.

Yöllä heräsin muutaman kerran ja taas on pohkeet kireät ja kivistävät. Lopultakin sain aikaiseksi varata ajan urheiluhierojalle, menen sinne tiistaiaamuna. Katsotaan mitä ammattilainen sanoo ja tekee. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Peruskuntoilua eri alustoilla

Sunnuntaina juoksin ensimmäisen yli kaksituntisen pitkiksen reiluun kuukauteen. Matkaa ei tosin tullut kuin 13,5 kilsaa mutta aikaa meni 2 h 7 min. Ensin oli puolisentoista kilometriä asfalttia ja hiekkakävelytietä kotoa Kaupin urheilupuistoon. Siellä noin 4 km kuntorataa Niihamaan, josta siirtyminen polulle. Kolmen minuutin jälkeen Niihaman luontopolku päättyi tiehen enkä nähnyt mitään opastetta mihin suuntaan pitäisi mennä. Muutama metri tietä ja sitten siirryin polulle jonka alussa oli luonnonsuojelualueen merkki. Yhtään en tiedä missä olin. Polkuja meni sinne tänne, suurin osa leveitä ja hyväkuntoisia. Missään ei kuitenkaan ollut mitään, ei maalia puunrungossa, ei nauhaa, ei värillisiä keppejä. Mietin, että täytyy varmaan googlettaa että pitäisikö siellä olla merkattuja polureittejä. Puoli tuntia polkuilin, sitten tulin tielle jossa huomasin että Niihaman luontopolun lähtöpiste on edessä olevan lammen toisella puolella. Siitä taas nelisen kilsaa kuntorataa ja puolitoista asfalttia kotiin.

Polkumeno oli hauskaa mutta raskasta. Isolta osin meni kävelyksi että sain sykkeen pysymään aisoissa. Haastavaa oli sikäli, että virallisella Niihaman polulla oli sekä kiviä että juuria, muualla oli runsaasti juuria. Ei oikein ollut sellaista polkua, missä olisi päässyt astumaan maahan. Mutta tämä oli vasta ensikäynti, menen uudelleen :) Keskisyke 149, vauhti 9.23.

Tälle viikolle on tähän mennessä tullut kolme lyhyttä juoksulenkkiä sekä yksi salitreeni. Lenkkien pituus tai siis lyhyys johtuu käytännön syistä; jokaisen olen juossut Orivedellä iltavuoron jälkeen odottaessani bussia Tampereelle. Tiistaina pääsin lähtemään vähän myöhemmin, ehdin juosta 29 minuuttia / 3,43 km / syke 147 / vauhti 8.27. Eilisen lenkki oli 33 minuuttia / 3,89 km / syke 146 / vauhti 8.27. Tänään oli puoli tuntia enemmän odotusaikaa, lenkki 57 min / 6,79 km / syke 149 / vauhti 8.27. Sinänsä hauskaa, että keskivauhti oli aina sama vaikka lenkkireitti oli sama vain osittain. Tänään oli vähän enemmän tasaista ja vähemmän alamäkeä. Vaikka keskisyke oli viikon korkein, silti tänään tuntui että se pysyi melko helposti kurissa.

Vauhti on hidas, mutta nyt saan sitä että syke on alle 150. Tätä vielä pari viikkoa, sitten taas intervallit mukaan kuvioon.

Viikolla vasen pakaralihakseni oireili. Se oli kipeä, niinkin paljon että tuntui aina kun oli pienessäkin liikkeessä. Yhden illan hieroin sitä tennispallolla ja pidin kylmäpakkausta, seuraavana päivänä vein tennispallon töihin ja istuin sen päällä muutamaan otteeseen. Tai ei se ihan silkkaa istumista ollut, kipein piste on keskikohdasta sivussa niin jouduin vähän asettelemaan itseäni työtuoliin :) Mutta mikä tärkeintä, palloilusta oli hyötyä ja tänään kipukohta tuntuu vain kun sitä painaa, liikkuessa ei tunnu.

Huomenna lähden vanhempieni mökille yökylään. Pakkaan varuiksi lenkkivermeet mukaan, voi olla että äidin kanssa käydään kävelyllä. Pidempi juoksulenkki jäänee joko sunnuntaille tai kokonaan pois. Sinänsä ei haittaa, koska kahtena edellisenä viikonloppuna on tullut tehtyä nuo vähän yli ja vähän alle kaksituntiset Kaupin mäissä ja poluilla.